keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Osuustoiminta menestyy dynaamisessa toimintaympäristössä

Ylimmän johdon jo perinteeksi käyvä puhe - liki alalla kuin alalla - viittaa tyypillisesti ympäristön epävarmuustekijöihin. Päätökset eivät oikein osu kohdilleen, menevät täysin pieleen taikka tehdään liian hitaasti suhteessa ympäristön muutosvauhtiin.

Itse asiassa näissä olosuhteissa kyse on siitä, että ylimmän johdon on hankala tietää minkälaisen tiedon pohjalta heidän pitäisi päätöksiä tehdä. Ei ympäristö ole epävarma, vaan johtajat itse. Ratkaisuja epävarmuuden kanssa elämiseen on usein kaksi.

Väärä ratkaisu, mutta usein varsin tyypillinen,on oman epävarmuuden kompensointi kontrollia lisäämällä. Kun ei ympäristön kanssa pärjätä, tiukennetaan kontrollia omasta organisaatiosta. On edes jotain, minkä voi ymmärtää ja mikä tottelee omaa näkemystä.

Toinen tapa, mutta johdon näkökulmasta usein haastavampi, on hajauttaminen. Tämä tarkoittaa huomion kiinnittämistä organisaatiorakenteisiin ja järjestelmiin, joiden puitteissa organisaation eri osat voivat itse löytää nopeimmin oikeat ratkaisut sen muutoksen keskellä, jota ne itse elävät.

Sijoittajat antavat tyypillisesti täyden käskyvallan hallituksille, jotka top-down mallilla johtavat organisaatioitaan ja asiakkuuksiaan kohti sijoittajille tulevan arvon maksimointia. Tällöin onnistuminen lepää lähinnä ylimmän johdon näkemyksen varassa. Vaikka mallin jäykkyys ja siihen liittyvät riskit oivallettaisiin, voi yritysmuoto toimia jossain määrin esteenä aitoon asiakasohjautuvuuteen heittäytymisessä. Ainakaan asiakkaat itse eivät välttämättä haluaisi heitä koskevaa tietoa käytettävän kolmannen osapuolen - sijoittajan - hyväksi.

Varsinkin asiakasomisteisissa yrityksissä, kun ne todella toteuttavat osuustoiminnan ideoita, kuvio kääntyy päälaelleen. Asiakastarpeet ovat toiminnan lähtökohta ja organisaatiot ovat näin ollen lähtökohtaisesti hajautetumpia. "Käänteisissä konserneissa" ylimmänjohdon tehtävänä onkin luoda ne puitteet, joissa muutoksen nopeuden ja monimuotoisuuden omalla käytöksellään ratkaisevat asiakasomistajat itse opastavat osuuskuntansa ja osuustoiminnallisen ryhmänsä eri osat oikea-aikaiseen liikkumiseen juuri oikeaita polkuja pitkin. Tällöin päätöksenteon pohjana oleva käsitys muuttuvasta ympäristöstä on yhtä rikas ja ajantasainen kuin ympäristö itse - se perustuu miljoonien erilaisten ihmisten osuustoimintaan niin proaktiivisesti kuin reaktiivisesti antamiin tietoihin ja kehittäviin näkemyksiin.

Tulevaisuus on osuustoiminnallinen. Osuuskuntien menestys perustuu siihen kuinka osuustoiminnallisia ne rohkenevat olla. Kysymys kuuluu: rohjetaanko?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti