perjantai 13. joulukuuta 2013

Yrittäjäruutu YLEn uutisten yhteyteen

Urheilu-uutisilla on oma vakiintunut paikkansa YLE:n TV uutisten yhteydessä. Urheiluruutu on jo puolen vuosisadan ajan välittänyt tietoa niin yksilöiden kuin joukkueidenkin menestyksestä erilaisilla kilpaurheilun areenoilla.

Tunnetusti myös yrittäjät ja yritykset kilpailevat niin yksin kuin joukkueina. Kuten urheilussa on markkinoillakin kilpailua aina paikallistasosta koko maailman kattaviin "sarjoihin". On valitettavaa kuinka vähän ihmiset yleisellä tasolla lopulta tietävät näistä kisailuista. Jotkin isot tapaukset nousevat uutisiin, mutta vain harvoin reportaasit avaavat markkinadynamiikkaa ja jonkin yrityksen tai yritysryhmän menestystekijöitä.

Mikäli Suomessa todella halutaan puhaltaa yrittämisen ja yhteistoiminnan henkeä yhteiskuntaan olisi tärkeää tuoda erilaisia menestystarinoita esiin ja toisaalta niitä ratkaisuja ja uhrauksia, joita menestyksen saavuttaminen on kussakin tapauksessa edellyttänyt. Todennäköisesti menestystarinoiden takaa löytyy intohimoa, näkemystä, kovaa työtä ja riskinottoa, voimien yhdistämistä ja riskin jakamista, luottamusta ja toisten reilua kohtelua sekä tietysti myös virheitä, epäonnistumisia ja oppimista. Joka tapauksessa menestyksen takaa löytyy mielenkiintoisia ihmisiä, jotka omalla ja yhteistoiminnallaan ansaitsevat yhteiskunnan arvostuksen. Kertomalla näistä mielekkäällä tavalla - vaikkapa urheilutoimituksen tapaan - valettaisiin uskoa, tarjottaisiin esikuvia ja mahdollisesti syrjäytettäisiin ainakin osa yrittäjiin, yrityksiin ja erilaisiin yhteistyömuotoihin liittyvistä ennakkoluuloista ja kateudesta.

Milloin näemme ensimmäisen Yrittäjäruudun YLE-uutisten yhteydessä?






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti