maanantai 8. joulukuuta 2014

Muskelimiehen isku ja uuden sukupolven räjäyttävä voima

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck yritti vavisuttaa yhteiskuntamme rakenteita Hesarissa tekemänsä iskun kautta. Osa kansasta hurrasi ja osa jatkoi Brucen kritisoimalla ruikuttamislinjalla.

Bruce tekee Suomessa bisnestä ja tykkää olla valokeilassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen huomionsa kannattaisi sivuuttaa noin vain. Itse asiassa hän vaikuttaa näkevän monta yhteiskuntamme ongelmaa varsin selvästi. Hän näkee myös ratkaisijan, joka on uusi ja erilainen sukupolvi. Itse asiassa on sääli, ettei Bruce kehittele uuteen sukupolveen liittyviä huomioitaan pidemmälle.

Itselleni on tullut varsin selväksi viimeisten vuosien aikana, että globalisaation voima näkyy meillä Suomessa kenties selkeimmin eri sukupolvien välillä. Alle kolmekymppisten sukupolvi ei koe alemmuutta suhteessa muihin kansoihin, vaan näkee suomalaisella olevan muihin nähden vähintään samanlaiset mahdollisuudet olla lajissaan maailman paras. Uusi sukupolvi ei häpeile ottaa tavoitteeksi globaalin tason menestystä. Apuna tässä on se, että uusi sukupolvi ei vedä samanlaista rajaa työn ja muun elämän väliin kuin aiemmat sukupolvet. Se on valmis laittamaan itsensä likoon, mutta odottaa "työn" tuottavan psykologista ja sosiaalista mielihyvää. Liikataloudellinenkin menestys rakentuu yhä useammin harrastusten ja sosiaalisten verkostojen pohjalle. Paradoksina on se, että harrastukset ja epävirallisuudet eivät kulje käsi kädessä amatöörimäisyyden kanssa. Supercellit ynnä muut osoittavat, että intohimon, yhteistyön ja terveen kilpailuhenkisyyden pohjalta osaaminen nousee aivan eri tasolle kuin virkamiesmäisessä maailmassa, jossa kukin hoitaa tonttinsa työnkuvissa määriteltyjen minimivaatimusten mukaisella tasolla.

Suomen tie nousuun on siinä, että sukupolvet tekevät yhteistyötä. Kehitysintoisia nuorempia sukupolvia aidosti kuunnellaan ja heille tarjotaan mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen myös perinteisten organisaatioiden puitteissa - näiden toimintamalleja uudistamalla. Aito kuuntelu tarkoittaa sitä, että edelliset sukupolvet pyrkivät ymmärtämään uuden sukupolven maailmaa, joka on fundamentaalisesti erilainen kuin heidän omansa. Oreck viittaa siihen kuinka uuden sukupolven energia räjäyttää rakenteet. Näin tulee kyllä käymään, mutta millaisen tien kautta? Ilman yhteistyötä edessä voi olla sukupolvien välinen sota, jossa edeltävät sukupolvet yrittävät pitää kynsin hampain kiinni asemistaan, ajatuksistaan ja toimintamalleistaan. Tämä johtaa hitaaseen uudistumiseen, mikä tarkoittaa niin kansakunnan kuin yksittäisten organisaatioiden kilpailukyvyn nykyistäkin huomattavampaa murenemista. Edeltävien sukupolvien kannalta murheellisinta on se, jos uusi sukupolvi turhautuu ja vie intonsa ja osaamisensa muualle. Tämä on uudelle sukupolvelle aito vaihtoehto, mikä on sekin syytä ottaa vakavasti huomioon.

Uuden sukupolven kyky irtautua meitä pitkään kahlinneista tavoista ja asenteista voi aiheuttaa vastarintaa lietsovaa kateutta. Sellaiseen ansaan ei meidän kenenkään kannata langeta. Sen sijaan olkaamme ylpeitä seuraavista sukupolvista ja tyytyväisiä siitä, että he tekevät ja näkevät asioita eri tavoin. Tämän opin sain aikanaan eräältä kiinalaismieheltä, joka hämmästeli suomalaisten tapaa kauhistella seuraavan sukupolven tekemisiä. Hän viittasi historian kulkuun ja kysyi: "milloinka on seuraava sukupolvi alittanut isiensä saavutukset?".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti