torstai 23. tammikuuta 2014

Huomio hallintohenkilövalintoihin

Yksi edustajiston ja hallintoneuvoston keskeisimmistä tehtävistä on osuuskuntansa hallintohenkilövalintojen tekeminen. Kovin usein valintatavat pyritään lainaamaan aivan muilta kuin osuustoiminnallisten yritysten toimintakentiltä. Tämä on valitettavaa ja muodostaa niin yrityksille kuin niiden omistajille merkittävän riskin.

Tehtäessä henkilövalintoja hallintoneuvostoon, hallitukseen ja toimitusjohtajaksi on osuustoimintayrityksissä otettava huomioon osaamiseen ynnä muihin tekijöihin liittyvät vaatimukset, jotka nousevat niin osuustoiminnan opeista kuin kunkin toimialan käytänteistä.

Esimerkiksi osuuspankeissa hallintohenkilövalmistelu edellyttää niin osuustoiminnan kuin finanssialan vaatimusten huomioista. Osuustoimintaoppi lähtee siitä, että osuuskunnan on oltava jäsenilleen paras vaihtoehto. Tämä edellyttää edelläkävijyyttä ja parasta osaamista myös hallinnolta. Hallinnolta edellytetään vahvaa osaamista kolmella osa-alueella. Näistä ensimmäinen ja kaiken ydin on osuustoimintamalli. Toinen on toimiala ja markkinat, joilla osuuskunta toimii ja kilpailee. Kolmas on yleinen ympäristö ja sen muutostrendit, jotka muokkaavat toimintaympäristöä luoden osuuskunnille uhkia ja mahdollisuuksia jäsenarvon luomisen kannalta.

Finanssiala edellyttää hallintohenkilöiltä luotettavuutta, sopivuutta, ammattitaitoa ja riippumattomuutta. Jokainen osa-alue kattaa merkittävästi erilaisia asioita, jotka valitsijoiden on käytävä läpi huolella. Arviointeihin liittyy myös raportointivelvoitteita ja toisaalta arvioitavien yksityisyyden suojaan liittyviä asioita.

Osaava, luotettava, sopiva ja riippumaton hallinto on osuuskunnan menestyksen tae. Valinnoissa epäonnistuminen muodostaa toisaalta merkittävän riskin. Kaikkein suurimmat vaatimukset kohdistuvat ylimpään johtoon, johon voidaan monissa tapauksissa lukea myös hallintoneuvostojen puheenjohtajat.

Hallintohenkilövalintojen kriittisyys huomioiden on valintaprosesseihin suhtauduttava vakavasti ja toisaalta kiinnitettävä erityistä huomiota myös siihen ketkä valitaan valintoja valmistelemaan.     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti