keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

MG teki ilmaveivin

Eikö Suomeen enää investoida? Karkaako kaikki teollinen toiminta Suomesta? Vastaus näihin kysymyksiin on, että kyllä investoidaan ja ei teollisuus karkaa. Varsinkin osuustoiminnalliset yritykset ja yritysryhmät investoivat jatkossakin Suomeen ja maakuntiin tukien täten maamme ja sen eri alueiden elinvoimaisuutta.

Tänään ilmoitettu Metsä Groupin yli miljardin euron investointi Äänekoskelle toimii oivana esimerkkinä osuustoiminnan voimasta ja sen roolista yhteiskunnassamme. Metsä Groupin investointi vahvistaa merkittävästi työllisyyttä ja parantaa maamme vaihtotasetta. Mikael Granlund vei aikanaan Suomen finaaliin omalla ilmaveivillään. Nyt vähän isompi MG hoiti homman kotiin niin, että voidaan juhlia - ja aivan hyvin muuallakin kuin Äänekoskella.

Osuustoiminnan näkökulmasta kyse on siitä, että osuustoiminnalliset yritykset etsivät jatkuvasti uusia keinoja luoda arvoa jäsenilleen. Nyt kyseessä oleva investointi toteuttaa Metsäliiton perustehtävää luoda uusia, innovatiivisia ja tehokkaita väyliä 123 000 jäsenensä omistamissa metsissä kasvavan puuraaka-aineen jalostamiseen vastuullisesti ja kannattavasti sekä tietenkin siten, että jalostaminen synnyttää jäsenille lisäarvoa. Metsäliitto Osuuskunnan pörssitiedotteessa hankeen ympäristöulottuvuuksia kuvataan seuraavasti: 

"Biotuotetehdas edistää uusiutuvan energian tavoitteiden saavuttamista Suomessa. Se lisää uusiutuvan energian osuutta maassamme noin kahdella prosenttiyksiköllä. Tehdas ei käytä lainkaan fossiilisia polttoaineita, vaan kaikki sen tarvitsema energia tuotetaan puusta. Puuraaka-aine ja sivuvirrat hyödynnetään tuotteina ja bioenergiana sataprosenttisesti."

Toivottakaamme onnea ja menestystä tälle mittavalle hankkeelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti