tiistai 17. joulukuuta 2013

Mikkeli lentoon

Viime viikon Etelä-Savon nousuun yhteistoiminnalla -seminaarin jälkimainingeissa on pohdittu yhteistoiminnan mahdollisuuksia monilla tasoilla. Tämä on hyvä, sillä yhteistoimintaan on sitouduttava tarpeellisin perustein. Erilaisia yhteistoiminnallisia kokonaisuuksia voi siis muodostua maantieteellisesti katsottuna hyvin vaihtelevin laajuuksin – kortteleittain, kaupunginosittain, kaupungeittain, työssäkäyntialueittain, maakunnittain, jne. – ja nykyteknologioin yhä useammin myös ilman maantieteellisiä rajoitteita, vaikka globaalisti.

Eräs innostunut joukko kokoontui eilen keskustelemaan kaupungin tulevaisuudesta. Keskustelussa todettiin muun muassa se, että Mikkelin – kuten muidenkin yhteisöjen – tulevaisuus rakennetaan toimijaverkostoissa, jotka eivät noudattele mitään hallinnollisia rajoja ja rakenteita. Verkostoihin liittyvät projektiluontoisesti erilaiset julkiset ja yksityiset toimijat, joilla on yhteinen intressi. Syntyvät organisaatiot ovat vähemmän muodollisia ja niitä eivät virallisesti omista kukaan. Niiden ytimessä onkin aito tekemisen meininki ja vaikuttavuus, näiden pohjalta rakentuva toimijoiden sosiaalinen ja psykologinen side organisaatioon sekä tähän siteeseen perustuva sisäsyntyinen vastuullisuus suhteessa verkostoon.

Keskustelussa nousi esiin, että olemme siirtymässä ylhäältä alas ohjautuvasta mallista omatoimisuuden ja vapaaehtoisen yhteistoiminnan malliin. Murros on sikäli merkittävä, että se haastaa muun muassa perinteiset kaupunki- ja aluekehittämisroolit. Keskeisissä rooleissa näyttelevien mikkeliläisten on siis kyettävä vaihtamaan ajattelunsa asetukset säilyttämisestä ja edunvalvonnasta kehittämiseen ja uuden luomiseen. Jokaisen on kyettävä ottamaan vaihtelevia virallisia ja epävirallisia rooleja sen mukaan mitä yhteinen menestys edellyttää. Parhaimmillaan kaikista mikkeliläisistä tulee osa yrittäjämäistä yhteisöä – yrittäjyyden saadessa mahdollisimman positiivisen merkityksen. Joidenkin on toki oltava aloitteellisia ja näytettävä tietä.

Keskustelussa todettiin myös, että toiminnan on perustuttava pitkäjänteiseen näkemykseen. Löyhemmin muodollisin sitein rakentuvissa organisaatioissa kirkas, uskottava ja ennen kaikkea houkutteleva visio on elintärkeä. Mikkelissä sen tulisi olla ikään kuin majakan valo, jota kohti kaikki mikkeliläiset kulkevat. Eri toimijoiden haaveet ja perustellut toiveet on siis yhdistettävä sellaiseksi ihannekuvaksi, joka yhtäältä tempaa kaikki mukaansa yhdistyneinä ja toisaalta puhuttelee jokaista erikseen. Uskottavuutta visiolle voidaan rakentaa tuomalla esiin mikkeliläisiä menestystarinoita. Vastoin kyynisiä tai heikolla itsetunnolla varustettuja uskomuksia näitä tarinoita kyllä riittää. Kaupunki on toiminut maailman luokan menestyksen näyttämönä ja toisaalta ponnahduslautana menestykselle maailmalla. Tyytyminen piirisarjaan ei ole ollut millään tapaa välttämätöntä.

Mikkeliä kehittävän yhteenliittymän tarkoitus tulee sekin määritellä huolellisesti. Missio ei saa olla sanahelinää, vaan sen tulee perustua tukevasti osallistujien jakamaan tahtotilaan ja tarpeisiin. Tarkoitusta ei tule määritellä muille, vaan meille. Tälle perustalle voidaan, kuten keskustelussa peräänkuulutettiin, määrittää toimijakohtaiset tavoitteet ja strategiat siten, että kaikki ampuvat samaan maaliin ja toiminnassa on selvää synergiaa. Toisaalta korostettiin myös sitä, että niin visio kuin missio tulee viestiä eri sidosryhmille. Todettiin, että viestintään on kiinnitettävä ylipäätään enemmän huomiota. Kaikkien mukana olevien tulee kyetä valamaan uskoa visioon ja missioon omalla toiminnallaan ja puheillaan. On tärkeää, että kaikki symboliikka niin sanotusti puhuu samaa tarinaa ja rakentaa Mikkelille ja mikkeliläisille kiinnostavaa brändiä.
Kone on jo rullannut kiitotien päähän. Ensi vuoden alusta hyvä kiihdyttää kohti korkeampia päämääriä. Miltä näyttää Mikkeli 2030?

perjantai 13. joulukuuta 2013

Yrittäjäruutu YLEn uutisten yhteyteen

Urheilu-uutisilla on oma vakiintunut paikkansa YLE:n TV uutisten yhteydessä. Urheiluruutu on jo puolen vuosisadan ajan välittänyt tietoa niin yksilöiden kuin joukkueidenkin menestyksestä erilaisilla kilpaurheilun areenoilla.

Tunnetusti myös yrittäjät ja yritykset kilpailevat niin yksin kuin joukkueina. Kuten urheilussa on markkinoillakin kilpailua aina paikallistasosta koko maailman kattaviin "sarjoihin". On valitettavaa kuinka vähän ihmiset yleisellä tasolla lopulta tietävät näistä kisailuista. Jotkin isot tapaukset nousevat uutisiin, mutta vain harvoin reportaasit avaavat markkinadynamiikkaa ja jonkin yrityksen tai yritysryhmän menestystekijöitä.

Mikäli Suomessa todella halutaan puhaltaa yrittämisen ja yhteistoiminnan henkeä yhteiskuntaan olisi tärkeää tuoda erilaisia menestystarinoita esiin ja toisaalta niitä ratkaisuja ja uhrauksia, joita menestyksen saavuttaminen on kussakin tapauksessa edellyttänyt. Todennäköisesti menestystarinoiden takaa löytyy intohimoa, näkemystä, kovaa työtä ja riskinottoa, voimien yhdistämistä ja riskin jakamista, luottamusta ja toisten reilua kohtelua sekä tietysti myös virheitä, epäonnistumisia ja oppimista. Joka tapauksessa menestyksen takaa löytyy mielenkiintoisia ihmisiä, jotka omalla ja yhteistoiminnallaan ansaitsevat yhteiskunnan arvostuksen. Kertomalla näistä mielekkäällä tavalla - vaikkapa urheilutoimituksen tapaan - valettaisiin uskoa, tarjottaisiin esikuvia ja mahdollisesti syrjäytettäisiin ainakin osa yrittäjiin, yrityksiin ja erilaisiin yhteistyömuotoihin liittyvistä ennakkoluuloista ja kateudesta.

Milloin näemme ensimmäisen Yrittäjäruudun YLE-uutisten yhteydessä?






keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Annetaan toisillemme tunnustusta

Tiesitkö, että tunnustuksen antaminen toiselle hyvästä työstä on tutkimusten mukaan paitsi erittäin edullinen myös erittäin tehokas motivoija? Kiitos osuustoiminnan rikkaan ihmiskäsityksen, tämä organisaatiokäyttäytymisen (OB) empiiristen tutkimusten löydös on ajettu sisään osuustoiminnan ideoihin jo kauan sitten.

Osallistumisen ja myötävaikutuksen suhteessa jaettu taloudellinen hyöty on joillekin tuttu asia osuustoiminnasta. Reiluuden periaate ulottuu kuitenkin siis laajemmalle. Jokaisen osuustoimintaan osallistuvan tulisi nostaa katseensa yhteisöönsä ja tunnistaa yhteistyöhön ja -toimintaan osallistuvien kumppaneidensa myötävaikuttava rooli. Hyvistä suorituksista sekä uhrauksista tulee sitten antaa reilusti tunnustusta ja ennen muuta kannustaa toisia hyviin suorituksiin. Tässä asiassa, jos missä, jäsenten tulee kilvoitella osuuskuntayhteisönsä sisällä.

Tärkeässä asemassa osuustoimintafiiliksen rakentamisessa ovat puheenjohtajat, toimitusjohtajat ja muut esimiehet. He luovat osuuskuntaan ja jäsenyhteisöön johtamisen kulttuuria. On hyvä, jos puhutaan minun sijasta meistä - vähintään silloin, kun on saavutettu jotain yhdessä. Vielä paremmin menee, jos annetaan yksilöihin kohdistuvaa tunnustusta, kun on sen paikka.

Sosiaalisten palkkioiden osalta voidaan toimia aivan samoin kuin taloudellisten palkkioiden suhteen. Osuuskunnalla voi olla täsmällinenkin kriteeristö, jonka pohjalta tunnustuksia annetaan. Toisaalta voidaan vaikkapa vuoden päätteeksi pohtia onko jäsenistöstä, ylimmästä johdosta tai henkilökunnasta - ja miksei vaikka muistakin sidosryhmistä - joku ansainnut erityisen tunnustuksen osuuskunnan eteen tehdystä työstä. Ei kuitenkaan tule unohtaa spontaaneja kehuja. Ne ovat kaikkein parhaita.

Yhdessä asiassa tulee kuitenkin olla erityisen tarkkana. Ei pidä kehua turhasta. Muutoin koko idea romuttuu. Ja pitää olla täsmällinen. Silloin tunnustuksessa on voimaa. Ei pidä kuitenkaan ylianalysoida. Jos tunnustus on tullakseen, on todennäköisesti sen paikka. Eli suu auki.

Laitetaan hyvä kiertämään!

lauantai 7. joulukuuta 2013

Osuustoiminta on yksi Suomen itsenäisyyden takeista

Juhlistaessamme tänä viikonloppuna Suomen itsenäisyyttä on meidän hyvä pohtia osuustoiminnan roolia itsenäisyytemme kannalta. Osuustoimintaan liittyvien väärinkäsitysten johdosta on osuuskuntamallin käyttöönoton rooli maamme itsenäisyyden kannalta monille vieras.

Maamme osuustoiminnan pioneerien toimintaa motivoi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa nimenomaan itsenäisyyden tavoitteilu venäläistämistoimien keskellä. Itsenäisyyttä haluttiin ryhtyä vahvistamaan ruohonjuuritasolta liikkeelle lähtien. Ideana oli, että osuustoiminta mahdollistaisi kansalaisille omaehtoisen elinolojensa parantamisen vapaaehtoisesti yhdistyneinä. Osuustoiminta levisikin halki koko maan ja tukien niin talouden kuin sivistyksen kehittymistä.

Maan itsenäistyttyä edessä oli sisällissota. Voidaan muun muassa kysyä kuinka sisällissodassa olisi käynyt ilman osuustoimintaa. Olisiko punainen puoli saanut vahvemman kannatuksen ja selviytynyt sodasta voittajana? Sodan syttyessä olivat kansalaiset ympäri maan saaneet jo kokemuksia mitä he voivat osuustoiminnan avulla saavuttaa. Yhdistyminen oli paikallista siten, että jäsenet saivat itsenäisesti päättää organisaationsa resurssien käytöstä. Jokainen hyötyi yhteistoiminnasta osallistumisensa suhteessa. Näiden kokemusten pohjalta valtiollinen kommunismi ei enää vaikuttanutkaan niin houkuttelevalta kuin niiden ihmisten näkökulmasta, jotka eivät olleet osuustoimintaan osallistuneet. Sehän tiedetään, että jos punaiset olisivat voittaneet sodan, olisi Suomi todennäköisesti siirtynyt osaksi Neuvostoliittoa. Osuustoiminnalla oli mahdollisesti merkittävä rooli tämän kehityspolun välttämisessä.

Tänään puhutaan paljon tytäryhtiötaloudesta: yritysten omistuksen karkaamisesta maamme rajojen ulkopuolelle. Itsenäisyyden uhkana ei ole kommunismi, vaan tietyllä tapaa globaali kapitalismi. Osuustoiminnalla on jälleen tärkeä rooli itsemäärämisoikeuden kannalta. Siinä missä monia muita yrityksiä ohjataan Ruotsista, Venäjältä tai Yhdysvalloista käsin - vähät välittämättä paikallisista, maakunnallisista tai kansallisista intresseistä - osuuskunnat ovat edelleen suomalaisten jäsentensä käsissä olevaa yritystoimintaa, jonka tarkoituksena on palvella kulloinkin omistajina olevien kansanosien tarpeita. Osuuskunnat ankkuroivat - esimerkiksi perheyritysten ohella - taloudellista toimintaa maamme kamaralle. Ne työllistävät merkittävän osan suomalaisia ja maksavat veronsa Suomeen, tukien täten myös julkista sektoria.

Nostakaamme itsenäisyyden malja myös osuustoiminnalle!




keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Kanta-asiakkuus ja asiakasomistajuus eivät ole sama asia

Perinteinen käsitys kuluttajamarkkinoilla toimivista yrityksistä oli se, että niiden tehtävänä on tuottaa asiakkailleen näiden kaipaamia tuotteita ja palveluita. Mahdollisuus voiton tekemiseen käsitettiin kauppiasta motivoivaksi asiaksi. Ilman sitä tämä ei olisi valmis ottamaan riskiä ja käyttämään aikaansa ja energiaansa palveluiden kehittämiseen.

Voittomotivaatio sai kuitenkin yliotteen. Jossain vaiheessa koko bisnesajattelu nyrjähti siten, että voiton maksimoimisesta keinoja kaihtamatta tuli yritystoiminnan ydin. Siis ei ainoastaan hyväksyttävää, vaan jopa suositeltavaa. Kuluttajamarkkinoilla tämä johti törkeään asiakkaiden hyväksikäyttöön ja kiskontaan. Se johti myös oppeihin, joissa hintavertailuja vaikeuttamalla ja ostopäätöksiä esimerkiksi myyntitilanteissa ohjailemalla saadaan asiakkaan kukkarosta mahdollisimman suuri siivu kauppiaalle - tai sittemmin sijoittaomistajalle. Lopulta oivallettiin, että asiakkaan  arvo kauppiaalle tai sijoittajille on sitä suurempi mitä suurempi on asioinnin määrä ja pidemmäksi aikaa kuluttajan saa sitoutettua asiakassuhteisiin. Näin ollen asiakasuskollisuudesta tuli tärkeä käsite. Kanta-asiakasjärjestelmät kehitettiin keskittämistä ja asiakasuskolisuutta tukemaan.

Osuuskauppojen syntyä vauhditti aikanaan nimenomaan kuluttajien heikko asema markkinoilla. Kuluttajat liittyivät yhteen ja perustivat osuuskauppoja vastavoimaksi asemaansa väärin käyttäville kauppiaille. Kuluttajia suojaavaa lainsäädäntöä ei ollut, kuten se tänään ymmärretään, mutta osuuskauppa hoiti tätä tehtävää. Osuuskauppa asetti uusia standardeja ja kauppatavat kehittyivät asiakkaille edulliseen suuntaan. Tästä hyötyivät kaikki, eivät vain osuuskauppojen jäsenet. Toimintaa ohjasivat osuustoiminnan ideat. Eräs näistä ideoista oli jäsenten palkitseminen ostojen suhteessa. Palkitsemisen tarkoituksena oli motivoida jäseniä yhteistoimintaan ja tukea täten yhteistä menestystä. Jäsenethän ovat etujen syntymisen suhteen keskenään riippuvaisia. Periaatteena oli siis se, että mitä enemmän asioimalla osallistut yhteisen hyvän luontiin, sitä enemmän itse hyödyt. Kyse ei siis ollut kauppiaan tai sijoittajan saamasta hyödystä, vaan omistaville asiakkaille jakautuvasta hyödystä. Aikojen saatossa tätä ideaa on jalostettu progressiiviseksi vahvistamaan omistajien tahtoa osallistua yhteisen hyvän luomiseen. Näin ovat syntyneet bonustaulukoiden porrastukset.

Eri malleihin liittyvät erot saattaisivat olla räikeämpiä, ellei kilpailu tasoittaisi niitä. Ilman kilpailuakin meillä on toki ollut historian varrella niin sanottuja kutsumuskauppiaita, jotka eivät ole syyllistyneet törkeyksiin. Monille kauppiaille asiakkaiden palveleminen ja heidän tarpeidensa rehti tyydyttäminen on tänäänkin kunnia-asia. Vastaavasti meillä on ollut osuuskauppoja, joissa ei ole oivallettu toiminnan tarkoitusta ja ollaan toimittu omistavan asiakkaan kannalta epäedullisesti.Eri mallien toimintalogiikat eroavat kuitenkin toisistaan ja monet havaittavissa olevat erot perustuvat niihin. Pyrkimus luoda omistaja-arvoa johtaa yleensä eroihin yritysten välillä riippuen siitä onko omistaja kauppias, sijoittaja vai asiakas.

Kanta-asiakasjärjestelmien kritiikki lähtee muun muassa siitä, että kauppiaiden ja sijoittajien omistamissa yrityksissä kanta-asiakasjärjestelmät toimivat periaatteessa asiakasta vastaan. Niiden tarkoituksena on heikentää asiakkaan mahdollisuuksia vertailla hintoja ja toisaalta luoda illuusio edullisuudesta. Tämä syntyy esimerkiksi siten, että palkitsemistaulukko näyttää erittäin palkitsevalta, mutta ei todellisuudessa koske kuin murto-osaa tuotteista tai siinä on muita rajoituksia. Toisaalta niiden yhteydessä asiakas voi joutua yksinkertaisesti maksamaan lähtötasoltaan kilpailijoita korkeamman hinnan.

Osuuskauppojen bonusjärjestelmät toimivat omistavien asiakkaiden hyväksi. Niiden tarkoituksena on aidosti palkita omistavaa asiakasta, jota varten yritys on olemassa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että bonukset realisoituvat taulukon mukaan liki poikkeuksetta riippumatta siitä mitä asiakasomistaja ostaa ja muutamat poikkeukset on selvästi ilmoitettu. Toisaalta periaatteena on, että osuuskauppa on ennen bonusetua vähintään kilpailijan hinnoissa ja mielellään näitä alempana. Myös osuuskauppojen bonusjärjestelmä vaikeuttaa hintavertailua, vaikkei se ole sen tarkoitus. Yksi osuustoiminnan ideoista on kuitenkin se, että asiakasomistajan tulee jatkuvasti arvioida ja laskea saako hän todella etua. Osuuskaupan tehtävänä on tarjota tähän arviointiin työkaluja. Tätä tehtävää osuuskaupat eivät ole kovin hyvin hoitaneet, mutta kehitystä tällä saralla on tapahtumassa.

Erot mallien lähtökohdissa ovat merkittäviä ja kuluttaja- ja kilpailuviranomaisten tulisi tuntea nämä erot. Joissain tapauksissa omistajan ja asiakkaan välillä on lähtökohtainen intressiristiriita. Osuuskaupoissa asiakkuus ja omistajuus yhdistyvät, joten ristiriitaa ei ole. Osuuskaupan tarkoituksen - nostaa kuluttaja reiluun asemaan markkinoilla - ei pitäisi olla kuluttaja- ja kilpailuviranomaisille kovin vieras. Olisi itse asiassa kuluttaja- ja kilpailuviranomaisten ja osuuskaupan asiakasomistajien yhteisissä intresseissa, että kanta-asiakkuusjärjestelmät ja hinnat läpivalaistaisiin mahdollisimman hyvin.  

Viranomaisten oletusasetuksena vaikuttaa olevan, että markkinoiden toimijat ovat kaikki sellaisia, että niiden intressit poikkeavat kuluttajien intresseistä. Ei tämä sinänsä yllätä - tietämyksen tasolla elämme lähes yksinomaan osakeyhtiömaailmassa. Tämä näkyy muun muassa kilpailun puutetta koskevissa kommenteissa. Kenellekään ei tunnut juolahtavan mieleen, että osuuskauppojen perustehtävä on edistää markkinan toimintaa asiakkaan eduksi: pyrkiä asiakkaan kannalta kohti täydellistä kilpailua jäljittelevää tilannetta, kun sellaista ei ole olemassa. On tietysti osuuskauppojen johdon ja hallinnon tehtävä varmistaa, että osuuskaupat toteuttavat tätä tarkoitustaan. Kuluttaja- ja kilpailuviranomaiset voivat joko tukea tätä tai sulkea silmänsä osuustoiminnalta. Jälkimmäisessä tapauksessa he vaikeuttavat osuustoiminnan tarkoituksen toteutumista ja samalla osaltaan omien päämääriensä saavuttamista kuluttajanäkökulmasta katsottuna. 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Bisnesenkelien osuuskunta

Kauppalehti kirjoitti eilen, että listaamattomiin kasvuyrityksiin tehdyt yksityiset pääomasijoitukset ovat entistä useammin monen bisnesenkelin yhteishankkeita. Tämä on hieno homma! Bisnesenkeleitä on Suomessa aivan liian vähän. Kenties yhteistyö houkuttaa uusia enkeleitä pääomasijoittajiksi. Markkinoilla ei ole liikaa rahaa yritystoiminnan kehittämiseen, joten jokainen kynnelle kykenevä olisi saatava mukaan.

Bisnesenkeleitä ei turhaan ylistetä. Yksityisten pääomasijoittajien päämäärätietoisuus ja osaaminen ovat erittäin tärkeitä yritystoiminnan kehittämisessä. Enkelit eivät tyypillisesti sijoita yrityksiin ja niiden kasvuun rahaa, vaan myös aikaa ja osaamista. He ovat yrittäjiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Huomattakoon, että yrityksistä kaikkein menestyvimpiä ovat yleensä nimeomaan yksityisten pääomasijoittajien yritykset.

Bisnesenkelien yhteistyössä pääomasijoitusten kokoaminen yhdistyy sijoittajien kokoamiseen. Tullaankin osuustoiminnan äärelle. Sijoitusten arvon nousu kytkeytyy enkelisijoittajien tietoihin, taitoihin ja tahtoihin perustuvaan myötävaikutukseen. Tällöin olennaista ei enää olekaan se kuka laittoin minkäkin verran rahaa kiinni, vaan kenen osaaminen ja ajankäyttö ovat ratkaisevassa roolissa. Osuuskuntamuotoisesta yrittämisestä tuttu lisäarvonjakomalli voisi tällöin tulla kyseeseen ja vahvistaa enkelisijoittajien yhteistoimintaa. Kukaan ei pääsisi matkustamaan vapaasti toisen enkelin siivellä, jos sijoitusten arvon noususta tulevaa hyötyä jaettaisiin osin siinä suhteessa kuin kunkin enkeli on omalla toiminnallaan myötävaikuttanut sen syntymiseen. Tätä voitaisiin yhtäältä mitata ennakkoon sovituin mittarein ja toisaalta yhdessä arvioida projektin päätyttyä.

Itsekin olen harkinnut bisnesenkeliksi ryhtymistä. Eli ei muuta kuin pari osaavaa kaveria mukaan ja bisnesenkeliosuuskunta pystyyn!

torstai 28. marraskuuta 2013

Ydinvoima menestyy osuustoiminnalla

Viittasin eilisessä Ylen Ykkösen keskustelussa erään ihmisen minulle hiljattain esittämään ideaan osuuskuntamuodossa toimivasta ydinvoimayhtiöstä. Kuinka ollakaan, suomalaisille energia-alan tutkijoille ajatus ei ole lainkaan vieras.

Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun professori ja Scandinavian Journal of Economics -tiedelehden toimittaja, MITissäkin toiminut Matti Liski, on kirjoittanut asiasta akateemisessa talousblogissa vuonna 2009. Hänen mukaansa ydinvoima menestyy Suomessa siksi, että se noudattaa osuustoiminnan ideoita. En käy tässä toistelemaan Matin sanoja. Jutun voi lukea täältä.

Ydinvoimaosuuskunta olisikin mielenkiintoinen aihe LUT-energian kanssa pohdittavaksi ja tutkittavaksi!

Osuustoiminnalle oma brändityöryhmä

Yleisradion toimittaja oli vahvasti sitä mieltä (kuuntele), että osuuskuntien maine on nuhjuinen. Hän on valitettavan oikeassa. Asialle pitää tehdä välittömästi jotain.

Olen jo joskus kauan sitten ehdottanut, että osuustoiminnalliset yritykset asettaisivat oman brändityöryhmänsä. Jorma Ollilaa ei sinne otettaisi, vaikka hän mukaan haluaisikin.

Brändityöryhmä voisi ammentaa osuustoiminnan identiteettikeskustelusta, jota käydään mm. ICAn 2020 ohjelman puitteissa, ja nostaa esiin aineksia osuustoiminnan brändiin Suomessa. Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa on alkamassa osuustoiminnan identiteettiä avaamaan pyrkivä väitöskirjaprojekti, joka sekin voi osaltaan tukea ryhmän työskentelyä.

Jos osuuskunnilla eivät saa tässä asiassa rivejään järjestykseen, ei se mitään. Aloitetaan Kooperatiivin brändityöpajalla: akateemisen maailman ja osuuskuntien markkinoinnissa ammatikseen toimivien hedelmällisellä vuoropuhelulla, joka tarjoaa osuuskunnille ideanjyviä jalostettavaksi omiin tarpeisiinsa sopiviksi.

Tammikuun loppu tai helmikuun alku voisi olla hyvä ajankohta. Palaan tähän asiaan vielä ennen joulua. Taitelijaveljeni sanoin, osuustoiminta kaipaa glamorisointia.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Radiohiljaisuus

Olen ollut salaperäisesti päivittämättä blogiani jo muutamien päivien ajan. Tähän on syynsä. Sen verran voin paljastaa, että olen päättänyt keskittää kaiken mahdollisen aikani noin 10 päivän ajan erääseen projektiin, joka olisi pitänyt hoitaa jo kauan sitten. Puolet ajasta on nyt takana ja homma etenee hyvin, itse asiassa erittäin hyvin. Kerron mahdollisesti ensi viikolla lisää.

Huomenna tosin radiohiljaisuus päättyy siltä osin, että olen  huomenna keskustelemassa osuustoiminnasssa YLE Radio 1:n Ajankohtaisen Ykkösen lähetyksessä klo 12.15 alkaen. En suinkaan ole studiossa yksin, vaan lystiä on kanssani pitämässä järjestöneuvos Anne Santamäki. Eli näkemisiin Annen kanssa huomenna. Muille sanon, että kuulemiin!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hallinnon toimivuus on ihmisistä kiinni

Eilen minulla oli ilo osallistua Helsingin yliopistolla kestävän kehityksen seminaariin, jossa osuustoiminta oli luonnollisesti keskustelun ytimessä. Tällä kertaa en itse kuulunut järjestävään tahoon, mutta kiitos silti kaikille esiintyjille ja mukana olleille! Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja parantaa maailmaa monien tuttujen kanssa.

Muistiinpanojeni perusteella seminaarista olisi ammennettavaa useampaankin kirjoitukseen. Otan tässä jutussa lyhyesti kiinni erään panelistin niin kovin tuttuun väitteeseen. Sen mukaan osuuskuntien hallinto ei voi toimia. Perusteluna on, että hajautuneen omistuksen vuoksi kenelläkään ei ole niin paljon rahaa kiinni yrityksessä, että tämä menettäisi yöuniaan yrityksen menestyessä huonosti tai sen tulevaisuuden ollessa uhattuna. Perustelu ontuu ja seuraavassa kerron miksi. 

Monille jäsenilleen osuuskunta on ainut todellinen vaihtoehto elinkeinon harjoittamiseksi tai työn tekemiseksi kohtuullisen stabiilissa ympäristössä ja toisaalta elintärkeä sen kannalta, että voi asua ja elää valitsemassaan paikallisyhteisössä. Silloinkin kun jäsenellä on vaihtoehtoja, on hyvä käsittää jäsenen riskiä muuten kuin pääomapanoksen kannalta, joka osuuskunnassa on tyypillisesti kohtuullisen pieni. Osuuskunnan tuottamien kuluttamiseen liittyvien etujen menettäminen voi nimittäin olla esimerkiksi suomalaiselle kotitaloudelle vuositasolla tuhansienkin eurojen arvoinen menetys. Työosuuskunnissa ja yrittäjien yhteenliittymissä menetykset voivat olla paljon dramaattisempiakin. Eli asioita ei siis pitäisi lähestyä käsittäen osuuskunnat sijoittajien omistamiksi yhtiöiksi niin kuin panelisti eilen teki.

Toisaalta on syytä oivaltaa, että taloudellisten motiivien lisäksi ihmisillä on myös muita motiiveja. Jäsenet, hallinto ja johtokin tavoittelevat myös erilaisia sosiaalisia ja psykologisia palkkioita. Muun muassa status, työn sisältö ja organisaation arvot ovat tällöin tärkeässä roolissa. Monet ovat ylpeitä siitä, että ovat menestyvän ja vastuullisen osuuskunnan toiminnassa mukana. Jotkut samastuvat vahvasti osuuskunnan arvoperustaan ja toiset kokevat hallintotyönsä kautta osuuskunnan omakseen. Kun oma identiteetti on vahvasti kytkeytynyt yritykseen ja tiettyihin vastuullisiin tehtäviin, voi unettomiakin öitä tulla kyseisen yrityksen kohdatessa ongelmia. Ihminen on siis käsitettävä perinteistä taloustieteellistä näkemystä laajemmin, jotta osuuskunnan hallinto voi edes alkaa avautua siitä kiinnostuneille.

Lopulta on ymmärrettävä, että kiinnostus valvoa toimivaa johtoa tai tukea sitä on vain yksi tekijä kokonaisuudessa. Kiinnostuksesta ei ole mitään hyötyä, jos hommaa ei osata. Osuuskuntien hallinnon keskeisiin tehtäviin tulee siis löytää ja valita osaavia ihmisiä, joilla on myös halua kehittää osaamistaan osuuskunnan ja osuustoiminnan tarpeet huomioiden. Ottaen huomioon osuuskuntien luonteen laajasti ihmisiä mobilisoivina organisaatioina, on tehtävä jossain määrin helpompi kuin pienen rajatun joukon toiminnassa. Erityisesti kuluttajaosuustoiminnassa potentiaalia on vaikka kuinka. Asiakasomistajista löytyy tyypillisesti monien eri alojen ammattilaisia ja aktiiveja, joiden osaamisesta on hyötyä osuuskunnan hallinnossa. Hallinnosta puhuttaessa on aina hyvä muistaa, että ei se raha ole joka toimii, vaan ihmiset.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Strateginen yhteenliittyminen vahvistaa

Kirjoittelin tänään jutun Perheyritysten Liiton julkaisuun (osin IFERA2014 konferenssin pohjustuksensi). Muutoin juttu tulee kenties harvempien tätä blogia lukevien eteen, joten laitan sen  nyt jakoon myös tätä kautta. Jutussa ei puhuta mitään strategisen yhteistyön muodosta. Siksi lienee hyvä nostaa esiin, että se voi hyvinkin olla osuuskunta, kuten usein onkin myös perheyritysten tapauksessa. Kokonaan toinen asia on otetaanko perheyritysaspektia huomioon yhteenliittymän johtamisessa. 

Iiro Jussila rohkaisee perheyrityksiä ja yrittäjäperheitä keskinäiseen yhteistyöhön

Lähtötilanne: Monet yrittäjäperheiden vanhemmat tuskailevat sen kysymyksen kanssa onko lapsilla kiinnostusta jatkaa perheen yritystoimintaa. Joiltakin kiinnostusta löytyy, toisilta ei. Viestikapulan ottajaa ei aina löydy myöskään perheen ulkopuolelta. Tämä tilanne on edessä valitettavan monella.

Strategisen tason kysymykset ovat monille muutoinkin haaste. Tekeminen kohdistua helposti päivänpolttaviin asioihin ja tiettyihin tuotteisiin tai palveluihin, eikä johtamisen ja varsinkaan strategisen johtamisen tehtäväkenttään riitä huomiota. Tämä on yrityksille ja omistajaperheille merkittävä riski.

Voimaa perheyritykset ammentavat tyypillisesti yhteisöllisyydestä. Se voi laajentua perheen sisältä myös eri sidosryhmiin. ”Olemme kuin yhtä suurta perhettä”, ei ole vieras lausahdus perheyrityksen työntekijän suusta. Myös toisiin yrittäjäperheisiin suhtaudutaan usein myötätuntoisesti. Perheyritysten keskinäiset strategiset kumppanuudet ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia. Yhteistyöhön liittyy siis käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Huomioitavaa: Yhteistyöstä on tullut keskeinen aikamme keskeinen käsite. Näin siksi, että lisääntyvä niukkuus, ympäristöhaasteet sekä ihmisten fyysinen ja henkinen väsyminen eivät salli resurssien haaskaamista. Yhteistyöllä yritykset voivat saavuttaa paitsi tehokkuutta myös vaikuttavuutta. Jälkimmäinen liittyy ennen kaikkea yhteistyöyritysten asemaan markkinoilla ja laajemmin yhteiskunnassa. Yhteenliittymä voi ottaa hoitaakseen esimerkiksi hankintoja, markkinointia, taloushallintoa ja strategisen johtamisen tehtäviä tai ainakin tarjota jäsenyrityksille tukea näiden hoitamiseen.

Välttyäkseen yhteenliittymän sisäiseltä kilpailulta on samoja tuotteita tai palveluita tarjoavien perheyritysten huomioitava markkinoiden maantieteelliset rajat. Maantieteellisesti eri markkinoilla toimiville yrityksille yhteistyö on usein luontevampaa, vaikka se voi olla kannattavaa myös samoilla markkinoilla toimivien yritysten kesken. ”Yhteistyöllä isompi kakku”, sanoo erään savolaisen allianssin toimitusjohtaja. Yhteenliittymään voidaan toisaalta ottaa mukaan myös täydentävien tuotteiden ja palveluiden tarjoajia tai hakea kasvua tarjoamalla täydennystä itse.

Perheyritysten yhteistyö voi kohdistua myös sellaisiin tarpeisiin, jotka eivät ole yleisesti esillä yritysten välisessä yhteistyössä. Liikeideoita voidaan synnyttää ja toteuttaa esimerkiksi yhteenliittymän jäsenyritysten seuraavan sukupolven edustajien kesken. Näin voidaan saada aikaan yhtäältä hallitumpaa ja toisaalta nuoria mukaansa tempaavaa kasvua nimenomaan perheyritysten lähtökohdat huomioiden. Yhteisyritys voi tarjota osaamis- ja rahoitusapua sukupolvenvaihdoksiin ja vaikka ottaa yrityksen väliaikaisesti hoitaakseen, kunnes uusi jatkaja löytyy tai on valmis tehtävään.

Itsenäisyys on yrittäjäperheille tärkeää ja sen menettämisen pelko on usein yhteistyön este. On siis tärkeää, että yhteistyö tähtää nimenomaan jäsenyritysten intressien palvelemiseen. Tällöin itsenäisyys kapenee samanmielisten suuntaan, mutta vahvistuu suhteessa muihin yhteisöihin. Toisaalta erilaisuus sekä sen esiin nostaminen ja kehittäminen voivat olla yhteistyön julkilausuttu päämäärä.

Ratkaisuehdotus: Perheyritykset ryhtyvät aktiivisesti kartoittamaan mahdollisuuksiaan tehdä keskenään yhteistyötä. Tunnustelijoiksi laitetaan mahdollisuuksien mukaan seuraavan sukupolven edustajia, joille tarjotaan mahdollisuus rohkeasti visioida tulevaisuutta ja yhteistyömahdollisuuksia omien ja yhteisten tulkintojen, tarpeiden ja toiveiden pohjalta.

Yhteistyössä huomioidaan tapapuolisesti niin perheyritysten kuin yrittäjäperheiden tarpeet yhdessä ja erikseen. Tarkoitus määritellään, strategiat laaditaan ja toteutus vastuutetaan siten, että yhteenliittymän jäsenet menestyvät entistä paremmin ja pitkäjänteisemmin nimenomaan perheyrityksinä. Omistamisen ja yhteistyön osaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota ja sitä kehitetään nimenomaan perheyritysten realiteetit huomioiden. 

 

torstai 14. marraskuuta 2013

Kielen linnakkeita ja tuplakäännöksiä

Suomen kielen asema tieteessä huolettaa monia. Keskustelu on tärkeää, sillä kielellä on tärkeä asema tieteessä. Vaikuttavia johtopäätöksiä ajatellen olisi kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan tieteen tekemisen kieli ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kieli. 

Tietovarantojen kehittymistä on monesti haitannut se, että kunkin ilmiön tutkijat ovat muodostaneet lähinnä kielellisesti rajoittuneita yhteisöjä. Tällöin he eivät ole ehkä lainkaan löytäneet toisiaan tai toistensa julkaisuja yli näiden kielirajojen.

Tiedon edistymisen kannalta olisi tärkeää, että tieteellistä keskustelua käydään globaalisti yhteisellä kielellä. Voidaan jopa ihan perustellusti kysyä, onko tutkijoilla oikeutta julkaista tutkimuksiaan vain marginaalisella kielellä ja täten estää tiedon laajaa hyödyntämistä.

Tieteessä on meneillään murros, jossa eristäytyneet kielelliset linnakkeet hylätään yhteisen hyvän nimissä. Uudet tutkijapolvet haluavat myötävaikuttaa yhteiseen tietovarantoon. Rajojen murtuessa kilpailu tieteen kentällä kiristyy johtaen laatuvaatimusten kasvuun ja täsmentymiseen.

Suomalainen yliopistokenttä vastaa haasteeseen siinä missä muutkin. Tieteellisten julkaisujen kieli on vaihtunut englanniksi ja kansainväliset laatukriteerit on otettu ainakin jossain määrin tutkimusrahoituksen perustaksi.

Julkaisujen laadun indikaattorina on niiden vaikuttavuus. Korkea vaikuttavuus tarkoittaa sitä, että tutkimuksiin viitataan suhteellisen paljon. Tätä kautta määrittyy myös niin sanottu huippututkimus — tutkimus, joka kerää paljon viitteitä. Viitteiden määrä perustuu tutkimuksen käyttökelpoisuuteen tietämyksen edistämisessä. Suomeksi julkaistun tutkimuksen on liki mahdoton saavuttaa huippututkimuksen titteliin vaadittavaa tieteellistä vaikuttavuutta.

Tutkijoiden on siis kyettävä osallistumaan eri keskusteluihin eri kielin ja tyylein. Tieteen standardit täyttäviä englanninkielisiä julkaisuja tarvitaan uuden tiedon perustelua, arviointia ja kansainvälistä hyödyntämistä varten. Tietämyksen demokratisointi ja popularisointi voivat puolestaan tapahtua paikallisemmat kielelliset tarpeet huomioiden. Tähän ajatteluun istuu muun muassa apulaisoikeuskanslerin tuore linjaus, jonka mukaan suomen kielen tulee säilyä yliopistoissa opetus- ja tutkintokielenä. 

Yliopistojemme yhteiskunnallinen vaikuttavuus maamme rajojen sisällä edellyttää tahtoa kääntää tieteellistä tietämystä suomeksi. Kansantajuisia tietopankkeja, kirjoja, tiivistelmiä ja muita oppimateriaaleja tuskin syntyy, ellei käännöstoiminta saa erityistä huomiota ja resursointia osakseen. Haasteena on se, että usein tarvitaan tuplakäännös: englannista suomeksi ja tiedekielestä kansankieleksi. Hyvä, että asia herättää nyt keskustelua. Talouskurimus huomioiden voi resursoinnin kanssa olla jo astetta hiljaisempaa. Jää nähtäväksi miten suomen käy.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ei ihan turha blogi

Sain eilen pari yhteydenottoa, joissa annettiin palautetta blogista. Oli hienoa kuulla, että blogi palvelee tarkoitustaan. Toki tässä on jo matkan varrellakin tullut palautetta. Kiitos vaan kaikille palautteen antajille!

Vaikuttaa siltä, että tämä blogi tarjoaa ideoita moniin hankkeisiin. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa halutaan nyt järjestää saman tyyppinen korkean profiilin seminaari kuin minkä järjestämme jouluun 10. päivä Mikkelin yliopistokeskuksella. Kirjoitin taannoin Etelä-Savo nousuun yhteistoiminnalla -seminaarista otsikolla Maakunnasta kollektiivinen yrittäjä. Saimmekin yhteydenottajan kanssa jo eilen illalla hieman nimilistaa koottua ja sovittua LUT seminaarin pitopaikaksi. Seminaarin ajankohta lienee keväthankien aikaan. Yhteyden ottaja ehdotti, että teemana voisi olla esimerkiksi älykäs erikoistuminen ja osuuskuntatoiminta osana maakuntastrategioita. Oikein hyvä teema!

OT-professuurin yhtenä tavoitteena on yhteiskunnallisen vuoropuhelun lisääminen taloudelliseen yhteistoimintaan ja erityisesti osuustoimintaan liittyen. Samanlaisia tavoitteita on myös Taloudellisen yhteistyön ja osuustoiminnan tutkimuksen seuralla, jonka puheenjohtaja olen. Kuten saamassani viestissä eilen todettiin, Suomessa ei ole liikaa tieteen, talouden, politiikan ja julkisen sektorin vuoropuhelua. Olen tästä samaa mieltä ja vuoropuhelun edistäminen on mielestäni elintärkeää.

On tärkeää huomioida keiden kesken vuoropuhelua tulisi edistää. Maakunta on mielestäni tällä hetkellä se kokonaisuus, jonka puitteissa vahvaa yhteisöllisyyttä tulisi rakentaa. Kaikki alkaa täten siitä, että tiettyyn maakuntaan sijoittuneet paikalliset, alueelliset, kansalliset tai globaalit toimijat löytävät toisensa, näkevät yhteistyön arvon ja oivaltavat sen, että kukaan muu ei maakunnan hyvinvointia edistä kuin maakunnan toimijat itse. Yhteen liittymällä ja yhdessä toimimalla voidaan toisaalta kasvattaa kakkua niin, että jaettavaa riittää kaikille enemmän.

Palaan asiaan, kun saamme Etelä-Karjala -seminaarin ajankohdan ja ohjelman lyötyä lukkoon. Seminaarin suunnittelu tapahtuu kuulemma hyvän kahvin äärellä, joten valmista tulee varmasti alta aikayksikön!

OT sopii LUTiin kuin nenä päähän

Yliopistojen strategista johtamista on viime vuosina vahvistettu merkittävästi. Varsinkin meillä Lappeenrannassa arvot ja strategia ovat tärkeitä toiminnan ohjaajia. Siksi onkin syytä kysyä kuinka osuustoimintaprofessuuri ja osuuskuntien menestystekijöiden ja niiden johtamisen tutkimus istuvat LUTin arvoihin ja strategiaan.

Yliopiston henkilökunnan määrittelemät arvot ovat rohkeus menestyä, intohimo luoda uutta tieteen avulla ja tahto rakentaa hyvinvointia. Strategia kiteytyy yhteen sanaan: yhdessä.

Rohkeus menestyä tarkoittaa keskittymistä erityisosaamiseemme ja sen kehittämiseen, sitoutumista tuloksellisuuteen, yhteistyöhön ja sen kehittämiseen sekä uusien ideoiden ja toimintatapojen ennakkoluulotonta hyödyntämistä. Osuustoiminnan tutkimus ilmentää tätä arvoa siten, että siihen tarttuminen on vaatinut kaikilta tiimin jäseniltä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Meidän aloittaessa osuustoimintajohtamisen tutkimusta noin vuosikymmen sitten löytyi maailmalta vain kourallinen alan tutkijoita ja aktiivisesti julkaisevia ei oikeastaan ainuttakaan. Ainakin ulkopuolisten silmissä kyseessä oli merkittävä riski. Olemme kuitenkin määrätietoisesti kehittäneet osaamistamme tällä liiketaloustieteessä ja johtamisessa varsin erityisellä alueella. Tutkimusta on tehty yhteistyössä, yhteistyötaitoja on hiottu ja tiimin jäsenten sitoutuminen tuloksellisuuteen on tänään vahvempaa kuin koskaan.

Intohimo luoda uutta tieteen avulla tarkoittaa puolestaan toiminnan perustamista korkeatasoiseen akateemiseen etiikkaan, tieteellisten tulosten hyödynnettävyyden edistämistä ja yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa sekä aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Osuustoiminnan tutkimus nousee nimenomaan tästä arvosta. Tiimimme suhtautuu intohimoisesti uuden luomiseen. Juuri eilen eräs tiimini jäsen ilmaisi kuinka hienoa on luoda tieteellisiin keskusteluihin aidosti uutta tietoa, eikä vain jalostaa pienin askelin jotain mitä kymmenet tuhannet muut tekevät. Osuustoiminnan tutkimus tarjoaa mahdollisuuden todella merkittäviin kontribuutioihin. Uudelle tiedolle on globaalisti valtava kysyntä, mikä vetää tiimin yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa ja toisaalta saa meidät osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tahto rakentaa hyvinvointia viittaa yliopistomme haluun tehdä maailmasta parempi paikka elää ja toimintaamme, joka herättää luottamusta sisäisissä ja ulkoisissa sidosryhmissä, sekä tiedostettuun vastuuseen itsestämme ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Tämä arvo on jo sinällään kuin osuustoiminnasta ammennettu. Osuustoiminnassa korostetaan luottamusta sekä vastuuta ja orientaationa on muutos parempaan. Tätä korostaen YK:n kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teemana oli ”osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa”. Osuustoiminnan tutkimus luo tiedollisia työkaluja tämän tehtävän toteuttamiseen. Rakentaessamme näitä työkaluja pyrimme toimimaan tiiminä avoimesti ja vastuullisesti. Yliopistokin vahvistaa luottamusta osoittamalla sitoutumista tutkimukseemme ja rahoittajien asettamiin ehtoihin.

Yhdessä tarkoittaa sitä, että tyypillisten siilojen ja kuppikuntien puolustamisen (politikoinnin ja pelaamisen) sijasta yliopistomme kaikki toimijat sitoutuvat puhaltamaan yhteen hiileen niin keskenään kuin eri sidosryhmien suuntaan. Osuustoiminnan ydinidea numero yksi on sama kuin yliopistomme strategia. Keskeisiä käsitteitä ovat yhteenliittyminen, yhteistyö ja sopu. Tässä hengessä on myös osuustoiminnan tutkimuksen tiimi pyrkinyt edistämään yliopiston ja oman tiedekuntansa asiaa – eli niin sanotusti osallistunut talkoisiin. LUT –lippua pidetty korkealla joka paikassa. Pyrkimyksenä on avata mahdollisuuksia yhtäältä elinkeinoelämältä saatavaan tutkimusrahoitukseen ja toisaalta mielekkäisiin kansainvälisiin yhteistyösuhteisiin tutkimuksessa ja akateemisissa organisaatioissa.

LUTin strategian painopisteitä ovat vihreä energia ja teknologia, kestävä kilpailukyvyn luominen ja kansainvälinen venäjäyhteyksien rakentaminen. Osuustoimintatiimin tekeminen osuu käytännössä kaikille alueille. Vihreän energian ympärille rakentuva osuustoiminta ei ole toistaiseksi ollut tiimin omana tutkimuskohteena, mutta siihen liittyvän tiedon syntymiseen ja levittämiseen on muulla tapaa osallistuttu. Venäjäyhteyksien rakentaminen on toistaiseksi rajoittunut sikäläisen delegaation osuustoiminta-aiheiseen vierailuun LUTissa ja allekirjoittaneen rooliin Belgorodin yliopiston tieteellisen lautakunnan jäsenenä.

Parhaiten osuustoimintajohtamisen tiimin tekeminen sijoittuu painopisteen kestävä kilpailukyvyn luominen -alueelle, joka itse asiassa yhdistää LUTissa kaikki tiedekunnat. Noin 80% LUT:n professoreista mukana painopistealueen toiminnassa. Tutkimustiimillämme on tällä alueella vahva yhteistyöverkosto ja hyvät suhteet elinkeinoelämään. Osuustoiminta on ideoiltaan nimenomaan kestävää liiketoimintaa, kuten bisneskoulujen akkreditointeja tekevä European Foundation for Management Delopment (EFMD) raportissaan toteaa. Toisaalta tiimimme tutkimustoiminta on keskittynyt pääasiassa osuuskuntien ylimmän johdon tehtäväkenttään ja kilpailukyky- ja etukysymyksiin. Teemme mielellämme yhteistyötä omassa tiedekunnassamme, yliopistossamme ja muissa yliopistoissa aina sosiaaliseksi yrittäjyydeksi nimitettävän toiminnan alueelle asti, mutta tiimin huomio on rahoittajien linjauksen mukaisesti nimenomaan suurten osuuskuntien menestystekijöiden tutkimuksessa.

LUTin arvoihin ja strategiaan sitoutuen OT-professuuri ja sen ympärille rakentuva tutkimustiimi toteuttaa yliopiston missiota, joka on Suomen (maailman) hyvinvoinnin ja kestävän kilpailuedun rakentaminen tieteen, tekniikan ja talouden osaamisella. Pyrimme myötävaikuttamaan yliopistomme vision toteutumiseen eli siihen, että olemme ketterä ja kansainvälinen taloutta ja tekniikkaa yhdistävä tiedeyliopisto, joka on ydinosaamisaloillaan vähintään eurooppalaista kärkeä.

Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni, osuustoimintaprofessuuri ja siihen sisältyvä osuuskuntien menestystekijöiden ja niiden johtamisen tutkimus istuvat erinomaisesti LUTin arvoihin ja strategiaan, erityisesti kestävä kilpailukyvyn luominen – painopisteen alueelle. Tässä suhteessa osuustoimintatutkimukseen investoiminen ja nimenomaan OT-professuurin painotuksin on LUTissa hyvin perusteltua.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Proffat haukkuvat ja karavaani kulkee

Päivän lehdet jatkavat tiiviisti Himasgaten ympärillä. Kohua nostattaneet kritisoijat ovat lausunnoillaan osoittaneet, etteivät he kenties ymmärrä, että tiedon tuottamisen, levittämisen ja hyödyntämisen prosessit ovat monensuuntaisia. Tai ainakaan he eivät oivalla, että myös professorin titteliä kantavat toimijat voivat ottaa näissä prosesseissa vaihtelevia rooleja.

En henkilökohtaisesti tunne skandaalia julistavia professoreita. Lausuntojensa perusteella he vaikuttavat elävän perinteisissä siiloissaan, eivätkä uskaltaudu muuhun kuin tieteelliseen vuoropuheluun. He ilmeisesti kuvittelevat, että professorin titteliä kantavien ihmisten sanomiset ja kirjoitukset ovat kaikkialla tieteellisten lautakuntien arvioitavana. Näin ei kuitenkaan ole, eikä pidä olla. Tieteellinen arviointi tehdään, kun tutkimus halutaan julkaistavaksi tiedelehdessä. Kritisoijilta vaikuttaa jääneen oivaltamatta, että Himasen toimittaman teoksen tieteellinen uutuusarvo on täysin toissijainen seikka, kun sen tarkoituksena on ollut koota ajatuksia poliittiseen keskusteluun. Todettakoon tosin, että ilmeisesti tieteellistäkin arvoa löytyy ainakin jonkin keskustelun kannalta, sillä teos on läpäissyt Oxfordin yliopiston julkaisusarjan arviointiseulan. Eivät Himanen ja kumppanit tosin ole kovin hyvin onnistuneet viestimään työn tarkoitusta ja rooliaan kokonaisuudessa. Sitä voisi puolustaa äänekkäämminkin.

Himasen kumppani Castells arvelee aamun Hesarissa, että suomalaisprofessorien hyökkäyksessä on kyse kateudesta. Samaa hän on puhunut jo aiemminkin. Arvio ei välttämättä mene täysin metsään. Suomalaiset yliopistot ovat vasta hiljattain siirtyneet aikaan, jossa professorien on kyettävä opettamaan ja tutkimaan kansainvälisellä tasolla. Jo tämä on monille kova vaatimus. Tähän on vielä lyöty päälle entistä konkreettisempi aktiivisen yhteiskunnallisen vuoropuhelun vaatimus. Siinä eivät päde tieteellisen maailman pelisäännöt. Vakuuttamisen keinot ovat erilaiset ja vuoropuheluun osallistuvat joutuvat yksilöinä aivan eri tavoin suurennuslasin alle kuin tutkijat tieteellisissä arviointiprosesseissa. Tämä on monille liikaa. Onnistuminen vuoropuhelussa on toisaalta kiinni siitä osaako osallistuja naksauttaa aivonsa aivan eri asentoon kuin toisille tutkijoille argumentoidessaan. On kyettävä paketoimaan erilaisissa tiedeyhteisöissä käytyjä tuoreita ja vanhojakin keskusteluita poliitikoille ja yritysjohtajille helppokäyttöiseen muotoon. Kun professori ei tähän pysty, on hänen puolustuskeinonaan vanhan maailman akateemisiin hyveisiin vetoaminen ja tieteellisen arvioinnin ulottaminen sinne minne se ei kuulu.

Himasgaten perusteella meillä on melko lailla hommia tehtävänä ennen kuin yliopistokenttämme toteuttaa koko laajuudessaan sitä tehtävää, mikä sille on yhteiskunnan toimesta annettu. Epätoivoon ei tosin ole syytä. Yhä useampi professori haastaa itsensä epämukavuusalueelle ja kasvaa niin ammatillisesti kuin ihmisenä yleensä. Himasgatessa 'ansioituneet' professorit tekevät mahdollisesti hallaa tälle kehitykselle, mutta eivät kuitenkaan onnistu pysäyttämään sitä. Koko systeemi on nimittäin valjastettu muutokseen ja taloudellinen ohjaus tukee tätä melko rankalla kädellä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Himasen jättiläiset ovat osuustoimintaa

Muun muassa Ilta-Sanomat kirjoittaa tänään Himasen raportin "viidestä jättiläisestä", joihin pääministeri Katainen on mieltynyt. Välitön ajatukseni on, että esitetyt kehitysaskeleet huokuvat osuustoimintaa, vaikka niin tilaaja kuin tuottaja on tästä varmasti varsin tietämätön.

Ilta-Sanomat kirjoittaa: "Ensimmäinen tarpeellinen jättiläisaskel on siirtyminen negatiivisesti eli (fyysisten) puutteiden poistamisen kautta määritellystä hyvinvointivaltion käsitteestä positiiviseen, jossa hyvinvointivaltio määritellään lopullisen päämäärän eli hyvinvoinnin edistämisen kautta." Osuustoimintaan ei kuulu ongelmien märehtiminen ja sen odottaminen, että joku muu hoitaa asiat kuntoon. Osuustoiminnan ytimessä on positiivinen tulevaisuuteen uskova vire: kyllä me pystymme! Päämääränä on jäsenten hyvinvointi, johon osuuskunta on vain väline. Toisaalta osuustoiminnan ihmiskuva on laaja, minkä vuoksi osuuskunnan tarkoitustakin voi määritellä sen kautta mitä kaikkea taloudellista, psykologista, sosiaalista ja esteettistä arvoa ihmiset jäisivät ilman, jos osuuskunta lakkaisi olemasta.

Ilta-Sanomat jatkaa: "Toinen uudistuksessa tarvittava jättiläisaskel on Himasen tekstin mukaan siirtyminen reaktiivisesta eli jälkeenpäin reagoivasta hyvinvointivaltiosta proaktiiviseen eli ennakoivaan hyvinvointiyhteiskuntaan." Tämä on sama kuin osuuskuntamallin kolmas tukipilari JCOMissa pian julkaistavan artikkelin mukaan: muutosorientaatio. Osuustoiminnan ideana on edistys, kehitys, parannus, jne. Osuustoiminnan hallintomallikin (osuuskunta - jäsenyhteisö -systeemi) on rakennettu nimenomaan skannaamaan eri yhteiskuntasektoreita, toimialaa ja tiettyjä markkinoita proaktiivista kehittymistä ja edelläkävijyyttä varten. Sivuhuomiona todettakoon, että valitettavasti harva osuuskunta on elänyt tätä täysillä todeksi. Pahimmillaan fokus on vain yrityksessä ja tietyssä liiketoiminnassa sekä osakeyhtiöiden hyvän hallintotavan mukaisissa vaatimuksissa, jotka voivat yhtäältä johtaa harhaan ja toisaalta olla osuustoiminnan menestyksen kannalta täysin riittämättömiä.

"Kolmas jättiaskel, joka Himasen mukaan tarvitaan, on lakata kohtelemasta ihmisiä hyvinvointivaltion objekteina ja nähdä heidät sen sijaan hyvinvointiyhteiskunnan subjekteina. Toisin sanoen kyse on muutoksesta teollisen ajan järjestelmäkeskeisestä hyvinvointivaltiosta informaatioajan ihmiskeskeiseen hyvinvointiyhteiskuntaan." Tässä siis puhutellaan ihmisiä ja tarjotellaan heille osuutta omaa ja yhteistä hyvää luovasta toiminnasta. Ihmiset ovat yksin ja yhdistyneinä oman onnensa seppiä. Heidän tarpeensa määrittelevät toiminnan arvoperustan ja heidän osaamisensa ratkaisee toiminnan laadun. Osuustoimintaa siis.

"Himasen mukaan neljäs tarvittava jättiläisaskel on muutos lähestymistavassa hyvinvointiin: 'sen on muututtava partiaalisesta eli osittaisesta holistiseksi eli kokonaisvaltaiseksi.' Ero on Himasen mukaan samankaltainen kuin reaktiivisen ja proaktiivisen hyvinvointiyhteiskunnan välillä. Nyt siihen on tehtävä tärkeä lisäys toisesta näkökulmasta. Teollisessa hyvinvointivaltiossa reagoidaan ongelmiin, jotka jokin toinen »hyvinvointiyhteiskunnan» osa on jo aiheuttanut." Osuustoiminta peräänkuuluttaa yhtäältä kokonaisvaltaista ihmiskuvaa: hyöty tai tappio on taloudellisten, sosiaalisten ja psykologisten palkkioiden ja kustannusten summa. Esimerkiksi hyvinvointia heikentäviä piilokustannuksia ei sallita, vaan kaikki on ajettava mukaan samaan kalkyyliin. Toisaalta osuustoiminta näkee yksilöt osana organisaatioita ja organisaatioit osana laajempia yhteisöjä. Vastuullisuus on syntyvien palkkioiden ja kustannusten arviointia systeemikokonaisuuden tasolla, ei vain omaan napaan tuijottaen.

"Viides jättiläisaskel on siirtyminen hyvinvointivaltiosta kohti osallistavampaa hyvinvoinnin yhteiskuntaa. Himasen mukaan ensin on kuitenkin korostettava, ettei tämä tarkoita valtion velvollisuuden poistamista sen eettisen tehtävän osalta. Päinvastoin, Himanen kirjoittaa, informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnan käsite aktivoi monilta osin valtiota toimimaan aiempaa laaja-alaisemmin, esimerkiksi edistämään henkistä hyvinvointia koulumaailmassa ja työelämässä." Tällä on ilmeinen liittymä ensimmäiseen askeleeseen. Kansalaisten hyvinvoinnin uskotaan perustuvan autonomian ja työn merkityksellisyyden kokemukseen. Huvittavaa sinänsä, että ideathan ovat kuin suoraan Hackman & Oldmanin liki neljä vuosikymmentä vanhasta JCM-mallista, mutta epämääräisesti esitettynä. Osuustoimintaan ajatukset liittyvät siten, että omavastuisuus ja itsenäisyys ovat osuustoiminnan ytimessä, toki yhteistyön (osallistumisen) ajatukseen kytkettynä. Vastaavasti merkityksellisyyden kokemusta tukee osuustoiminnan peräänkuuluttama tuloksellisuus, sen arviointi ja systemaattinen palaute. Merkityksellisyyden tunne syntyy siitä, että tiedostaa tekevänsä jotain millä on merkitystä paitsi itsensä myös muiden kannalta.

Seuraava tulevaisuusselonteko olisikin hyvä toteuttaa näkyvästi osuustoiminnan ydinideoihin tukeutuen. Osuustoiminta on ajatuksiltaan suorastaan aarrearkku, joka odottaa löytäjäänsä. Samalla olisi mahdollisuus tuottaa yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen ajatuksia, kenties Himasen raporttia tuoreemmasta näkökulmasta.

torstai 31. lokakuuta 2013

Aakkoset me osataan

Taloussanomat esittelee tänään ABC-ketjua varsin hyvässä hengessä. Pisteet siitä, sillä näin homma ei suinkaan aina mene meikäläisissä medioissa. Pisteet myös kilpailijoiden edustajille, jotka puhuvat asioista kuten ne ovat. Asiallinen kritiikki on paikallaan, mutta liian usein ääneen pääsevät ne, jotka haluavat nähdä ABC-ketjussa vain negatiivisia ominaisuuksia tai tarkoituksella herättää epäluuloja.

ABC-asemat ovat yksi kansainvälisestikin tunnetuista esimerkeistä koskien osuuskauppojen roolia markkinoiden kehittäjänä. Polttonestekaupan, market-kaupan ja ravintolapalveluiden yhdistelmänä osuuskaupat tarjosivat jotain mitä muut eivät olleet kyenneet tekemäään.

Jokainen voi hetkeksi pysähtyä miettimään millaisia palveluita tien päällä tarjottiin ennen ABC-asemien tuloa. Jäljelle jääneet kilpailijat ovat joutuneet kehittämään omaa toimintaansa säilyäkseen mukana ja uusia juttuja kilpailukyvyn lisäämiseksi esitellään koko ajan. Eli tarjontapuoli on kehittynyt ja niin ovat asiakkaiden vaatimuksetkin.

Asiakasomistajien näkökulmasta edullista olisi se, että kilpailijat onnistuisivat keksimään jotain uutta, mikä haastaa ABC-asemat. Tämä laittaa osuuskaupat uuden innovaatiohaasteen eteen, jotta ne voivat olla jäsenilleen paras vaihtoehto. Tätä kilpailu määritelmällisesti on: toisensa haastavia vastavuoroisia toimia kilpailijoiden kesken.

ABC-asemat eivät ole vain kehittäneet markkinoita, vaan tarjonneet elinvoimaa paikallisyhteisöihin. Ne ovat houkutelleet kylkeensä muuta yritystoimintaa ja täten kaikkiaan edistäneet lähiympäristönsä ihmisten mahdollisuuksia elää ja asua alueella, joka on saattanut olla rajustikin taantuva ennen ABC-aseman nousua.

Liikennemyymälät voivat olla tulevaisuudessa yllättävienkin yhteisöllisyyden ilmentymien fyysisiä keskipisteitä. Tällä saralla on niin osuuskaupoilla kuin kilpailijoilla mahdollisuuksia kehittää toimintaansa. Nämä mahdollisuudet toki edellyttävät ainakin kahta asiaa. Tarvitaan perinteisen liiketoiminta vs. muu toiminta -rajan rikkomista strategian perustana olevista oletuksista sekä sen oivaltamista, että liiketaloudellisen menestyksen perusta on suurelta osin sosiaalinen ja psykologinen. Toisin kuin liian moni on oppinut ajattelemaan, eivät taloudellinen, sosiaalinen ja psykologinen arvo ole toisistaan irrallaan. Ihmisten valinnoissa ne ovat vahvasti vuorovaikutuksessa keskenään.

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Laitetaan Wikipedia kuntoon

Kirjoitin aiemmin asiakasomistajuus -termiin liittyviin typeryyksiin Wikipediassa. Tässä on käynyt selväksi, että koko Wikipedia pitäisi perata ja katsoa missä kohtaa määritelmiä pitää oikoa ja ajaa sisään tieteellisesti kestävää asiaa.

Hanke on niin mittava, että se vaatii ihan oman tekijänsä ja rahoituksensa. Haastan osuuskunnat rahoittamaan tätä heidän kannaltaan tarpeellista työtä ja haastamaan toinen toisensa mukaan. Rahoittamisesta kiinnostuneita pyydän ottamaan yhteyttä minuun: iiro.jussila()lut.fi.

maanantai 28. lokakuuta 2013

Uusi väitöskirja OT-johtamisesta

Jatko-opiskelijani Terhi Tuominen sai kesällä kuluttajaosuuskuntien johtamista käsittelevän väitöskirjakäsikirjoituksensa valmiiksi esitarkastukseen. Nyt tuo tarkastusprosessi on takana päin ja esitarkastajat esittävät työn hyväksymistä väitöskirjana. Johdannosta ja neljästä artikkelista koostuva väitöskirja tarkastetaan suunnitelmamme mukaan julkisesti yliopistollamme 12.12. klo 12.00. Vastaväittäjäksi on kaavailtu professori Samuel M. Natalea, joka on osuustoiminnastakin melko paljon julkaissut, kansainvälisesti arvostettu liiketoimintaetiikan tutkija. Onneksi olkoon Terhi jo tässä vaiheessa!

Terhin tilanne on sikäli erityinen, että hän teki prosessin aikana käytännössä kaksi väitöskirjaa. Toinen kokonaisuus, joka on itse asiassa väitösnippua laajempi, käsittelee yrittäjien välistä yhteistyötä hyvinvointialalla. Kyseessä on yhdentoista osuuskunnan perustamista pohtivan yrittäjän muodostaman yhteenliittymän monipuolinen tarkastelu yrittäjien päätöksenteon näkökulmasta. Päätöksenteon erilaisten vaiheiden ja muuttujien perusteellinen analysoiminen ja johtaminen uudeksi teoriaksi jakautuu viiteen artikkeliin. Prosessin aikana on syntynyt myös kriittinen katsaus olemassa olevaan yrittäjien välisen yhteistyön tutkimukseen.

Terhillä on nyt oiva paikka jatkaa yrittäjien välisen osuustoiminnan tutkimusta. Tarkoituksena on myös laajentaa hänen tutkimustaan perheyrittäjyyden suuntaan, eli huomioida esimerkiksi tuottaja- ja kauppiasosuuskuntien tutkimuksessa se, että yhteistyöhön osallistuu usein nimenomaan yrittäjäperhe ja se tuo kuvioon oman dynamiikkansa. Tämä on sikäli sopivaa, että LUT-tiimissä ja sen verkostossa on globaalisti uniikki yhdistelmä perheyrittäjyyden ja osuustoiminnan osaamista.

Kaikki on luonnollisesti kiinni rahoituksesta. Terhi tarvitsee nykyisissä rahoitusmalleissa noin 60 000 euroa vuotuista rahoitusta yliopiston ulkopuolelta ja mielellään suoraan neljäksi vuodeksi. Mukaan tarvitaan siis esimerkiksi pari yritysten yhteenliittymää kukin 20 0000 euron vuotuisella (verovähennykseen oikeuttavalla) panoksella ja tämän päälle 20 000 euroa vuotuista säätiörahaa.

Toivottavasti potentiaalisilla yhteistyöyrityksillä ovat niin sanotusti verkot vesillä. Nyt olisi iso mahdollisuus. Tutkimuksesta syntyy arvoa huomattavasti enemmän kuin mitä tutkimus kustantaa. Arvoa syntyy nimenomaan yritysten strategisille alueille, kuten omistamisen osaamiseen ja jäsenarvon luontiin (perhe)yrittäjien välisissä strategisissa yhteenliittymissä. Harjoitteluvaihe on pian virallisesti ohi ja yritykset saavat käyttöönsä ammattitutkijan.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Haasteena pääomittaminen


Pääomittaminen on yksi omistamisen osa-alueista myös osuustoiminnassa. Osuustoimintamallissa sen ensisijaiset mekanismit kuitenkin eroavat osakeyhtiöstä. Siinä missä osakeyhtiön pääomitus tapahtuu sijoittamisen kautta, ja kytkeytyy täten selkeään yksilön ratkaisuun, osuuskunnan pääomitus tapahtuu usein vaivihkaa ylijäämän kokoamisen kautta.

Osuuskunnat ovat toisinaan olleet ihmeissään sen suhteen kuinka jäsenet saataisiin oivaltamaan pääomittamisen tärkeys. Ongelma on usein ratkaistu ottamalla käyttöön osakeyhtiölle tuttuja mekanismeja tai jopa siirtymällä osittain osakeyhtiömalliin. Nykyisinkin monet neuvojaan osuuskunnille antavat ihmiset tarjoavat tätä ratkaisuksi haasteeseen.

Osuustoiminnan näkökulmasta ratkaisu on kuitenkin toinen. Jäsenet tulee kouluttaa ymmärtämään yhteisen yrityksen rooli ja pääomatarpeet. Heille tulee myös osoittaa pääomittamisen mekanismit. Jäsen pääomittaa osuuskuntaansa jokaisessa kaupankäyntitilanteessa, kun osuuskunta ottaa hinnassa pienen siivun toiminnan kehittämiseen. Jäsenten kauppasuhteet ovat volyymiltään erilaisia, joten myös heidän osallisuutensa osuuskunnan pääomittamiseen vaihtelee. Vastapainoksi suuremman volyymin omaavat saavat osuustoiminnasta myös suuremman rahamääräisen hyödyn hintaedun muodossa.

Näitä mekanismeja pitäisi kyetä osuuskunnissa avoimesti kuvaamaan ja niihin liittyvistä avoimista kysymyksistä keskustelemaan. Tämä on tärkeä osa osuustoiminnallisen omistamisen kehittämistä osuuskunnissa.

torstai 24. lokakuuta 2013

Omistamisen osaamista tarvitaan

Tämän viikon osuuskuntakierroksella sain nauttia lukuisista mielenkiintoisista keskusteluista erilaisten osuuskuntien ylimmän johdon kanssa. Omista puheistani kenties vahvimmin kanssakeskustelijoiden ajatuksiin kolahti omistamisen osaaminen. Tämä on monissa osuuskunnissa haaste, johon ei ole tyypillisesti kiinnitetty erityistä huomiota.

Esimerkiksi yrittäjien osuuskunnissa huomio tuppaa kovin helposti kiinnittymään perheen oman yrityksen, kuten maatilan, asioihin ja niiden välittömään hoitamiseen liittyvään asiantuntijuuteen. Jäsenten yhteisen strategisen yhteenliittymän asiat eivät välttämättä ole kovin kirkkaana mielessä. Pahimmillaan monenvälisen allianssin roolia jäsenyritysten menestyksen kannalta ei hahmoteta lainkaan. Yhteistoiminnan, sen pääomittamisen ja siitä hyötymisen mekanismeja ei täysin oivalleta. Vielä vähemmän ymmärretään oma rooli kokonaisuudessa ja toisaalta omistamiseen liittyvä työjako.

Asiat ovat toisaalta varsin hyvin. Vastuullisia jäseniä ja osaavaa johtoa on riittänyt. Siksi osuuskunnat ovat myös menestyneet omilla aloillaan hyvin. Nyt niillä on tahtoa entisestään kehittää osuustoimintaa nimenomaan omistamisen näkökulmasta. Sitä myös ymmärretään tehdä osuustoiminnan käsittein, eli osallistumiseen kytkeytyen. Onneksi tähän löytyy paljon älyllisiä työkaluja sekä innokkaita ja osaavia tutkijoita. Näiden avulla voidaan tuottaa tietoa kehitystoiminnan tueksi. Rahoituskaan ei vaikuta muodostuvan esteeksi, joten laitetaan siis hihat heilumaan!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Nyrkkiä pöytään osuuskunnat!

Osuustoimintatietämyksen puute on erittäin vakava ongelma yhteiskunnassamme. Tämä tuli jälleen vahvasti esiin eilisen SOTE-keskusteluissa ja tämän päivän yritystapaamisissa. Poliitikot, virkamiehet, edunvalvojat ja asiantuntijat ajattelevat osakeyhtiölatuja pitkin. Osuuskuntamalli torpataan poliittisissa prosesseissa ja viranomaisten toimissa. Toisaalta se tapetaan mielikuvissa ja asenteissa. Kun mallia ei tunneta, ennakkoluulot ja virheelliset tulkinnat jylläävät.

Kansalaisinfossa eri tahot haastoivat minut henkilökohtaisesti tekemään asialle jotain ja pian. Otan haasteen mielelläni vastaan – ja olen jo ottanutkin. Yksikin henkilö voi saada jotain aikaan, mutta joukkovoimaa tarvitaan ja taloudellista painoarvoa sanojen taakse.

Osuuskuntien on itse ryhdyttävä pitämään enemmän ääntä osuustoiminnasta. Niiden on vaadittava osuustoimintamallin perusteellista huomiointia kaikilla yhteiskunnallisen toiminnan foorumeilla. Ei voi olla niin, että osuuskuntaa ei yksinkertaisesti haluta nähdä varteenotettavana mallina tai sen käyttö jopa kategorisesti kielletään, kuten nyt kuuluu monilla eri rintamilla käyneen. 

Tiedon ollessa kriittinen tekijä eri instituutionalisten toimijoiden valmiuksissa ja asenteissa, osuuskuntien tulee suoraan sanottuna kovistella ylipistoja. Niiden on vaadittava yliopistoilta osuuskuntien laadukasta palvelemista tutkimus- ja opetustoiminnan muodossa.  Valitettavia ovat ne tarinat, joissa osuustoiminnasta innostunut osuuskunta on käännytetty yliopistolta tutkijoiden nostaessa kädet pystyyn: "emme ymmärrä osuuskuntia". Tämä ei voi olla hyväksyttävää toimintaa.

Aika on muutokselle otollinen. Yliopistojen rahoitusmallit ovat muuttuneet. Ulkopuolisen rahoituksen vaatimukset ovat kovia, joten raha puhuu. Moni yliopistoyksikkö alkaa olla nyt siinä tilassa, että osuustoiminta alkaa kyllä kiinnostaa, kun sen tutkimukseen on rahoitusta tarjolla.

Menkää siis osuuskuntien edustajat vaikkapa maakunnittain yhdistyneinä lähimmän kauppatieteellisen tiedekunnan dekaanin juttusille. Lahjoittakaa rahaa ja laittakaa ehdoksi osuuskuntien tutkiminen, ei vain kontekstina vaan osuustoiminnan näkökulmasta ja osuustoiminnan teoriaan myötävaikuttaen.

Vaatikaa myös osuustoiminnan opettamista kyseisessä yksikössä. Suhteutettuna osuustoiminnan vaikuttavuuteen yhteiskunnassa tulisi kaikissa keskeisissä talous- ja yhteiskuntatieteellisissä opinahjoissa olla osuustoiminta edustettuna perusopetuksessa. Miksi teidän pitäisi hyväksyä se, että yhteisesti kustannettu opetus tuottaa päällikkö- ja johtotason työvoimaa räätälöitynä lähinnä osakeyhtiötalouden tarpeisiin?

maanantai 21. lokakuuta 2013

Osuustoiminta SOTE -palveluihin?

Eduskunnan Kansalaisinfossa pidetään tänään Perussuomalaisten eduskuntaryhmän järjestämänä keskustelutilaisuus koskien palveluosuuskuntien mahdollisuuksia sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajina. Allekirjoittanut osallistuu tilaisuuteen esitellen osuustoimintamallia erityisesti tehokkuuden, vaikuttavuuden ja kotimaisuuden näkökulmasta.

Perusviestini on se, että osuustoiminta tarjoaa huomattavan arsenaalin sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvien tulevaisuuden haasteiden ratkaisemiseen. Maailmalta löytyy runsaasti esimerkkejä sosiaali- ja terveyspalveluiden osuustoiminnallisesta järjestämisestä työosuuskuntien, kuluttajaosuuskuntien ja yritysten keskinäisten osuuskuntien muodossa.

Osuuskuntien ideana on liittää yhteen palveluiden tarvitsijat ja organisoida palvelut tarvelähtöisesti ja tehokkaasti. Tehokkuus syntyy keskittämällä huomio toiminnan hyödyllisyyteen, tarvittavaan työnjakoon ja erikoistumiseen sekä kokonaisvaltaiseen palkitsemiseen. Toteutettavien palveluiden hyötyjen on siis aina oltava suurempia kuin niiden kustannusten. Työnjako perustuu osaamiselle, eikä esimerkiksi poliittisille perusteille. Kokonaisvaltainen palkitseminen puolestaan lähtee taloustiedettä rikkaammasta ihmiskäsityksestä. Kaikki sidosryhmät motivoidaan antamaan panoksensa yhteistoimintaan, ei yksinkertaistettujen oletusten mukaan, vaan kuten ihmiset oikeasti motivoituvat.

Osuustoiminta on myös vaikuttavaa. Katse on huomisessa ja fokus arvoissa sekä vastuullisuudessa. Osuuskunta nähdään osana laajempaa yhteisöä ja tarkoituksena on palvella tätä yhteisöä pitkäjänteisesti. Toiminnan tuloksilla on väliä. Vaikuttavuuden mahdollistaa eri toimijoiden yhdistyminen yhteisen päämäärän taakse osallistavien tahdonmuodostusprosessien kautta. Vaikuttavuuden takaa sosiaalisen ja taloudellisen pääoman kokoaminen ja sen osaamisperusteinen käyttö yhteisten päämäärien hyväksi.

Meikäläinen osuustoiminta on myös sinivalkoista. Ei ole pahe pyrkiä varmistamaan paitsi syntyvän lisäarvon kasvua myös sen pysymistä kotimaan rajojen sisällä. Palvelutoiminta on käyttäjäomisteisuuden vuoksi maantieteellisesti rajautunutta. Sinivalkoisuus muodostuu osuustoiminnan mobilisoimien jäsenten kansalaisuudesta: päätöksentekijät ovat paikallisia, maakunnallisia tai suomalaisia. Sinivalkoisuus säilyy osuuden omistuksen muodon myötä: osuuskuntien perusosuuksilla ei voi käydä kauppaa, eli niitä ei voi myöskään myydä ulkomaille.

Syntyykö meille osuustoiminnallisesti toimivia ja jopa osuuskuntamuodossa toimivia erilaisten toimijoiden muodostamia sosiaali- ja terveysalan verkostoja? Tämä jää nähtäväksi. Kyseessä on joka tapauksessa mielenkiintoinen mahdollisuus julkisen ja yksityisen rajamaastossa toimittaessa. Osuustoiminta yhdistää markkinaohjauksen ja demokratian.  

Lisäys: julkaisin aiheesta myös kolumnin Etelä-Saimaassa.

Osuustoiminta tulee - oletko valmis?


Törmään edelleen silloin tällöin osuustoiminnan parissa toimiviin ihmisiin, jotka puheissaan ja reaktioissaan liittävät osuustoiminnan tehottomuuteen ja harrastelijamaisuuteen. He vertaavat osuuskuntaa osakeyhtiöön ja hokevat: kyllä me olemme ihan oikea liikeyritys!
Suurin pelko edellä mainitulle porukalle on, että tuo ”oikea yritystoiminta” tulee ja peittoaa osuuskunnat. He etsivät uhkaa tutuista ympyröistä. Missä on se iso ja liiketaloudellisesti vahva yritys, joka pyyhkii osuuskunnilla lattiaa? He uskovat, että osuustoiminta on osuuskuntien heikkous, jonka negatiiviset vaikutukset tulee pyrkiä minimoimaan.
Tilanteeseen liittyy paradoksi. Nykyisten suurten osuuskuntien merkittävin uhka lienee nimittäin juuri osuustoiminta, mutta aivan eri tavoin kuin osakeyhtiömallia ihailevat uskovat. Meneillään on osuustoiminnan renessanssi, joka voi johtaa pahimmillaan suurten osuuskuntien tuhoon, elleivät nämä kykene pilkkomaan itseään toiminnallisesti lähestyttäviin ja jäseniä aktivoiviin osiin. Osuustoiminnan ideoita peräänkuuluttava eräänlainen aktivismi voi nousta esiin ennemmin kuin moni arvaakaan.
Tämä ei tarkoita osuuskuntien palauttamista kooltaan pienemmiksi, vaan toisinaan jopa päinvastoin. Pilkkominen tarkoittaa osuuskuntien osallistavan toiminnan tuomista lähemmäs jäseniä erilaiset jäsenryhmät huomioiden. Jos jäsenet eivät koe saavansa haluamaansa nykyisistä osuuskunnista, he alkavat organisoitua uudelleen nakertaen pikku hiljaa nykyisten osuuskuntien potentiaalia.
Jos osuuskunnat ovat hereillä, tarjoaa osuustoiminnan renessanssi niille suuren mahdollisuuden. Onnistuessaan ne voivat kanavoida heräävän osuustoimintainnon omien rakenteidensa puitteisiin ja vahvistaa täten asemaansa. Jäsenet puolestaan voittavat, kun vuosisatainen organisointikapasiteetti on uusien aktiviteettien tukena.
Kaikkien osapuolten on tässä kuviossa siedettävä sitä, että raja osuuskunnan ja sen ulkopuolisten rakenteiden ja toimintojen välillä hämärtyy. Ajattelun on tällöin oltava yhteisön tasolla ja yhteisön menestyksessä, ei vain yksittäisen osuuskunnan omassa edussa. Tähän pitäisi löytyä eväät. Ainakin kuluttajaosuustoiminnan parissa on tyypillisesti oivallettu, että koko yhteisön etu on pitkässä juoksussa myös osuuskunnan etu.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Älkää kysykö onko S-etukorttia!

Montako kertaa sinulta on kysytty osuuskaupan toimipisteen kassalla, että löytyykös sitä virheää korttia, bonuskorttia tai S-etukorttia? Olen pitkään ihmetellyt miksi osuuskaupat eivät ole ohjeistaneet ja opastaneet henkilökuntaansa kysymään: oletteko omistaja? Mielestäni tämä sinällään melko pieni muutos voisi olla varsin merkittävä sen kannalta, että asiakasomistajat oivaltaisivat olevansa omistajia. Ainakin kysymys voisi osoittaa ne ajattelun ja keskustelun ladut, jotka vievät kohti tätä oivallusta niin henkilökunnan kuin asiakkaiden parissa.  

Tällä hetkellä merkittävä osa ihmisistä käsittää asiakasomistajuuden olevan vain kanta-asiakkuutta vaikkakin muista poikkeavin termein. Yleensä osuuskauppojen käytänteet tukevat tätä tulkintaa. Vihreä kortti on kyllä vahva brändi, mutta kilpailuetua ajatellen se ei kuitenkaan ole kovin juttu mitä osuuskaupalla on hallussaan. Asiakkuuden ja omistajuuden yhdistyminen on se minkä päälle pitäisi kyetä rakentamaan huomattavasti monipuolisemmin. Tämä on ydinhaaste ja -mahdollisuus myös mobiilimaailmassa. Mennäänkö myös siellä vain vihreä kortti edellä vai osataanko vihdoin nähdä yritysmuodon suomat mahdollisuudet?

Olen viime aikoina nähnyt osuuskaupoissa upeaa innostusta osuustoimintaa kohtaan. Tämä uskallus on nyt rohkeasti suunnattava niin, että se tuottaa myös palvelutilanteisiin liittyviä innovaatioita. Henkilökunnan ja asiakkaan kohtaamiset ovat niitä tilanteita, jotka ovat erittäin ratkaisevia omistajuuskokemuksen syntymisen kannalta. Niihin pitää satsata. Onnistuessaan ne vahvistavat niin asiakkaiden kuin henkilökunnan tyytyväisyyttä ja sitoutumista. Täten voitetaan myös aikaa kehittää esimerkiksi verkkokauppaa asiakasomistajatarpeisiin vastaavaksi.

Toivottavasti minulta pian kysytään olenko omistaja. Vastaan tähän, että eihän minulle ole osuuskaupan osakkeita. Korkkaan pullon samppanjaa, jos henkilökunta osaa vastata tähän haasteeseen selittämällä minulle osuustoiminnallisen omistajuuden luonteen.

torstai 17. lokakuuta 2013

Muutosenergiaa osuuskunnista

Kauppalehti otsikoi eilen sähkön hintaan kohdistuvan merkittäviä nousupaineita. Lehden mukaan sähkömarkkinoiden yhdentyminen tuntuu kuluttajien ja yritysten kukkaroissa.

On erikoista, ettei meillä Suomessa ole toistaiseksi syntynyt kovin vahvaa vastavoimaa kyseisille kehitykselle osuuskuntien muodossa. Muualla maailmassa nimittäin on. Kuluttajat ja yritykset ovat muodostaneet energiaosuuskuntia pienentääkseen sähkölaskuaan ja hallitakseen energiansaantiin ja sen tulevaan hintakehitykseen liittyviä riskejä.   

Omaehtoinen osuustoiminta on siis jälleen kerran havaittu hyväksi yhteistyön muodoksi, vaihdellen sähkön hinnan yhteiskilpailutuksista bio-, aurinko- ja tuulivoimaosuuskuntiin. Toisaalta esimerkiksi Saksassa on valtionkin toimenpitein tuettu kuluttajien muuntautumista uusiutuvan energian tuottajiksi.

Osuuskuntien keskeinen osuustoiminnasta nouseva pilari on muutosorientaatio. Jokaisen osuuskunnan tarkoituksena on muuttaa jotain markkinoilla jäsenten ja koko yhteiskunnan kannalta parempaan suuntaan. Kaksi muuta pilaria, organisointikyky ja taloudellinen kapasiteetti tukevat kehitystä.
Energiaosuuskunnat ovat tuottaneet jäsenilleen paitsi taloudellisia parannuksia myös muita etuja. Osuuskuntiensa myötä kotitaloudet ja yritykset ovat ottaneet energiantuotannon ohjat omiin käsissään ja pitäneet ylijäämät omissa yhteisöissään. Esimerkiksi hollantilaistutkijoiden mukaan tämä on ollut monin paikoin keskeinen peruste osuuskuntamallin käytölle.
Tärkeänä laajempana asiana voidaan nähdä se, että energiaosuuskunnat ovat omalla toiminnallaan onnistuneet myös muuttamaan ihmisten ja yritysten suhtautumista uusiutuvaan energiaan entistä suotuisampaan suuntaan.
Huomionarvoista on sekin, että osuuskunnat eivät ole tuijotelleet vain omaa yhteisöään. Ne ovat käyttäneet niin organisaatio-osaamistaan kuin taloudellista kapasiteettiaan auttaakseen energiaosuuskuntien nousua muille alueille. Tässä, jos missä, on hyvä osuustoiminnallinen haaste meikäläisille osuuskunnille!
 
 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Malli sytyttää johtajien intohimon

JCOMin ensimmäinen numero tuli vasta uunista ulos, mutta toinen on jo tuotantoprosessissa. Eilen hyväksyin viimeiset paperit tuohon vuoden toiseen numeroon. Julkaistavista artikkeleista löytyy montakin mielenkiintoista avausta, mutta yksi on sellainen, joka on erityisesti mietitettänyt tällä viikolla.

Olin maanantaina Jukka Saksin finanssialan johtajuutta käsittelevän väitöskirjan julkisessa tarkastustilaisuudessa vastaväittäjänä (hieno tilaisuus muuten!). Jukka tulkitsi tutkimuksessaan yhtiömuodoilla olevan erityinen asema johtamisessa, muun muassa strategiaa luovan johtajuuden alueella. Yrityksen arvopohjalla on väliä. Vahvasta tunnepohjaisesta sitoutumisesta kertoo se, että ylimmän johdon edustajat vaihtavat leiriä erittäin harvoin.

Erään kansainvälisen tutkijajoukon tekemä eilen hyväksymäni artikkeli kertoo tavallaan samaa tarinaa, mutta keskittyy osuustoiminnan periaatteisiin ja arvoihin. Osuuskuntien johtoa ja johtamiskonsultteja haastatelleet tutkijat tulkitsivat osuustoimintamallin ymmärtämisen olevan yhteydessä intohimoisuuteen johtamistyössä. Heidän mukaansa kyseessä saattaa olla merkittävä kilpailuetutekijä, jos näkyvä intohimo mallia kohtaan leviää halki koko organisaation.

Jukka Saksi tulkitsee varsinkin finanssialan johtamispuheen olevan varsin intohimotonta ja konservatiivista huolimatta arvopohjan tärkeydestä johtamistyön perustana. Olisikohan tässä tekemisen paikka osuustoiminnalle - osuuspankeille, keskinäisille yhtiöille ja muillekin OT-yrityksille? Kun oivalletaan millaisen mallin kanssa ollaan tekemisissä, uskalletaan myös näyttää se hyvä fiilis minkä malli parhaimmillaan sytyttää. Numeroiden ja sääntöjen keskellä tarvitaan myös luotettavia kasvoja. Osuustoimintamalli ja sen herättämät tunteet voivat antaa nuo kasvot. Ei siis piilotella mallia takahuoneessa, vaan annetaan sen hymyillä catwalkilta kaikelle kansalle!

Konfliktiosaaminen on OT-ryhmissä elintärkeää

Janakkalan Osuuspankin toimitusjohtaja Vesa Lehikoinen antoi minulle tohtoriksi väiteltyäni lahjaksi taulun koskien tilannetta, jossa osuustoiminnan syntysanat Suomessa lausuttiin. Tuo taulu on kotimme seinällä työpisteeni vieressä. Sen takana on kuvaus Hannes Gebardin ja Mikael Soinisen keskustelusta Hattulassa vuonna 1899.

Gerhard totesi Soiniselle, että kansalaisten omasta toiminnasta nouseva osuustoimintajärjestö on se mitä tarvitaan elinolojen parantamiseksi, sivistyksen ja kulttuurin edistämiseksi ja itsenäisyyden edistämiseksi: "Se liittää ensiksi yksilöt toisiinsa paikkakunnittain. Sitten täytyy paikallisosuuskuntain, voidakseen menestyä, luoda koko maan käsittäviä yhteisiä keskusliikkeitä, jotka vuorostaan voimakkaina taloudellisina laitoksina vaikuttavat takaisin paikallisosuuskuntiin." Gebhard jatkaa vielä: "Se on siis sekä taloudellisesti että yhteiskunnallisesti uudestiluova liike, vaikka tämä uudestiluominen tapahtuu hiljaisesti ja vähitellen."

Edellä viitatussa puheenvuorossa on osuustoiminnallisen organisoitumisen ydin. Osuustoiminnalliset ryhmät on siis luotu systeemi- ja verkostoteoreettisessa mielessä, vaikka kyseiset teoriat ilmaantuivat organisaatioteoreettiseen keskusteluun vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin. Erityistä on paikallisosuuskuntain ja keskusyhteisön erikoistuminen ja samalla näiden kaikkien välinen keskinäinen riippuvuus. Ytimessä on myös jatkuvan muutoksen ja uudistumisen idea. Laatu ja korkea suoritustaso syntyvät siitä, että systeemin eri osien keskenään osin ristiriitaiset viestit omilta erikoistumisalueiltaan vievät ryhmien kehitystä eteenpäin optimaalisella tavalla. Myös organisatoriset innovaatiot voivat syntyä tällaisen vuorovaikutuksen tuloksena.

Osuustoimintaryhmillä on kuitenkin sama haaste kuin millä tahansa organisaatiolla, jossa organisaation eri osien keskinäinen riippuvuus ja on vahvaa. Niiden pitää oivaltaa vastavoimaisuuden olevan niiden organisoitumisen ytimessä ja konfliktijohtamiseen liittyvän osaaminen olevan keskeistä kaikille niille, joiden tehtävänä ja vastuuna on edistää ryhmäyhteistyötä. Tyypillinen virhe on se, että konfliktia pelätään. Kun sitä ei ole osattu johtaa, se on pyritty piilottamaan. Tällöin se muuttuu helposti hallitsemattomaksi. Se häiritsee yhteistyötä, harhauttaa yhteistyön ytimessä toimivien ihmisten ajatukset vääriin asioihin, syntyy politikointia ja jopa vihamielisyyksiä. Usein siitä tulee tässä tapauksessa tabu, johon puuttuminen herättää voimakkaita tunteita ja hyljeksintää. Ryhmän sisään voi syntyä erilaisia sanktiojärjestelmiä rankaisemaan niitä, jotka rikkovat tabua. Maailma on täynnä tutkimusta ja kokemusta tästä, tosin tyypillisesti osuuskuntaryhmien ulkopuolelta.

Sellaisissa osuustoiminnalllisissa ryhmissä, joissa on viitteitä edellä kuvatuista negatiivisista kehityspoluista, on syytä pohtia vakavasti vahvaa panostusta konfliktiosaamisen kehittämiseen. Kilpailun vaatimukset käyvät koko ajan kovemmiksi ja pärjätäkseen ei ryhmillä yksinkertaisesti ole varaa ylläpitää epätoiminnallisia todellisuuksia. Kärsijänä ovat osuustoimintaryhmien ja siihen kuuluvien osuuskuntien liiketaloudellinen menestys ja tietysti lopulta jäsenten menestys. Tappiot ovat niin taloudellisia kuin henkisiä. 

En tiedä missä määrin epätoiminnallisuuksia esiintyy suomalaisissa osuuskunnissa tänään. Tarinat kertovat, että historiassa on ollut vaihtelevia konflikteja ja myös niihin suhtautuminen on vaihdellut. Asiasta on meillä valitettavan vähän tutkimusta, emmekä ole asiaan erityisesti perehtyneet. Nyt voisi olla hyvä ottaa asia agendalle. Jos konfliktit eivät ole optimaalisia, vaan epätoiminnallisia, voisimme saada ne tutkimus-, koulutus- ja kehitystoiminnan kautta palautettua optimaaliselle tasolle. Näin Hannes Gebhardkin hymyilisi meille. Ryhmät toimisivat niin kuin niiden oli tarkoitus. Takuuvarmasti hymyileväisimpiä olisivat myös osuustoimintaryhmien päättäjät. Menestys olisi vielä nykyistäkin vahvempaa.

torstai 10. lokakuuta 2013

Wikipedia: Asiakasomistajuus on petollinen höynäytys

Huomasin, että ihmisten paljon käyttämässä Wikipediassa on varsin mielenkiintoista tarinointia asiakasomistajuudesta. Sitä ei ole ainakaan osuustoimintannan näkökulmasta kirjoitettu. Väitöskirjani kyllä löytyy lähteistä, mutta sitä ei ole hyödynnetty johdonmukaisesti asiakasomistajakäsitteen avaamiseen.

Kritiikkiä -osiossa asiakasomistajuuden kirjoitetaan olevan osuuskunnan väline ohjata asiakkaiden ostokäyttäytyminen osuuskuntaan. Eihän tämä väite ihan pielessä ole, mutta ei kyllä avaa asiaa osuustoiminnan näkökulmasta. Omistaja on vastuussa jäsenyhteisön yhteisestä menestyksestä, minkä vuoksi asioinnin keskittäminen on osuustoiminnan idean mukaista. Keskittämisen on myös tarkoitus palkita omistavaa asiakasta.

Wikipediassa kirjoitetaan myös, että omistajuuden perusteella asiakkaat vähentävät vaihtoehtoisten hyödykkeiden tarjoajien myyntimahdollisuuksia. Näinhän se menee. Sitoutumisen omaan osuuskuntaan on todellakin todettu vähentävän kilpailijoiden tarjoamien palveluiden käyttöä. Jos sitoutuminen toisaalta perustuu jäsenyyden havaittuun palkitsevuuteen, ei sitoutumisen pitäisi haitata ketään muita kuin kilpailijoita.

Seuraava väite on, että asiakasomistajuus hämärtää asiakkaan hintatietoisuutta, koska bonusjärjestelmän vuoksi hyödykkeiden tarkkaa hintaa ei voida ostotilanteessa ilmoittaa asiakkaalle. Bonusjärjestelmää ei siis nähdä osuustoiminnallisena palkitsemistyökaluna, vaan osuuskunnan keinona heikentää asiakkaan mahdollisuuksia vertailla hintoja. Osuuskunta nähdään sumuttajana. Lienee selvää, että kirjoittaja ei ainakaan tunnista osuustoiminnan ideoita osuuskuntien toiminnan taustalla.

Kanta-asiakasjärjestelmiä usein kritisoidaan epätodellista edullisuuden mielikuvaa luoviksi. Esimerkiksi osuuskauppojen bonusjärjestelmää, josta ei edes pitäisi puhua kanta-asiakasjärjestelmänä, voi pitää ainakin sikäli rehtinä, että se koskee käytännössä kaikkia tuotteita ja tuoteryhmiä toisin kuin eräillä muilla toimijoilla. Eli asiakasomistaja saa sen mitä taulukko lupaa.

Hintavertailu on toki kaikkiaan haaste ja sen puutteisiin liittyy riskejä markkinoiden toiminnan ja asiakkaiden edun toteutumisen kannalta. Osuustoiminta ohjaakin asiakasomistajaa vertailemaan hintoja ja varmistamaan, että oma osuuskunta on tälle paras vaihtoehto ja myös pysyy sellaisena. Osuuskunta on puolestaan velvoitettu avustamaan jäseniään vertailussa. Yksi tapa huolehtia tarkoituksen toteutumisesta on hallinnolle tuotettu täsmällinen vertailutieto. Sen perusteella hallinto voi seurata, että osuuskunta on edullisin tai kovassa kilpailussa vähintään kilpailijan hinnoissa jo ennen aidosti palkitsevinta bonusta. 

Lopuksi tulee sitten se niin monista yhteyksistä tuttu väite. Ruoka on Suomessa +18% kalliimpaa kuin EU:ssa keskimäärin ja syynä tähän on asiakasomistajuus. Osuuskaupat siis höynäyttävät asiakasomistajat ostamaan törkeän kallista ruokaa. Tällaista totuutta on kovasti haluttu pitää esillä mediankin toimesta. Kerronpa pienen tarinan. Eräs valtamedian edustaja halusi pari vuotta sitten haastatella minua asiasta. Toimitin hänelle muistaakseni maataloustuottajapuolen tutkimustietoa, EU:n vertailutietoa ja OECD:n raportin koskien vähittäiskauppaa ja ruoan hintaa Suomessa. Niiden mukaan Suomi on verojärjestelmien ja ostovoimien erot huomioiden yksi Euroopan halvimmista maista. Osasyyksi ruoan alhaiseen hintaan löydettiin ruokakaupan keskittyminen ja vahva tiedolla johtaminen. Harvaan asutuilla alueilla, kuten Suomessa, useampi toimija tarkoittaa turhia päällekkäisiä toimintoja ja toimijakohtaisten alhaisten volyymien tuomia tehottomuuksia, jotka nostavat hintoja. Toimittaja ilmoitti minulle, ettei voi käyttää kyseisiä tutkimuksia. Hän sanoi saaneensa käskyn, että juttu on tehtävä siitä kuinka ruoan hinta on Suomessa korkea ja syypääksi on löydettävä S-ryhmä. Ikävät otsikot myyvät. Onneksi hyvääkin kehitystä on havaittavissa. Esimerkiksi Hesari julkaisi hiljattain astetta objektiivisemman jutun aiheesta.

Mitä Wikipediaan tulee, pyysin opiskelijaani selvittämään kuinka voisimme tehdä asialle jotain. Toivottavasti saamme korjattua asian pian. Asiakasomistajuudesta olisi syytä kirjoittaa sen osuustoiminnallisen idean mukaisesti, ei kuten nyt tehdään. On sitten asiakasomistajien, hallinnon, johdon, median ja muiden sidosryhmien tehtävänä pitää kiinni myös kriittisistä silmälaseista ja varmistaa, että asiakasomistajuuden osuustoiminnallinen idea toteutuu tarkastelun kohteena olevissa osuuskunnissa.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kun suuri on kaunista

Osuuskuntiin liitetään usein pienuus. Tämä vastaa todellisuutta vain harvoin. Liki kaikki osuuskunnat ovat toki joskus olleet pieniä. Vain harvoin osuuskunta perustetaan useiden kymmenien ihmisten tai yritysten toimesta perustettu. Tyypillisesti perustajina on pieni porukka, joka alkaa sitten ottaa uusia jäseniä mukaan yhteistoiminnallisten etujen lisäämiseksi.

Hyvin usein yhteistoiminnan on tarkoituskin houkuttaa mukaansa suuret joukot kuluttajia tai tuottajia, yhä useammin molempia saman osuuskunnan puitteisiin. Osuustoiminnan ytimessä on nimenomaan ihmisten ja yhteisöjen yhteenliittyminen, joten pienuuden ihannointi toimii osuustoiminnan ideaa vastaan. Pienuuden ihanteen viljeleminen voitaisiin nähdä jopa suurten kilpailijoiden taustoittamana propagandana, jolla pyritään laittamaan kapuloita osuustoiminnan rattaisiin. Paha, paha osuuskunta, kun se kasvaa! Kasvava osuuskunta ei on kadottanut juurensa!

Osuuskuntamallia voidaan toki hyödyntää kohtuullisen suljetun ja pienen keskenään intensiivisesti riippuvaisen tiimin yrittäjyyden näyttämönä. Eli jäsenmäärän kasvu ei ole aina välttämättömyys, eikä avoimen jäsenyyden ideakaan ole aina täysin perusteltu.

Volyymiorientoituneissa osuuskunnissa kasvu eri mittareilla on normaali osa kehitystä. Näennäistä kasvua tulee jo inflaation muodossa. Jos liikevaihto pysyy samana se siis itse asiassa sopistuu. Tämä on aina hyvä muistaa kasvusta puhuttaessa. Osuustoiminnan ideana on vahvistaa yhteistoimintaa palkitsemalla käyttäjiä ja keskittäjiä. Myönteinen kierre tarkoittaa lisääntyvää käyttöä ja keskittämistä. Tämä tarkoittaa kasvua, vaikka jäsenmäärä pysyisi samana. Kasvu on vielä vahvempaa, jos jäsenmäärät lisääntyvät. Osuuskunnan tulee myös pyrkiä löytämään uusia mahdollisuuksia palvella jäsentensä tyydyttämättömiä tarpeita. Tässä onnistuminen johtaa sekin kasvuun.

Monet ovat onnistuneet erittäin hyvin. Global 300 raporttia on julkaistu jo muutamien vuosien ajan. Raportteja lukemalla voi seurata suuria osuuskunta ainakin lukujen valossa. Tuoreimpien tietojen mukaan 300 suurimman osuuskunnan yhteenlaskettu liikevaihto (joka ei suinkaan ole keskeisin mittari osuustoiminnassa) oli noin 2000 miljardia Yhdysvaltain dollaria (vuodesta 2008 nousua noin 100 miljardia dollaria vuodessa). 300 suurinta osuuskuntaa olisi noin maailman seitsemänneksi suurin talous valtioiden välisessä vertailussa.

Global 300 raportti nostaa esiin sen, että osuuskunnat toimivat erittäin kilpailluissa ympäristöissä ja käytännössä kaikilla talouden sektoreilla. Monissa kilpailutilanteissa ei osuuskunnilla olisi edellytyksiä totetuttaa tehtäväänsä, jos ne ihannoisivat pienuutta. Vain riittävän suurina ja vahvoina ne voivat toimia riittävän kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti ollakseen jäsenilleen paras vaihtoehto. On aina hyvä muistaa, että osuuskunnat ovat olleet ja tulevat jatkossakin olemaan joukkovoimaan uskova vapaan markkinatalouden toimija. Tulevaisuus voi murtaa paitsi toimintamallit myös perinteiset käsitykset organisaatioiden rajoista. Tällöinkin osuuskuntien toimittava markkinoiden vaatimusten mukaan. Liki joka alalla suunta on toistaiseksi ollut se, että vain suuret pärjäävät ja pienille jää sivusta katsojan rooli. Niin kauan kuin tämä trendi jatkuu on kaunista, että meillä on myös erittäin suuria osuuskuntia, joiden sydämenä sykkii osuustoiminta.