torstai 17. joulukuuta 2015

Kuolema tee se itse kulttuurille ja vaatimattomuudelle!



Suomi on ahdingossa ja monella on sormi suussa. Mikä nyt eteen? Kansalaisten katseet kääntyvät virkamiehiin ja poliitikkoihin. Ratkaisua haetaan rakenneuudistuksista ja niin edelleen.


Merkittävin ratkaisu löytyy kuitenkin lähempää. Nimittäin meidän kansalaisten jokapäiväisistä valinnoista. Ratkaisu on se, että otamme tiikerinloikan kohti markkinataloutta. Kyseessä ei ole hyppy äärimmäiseen itsekkyyteen, vaan itse asiassa täydellisen yhteisöllinen operaatio.


Adam Smith tarinoi aikanaan markkinataloudesta ja sen tuomasta yltäkylläisyydestä. Hän huomasi taloudellisen hyvinvoinnin ja sosiaalisen kehityksen nousevan parista ihmisyhteisöille tärkeästä voimasta. Nimittäin vaihdannasta ja erikoistumisesta. Väitän, että meillä Suomessa ei ole koskaan opittu kunnioittamaan kumpaakaan riittävästi, jotta markkinatalousmallin potentiaalia olisi voitu hyödyntää.


Yksi markkinatalouden vihollinen on tee-se-itse -kulttuuri. Meidän suomalaisten ei todellakaan olisi välttämätöntä tehdä aina kaikkea itse. Jospa opettelisimme käyttämään palveluita. Se olisi yhteisöllinen teko. Houkuttelisimme yrittäjyyttä ja työllistäisimme toisiamme. Voisimmekin laittaa töihin ne 80 miljardia, jotka lepäävät laiskana tileillämme. Osan kulutukseen ja loput niihin ystäviemme, sukulaistemme ja naapuriemme yrityksiin, jotka syntyvät palveluiden kysynnän rajusta noususta. 


Toinen markkinatalouden vihollinen on vaatimattomuus, joka mielestäni selittää hyvin eilisillan A-studiossa (Yle) keskusteltua yrittäjyyden ja kilpailun puutetta Suomessa. Jos emme vaadi itseltämme emmekä toisiltamme, kuka meiltä sitten vaatii? Millaiset eväät vaatimattomuus antaa erikoistumiseen ja keskinäiseen kauppaan? Onko sallittua olla erilainen, erottuva, erikoistuva ja kertoa tästä kanssaihmisille? No ei tietenkään, ei meillä Suomessa! Ottaessamme vauhtia tiikerinloikkaan, on meidän siis tehtävä päättäväinen asennemuutos. Meidän on tunnistettava missä olemme hyviä ja oltava ihmisten kanssa tekemisissä ymmärtääksemme toistemme tarpeet, osaamisemme arvon toisillemme ja näin ollen edellytykset vaihdannalle. 


On totta, että monin paikoin meillä Suomessa haasteeksi tulee väen vähyys. Siksi meidän tuleekin tukea markkinataloutta olemalla aktiivisia vaihdannassa ja joustavia erikoistumisessa. Eli koetetaan valita verrokkikansoja useammin palveluiden ostaminen sen sijaan, että teemme kaiken itse. Yrittäjyydessä ja liiketoiminnassa meidän ei tulisi kummaksua monialaisuutta, jos se mahdollistaa toiminnan pienempien volyymien markkinoilla. Ja siitäkään ei tulisi olla mustankipeä, jos kuluttajat, tuottajat tai työntekijät ottavat yrittäjyyden omiin käsiinsä synnyttämällä markkinoille edistyksellisiä malleja kytkeäkseen itsensä paikallisista aina globaaleihin markkinoihin. Kyse on nimenomaan markkinoiden epäonnistumisen korjaamisesta, joka on itse asiassa aplodien aihe. 


Valviovallan tehtävänä on luoda puitteita ja mahdollistaa markkinatalouden toiminta. Kansalaiset itse ratkaisevat sen kuinka Suomi pärjää.





















keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Uuden ajan johtamista start-up tiimeissä

Jos olet lauantaina 12.12. liikkeellä Lappeenrannan suunnalla, suosittelen auton keulan suuntaamista yliopistolle puolen päivän aikaan. Tuolloin on jatko-opiskelijani KTM Heidi Forsström-Tuomisen väitöstilaisuus, jonka aiheena on tiimiyrittäjyys. Väitöskirja avaa tiimiyrittäjyyden vaiheita ja yhteisöllisyyden dynamiikkaa prosesseissa, joissa luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Väitöstiedotteeseen voit tutustua täällä.


Heidin väitöskirja synnyttää uutta ja mielenkiintoista tietoa, josta ei ole hyötyä ainoastaan start-up yrityksissä. Esimerkiksi suurten yritysten hallitukset ja johtoryhmät voivat hyötyä siitä, että ne ottavat oppia tämän väitöskirjan löydöksistä ja johtopäätöksistä.


Itselläni on jälleen ilo ja kunnia toimia kustoksena. Odotan korkeatasoista ja mielenkiintoista keskustelua tohtorikandidaatin ja vastaväittäjän välillä. Toivottavasti näen lukuisia tuttuja ja tuntemattomia kasvoja yleisössä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Etelä-Savo nousuun yhteistoiminnalla

Minulla oli eilen ilo osallistua Mäntyharjussa WHD Gårdin tunne-elämyksiä tuottavassa palvelukeskittymässä (suosittelen tutustumaan täällä!) järjestettyyn yrittäjyysiltaan. Hieno joukko Etelä-Savon ja koko Saimaan alueen tulevaisuudesta kiinnostuneita oli kokoontunut keskustelemaan maakunnan ja alueen kehittämisen näkymistä, mahdollisuuksista sekä toimenpiteistä, joilla maakuntaa kehitetään ja uusiin mahdollisuuksiin tartutaan.

Tilaisuus huokui mukavasti sitä henkeä, jota pyrimme aikanaan nostattamaan Mikkelin yliopistokeskuksen "Etelä-Savo nousuun yhteistoiminnalla" seminaarissa kaksi vuotta sitten. Toivottavasti seminaarilla oli osaltaan jotain tekemistä yhteistoiminnalle myönteisen ilmapiirin edistymisessä. Joka tapauksessa oli hienoa kuulla, että Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen yrittäjien ja muiden maakuntaa kehittävien parissa on selkeästi havaittavissa yhteistoiminnan viriämistä monilla eri rintamilla.

Kaikkein voimakkaimmin esiin nousi Saimaa brändi. Eikä tässä Saimaalla viitattu karttasanaan, vaan oikeastaan koko Itä-Suomen alueeseen matkailukohteena. Kiinasta katsottuna on ihan sama kuuluuko jokin vesistö tai järvi virallisesti määriteltynä Saimaaseen. Olennaista on alueen upea luonto, mahdollisuus nauttia puhtaasta vedestä ja korkealaatuisista palveluista.

Yhteistyön ja -toiminnan teema oli siis sekin vahvasti esillä. Niin Saimaa brändiin liittyen kuin muutoinkin. Yrittäjät kaipaavat tukea ja esimerkiksi hallinnollisen taakan keventämistä. Todettiin, että tätä voidaan saada yhteistyöllä - vaikkapa yhteisyrityksen perustamisen kautta. Saimaan Charmantit taikka yrittäjien osuuskunnat Suomessa ja maailmalla voivat toimia esimerkkinä. Yhteistyö voi vapauttaa yrittäjät kehittämään itseään, osaamistaan ja omaa yritystään ja toisaalta keskinäinen oppiminen - hyvien toimintamallien jakaminen - tuo vipuvoimaa. Markkinointi- ja hankintayhteistyö auttaa yrittäjiä saamaan näkyvyyttä aiempaa laajemmalla alueella ja kehittämään neuvotteluvoimaa suhteessa kolmansiin osapuoliin. Myös työllisyyttä voidaan edistää luomalla yhteistyössä uusia ja yrittäjille vähemmän riskialttiina keinoja työllistää. Olennaista on perinteisten raja-aitojen rikkominen. Toisena esimerkkinä tästä nousi esiin yritystoiminnassa pitkään mukana olleiden ja mahdollisesti yritystoiminnasta luopumassa olevia tahojen kytkeminen yhteen nuorten, tahtovien ja innokkaiden yrittäjänalkujen kanssa. Muun muassa teollisuusyritysten ja pelialan start-up yritysten vetäjien yhteisissä hankkeissa on kuulemma saatu aikaan merkittäviä kehitysloikkia.

Illan kolmas iso teema oli byrokratia. Sitä syleiltiin monelta eri kantilta. Yhteiskuntamallin osalta todettiin, että Suomi ei ole markkinatalous. Pilke silmäkulmassa todettiin, että kenties meidän tulisi tunnustaa kommunismi - se olisi alku siirtymälle kohti markkinataloutta. Kommunismilla tarkoitetaan tässä sitä, että julkinen byrokratia pyrkii ulottumaan aivan liian yksityiskohtaisiin kysymyksiin. Markkinoiden ei anneta toimia. Kyse ei siitä, että tavoiteltaisiin täydellisen vapaata markkinataloutta. Kyse on siitä, että annettaisiin markkinoille ylipäätään tilaa toimia. Nykyisellään pyrkimykset uudistua, kehittyä ja investoida tukahtuu liian usein ylisäätelyn tai sääntöjen ylitulkinnan alle. Ylibyrokratian purkutalkoot saivat siis vahvaa kannatusta - tekoja odotetaan. Lakien säätämisessä peräänkuulutettiin markkinatalouden ja yrittäjyyden monimuotoisuuden huomioimista sekä uusien lakien vaikutusten arvioimista ja tutkimista erilaisten elinkeinoelämän toimijoiden kannalta. Verotuksen kannustavuuden perään kyseltiin, joka on edelleen tärkeä aihe ja itse asiassa keskeinen osa yhteistoiminnallista yhteiskuntaa. Tärkeää on myös kasvun helpottaminen esimerkiksi ensimmäisen työntekijän palkkaamisen osalta. Sukupolven- ja omistajavaihdosprosesseihin kaipailtiin myös poliittista huomiota. Toimivien yritysten menettämisen riski on liian suuri. Asiasta on puhuttu pitkään, mutta tekoja on liian vähän. Viimeisenä muittei mitenkään vähäisenä asiana kaipailtiin suurlähetystöille lisää resursseja ja toimintavapauksia. Miehemme ja naisemme maailmalla eivät pääse tekemään tärkeää vienninedistämistyötä ja luomaan tärkeitä verkostoja, kun suurlähetystöissä ei ole kaupallisia sihteereitä, eikä resursseja suhdetoiminnan ylläpitämiseen. Kaupallisten suhteiden edistäminen on viimeinen asia tehtävälistalla, ellei se ole jopa jossain määrin kiellettyä. Muut maat toimivat havaintojen mukaan päinvastoin.

Kasvuun liittyen minua ilahdutti perheyritysten roolin ja kasvutavan huomioiminen. Nämä jäävät liian usein pimentoon kaiken muun hypetyksen keskellä. Perheyritysten kasvu on usein piilevää siten, että yhden vahvan yrityksen rinnalle synnytetään uusia yrityksiä - vaikkapa seuraavan sukupolven toimesta. Eli perheen yritystoiminta kasvaa portfolion kasvun kautta. Toisaalta huomioitiin sekin, että perheyrityksissä käytetään vaikeina aikoina paukkuja työilmapiirin, osaamisen ja suhdeverkoston kehittämiseen. Tämä inhimillinen ja sosiaalinen kasvu näkyy kyllä taloudellisestikin, mutta viiveellä. Totesimme, että olemassa olevan yrityskannan ja yrittäjäperheiden puitteissa olisi valtava potentiaali bruttokansantuotteen tasolla näkyvän kasvun aikaansaamiseksi. Kyse ei ole vain taloudellisista kannusteista, vaan asenteista ja huomioimisesta. Se voi olla joillekin uutinen, mutta yrittäjätkin ovat ihmisiä.

Kaikkiaan ilta oli antoisa ja suosittelen järjestäjille tällaisten tilaisuuksien jatkamista. Seuraava ilta voisi tuottaa päätöksen konkreettisesta toimenpiteistä, jotka sitoudutaan viemään maaliin. Eilisillan keskusteluiden pohjalta hyvä toimenpide voisi olla seuraavanlaisen tilaisuuden järjestäminen Etelä-Savon yrittäjille. Esitellään suomalaisia ja kansainvälisiä monenvälisiä alliansseja ja tuodaan elävästi esiin se, mitä hyvää yrittäjät ovat allianssiensa kautta aikaansaaneet. Tilaisuudessa voitaisiin päättää yrittäjien yhteisyrityksen perustamisesta lisäämään yrittäjien tuloja ja vähentämään yrittäjien kustannuksia sekä hallinnollista taakkaa. Harva viitsii juosta tuloksettomissa seminaareissa. Tähän seminaariin voisi väkeä tulla hyvin, jos yhteenliittymän suhteen oltaisiin tosissaan liikkeellä. Riittävän laajapohjaisena (ja täten riittävästi resursoituna) yhteisyritys voisi saada ihmeitä aikaan - yrittäjien, maakunnan ja kaikkien sen asukkaiden eduksi.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Johtamisopeilla talous nousuun

Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti eilen siitä kuinka japanilaisten johtamisoppien vieminen navettaan sai aikaan samanaikaisesti merkittävän tehokkuuslisäyksen ja laadun parantumisen valiolaisella tilalla. Tämä ei ole yllätys. Riippumatta siitä sijoittuuko työ navettaan, terveyskeskukseen tai konttoriin on tuotoksen kannalta ratkaisevaa se mihin työpanos kohdistetaan ja miten. Olennaista on myös se kuinka vaihtelevien työpanosten keskinäisiä suhteita määritellään, kuinka suorituksia rytmitetään ja kuinka erilaiset voimavarat integroidaan.


Jokaisella organisaatiolla on pääsy johtamisen työkalupakkiin, johon on koottu mitä monipuolisempia älyllisiä työkaluja jo noin 100 vuoden verran. On traagista, etteivät monet yritykset ja organisaatiot avaa kuin jonkin pakin lokeron ja senkin vain silloin tällöin. Pahimmillaan johtamista ei edes käsitetä tietämyksen alaksi, jonka puitteissa johtaja voi ratkaisevasti kehittyä kouluttautumisen ja ammattitaidon edistämisen keinoin.


Olen silloin tällöin kuullut viitattavan johtamiseen bisneskoulun "laulu ja leikki" -osastona. Ikään kuin johtaminen olisi ainoastaan jotain hähmyistä puhaa, jossa mikä tahansa ajatus, sana tai teko on yhtä arvokas kuin toinen. Näihin puheisiin olen vain todennut, että rajojemme avautuminen kiristää kilpailua ja hilaa pikku hiljaa vaatimustasoa ylöspäin. Ennen pitkää amatöörijohtaminen ei enää riitä, vaan tarvitaan ammattilaisia. Tällöin johtamistutkimuksen ja -oppien arvo nousee myös siellä missä näitä ei ole ennen pidetty arvossa.


Olen opettanut noin vuosikymmenen organisaatioteoriaa sekä perusopiskelijoille että täydennyskoulutettaville. Varsinkin erilaisten organisaatioiden vastuutehtävissä toimivien taholla olen nähnyt parhaimmillaan huomattavaa silmien avautumista sen suhteen kuinka johtamisen ja organisoinnin käsitteet ja teoriat voivat auttaa näkemään asioita, analysoimaan niitä, keskustelemaan asioista, määrittelemään vaihtoehtoja ja tekemään perusteltuja päätöksiä. Monipuolisen älyllisen kehikon haltuunotto voi olla jopa tajunnan räjäyttävä kokemus, joka muuttaa johtajan käyttäytymistä pysyvästi.


Vaikuttaisi siltä, että yhteiskunnassamme on nyt erityinen tilaus ja momentum johtamisopeille ja niiden osaajille. On hienoa, että media nostaa esiin sen mitä ruohonjuuritasolla saadaan aikaan jo yksittäisen johtamisopin tai filosofian soveltamisella. Mitä saavutetaankaan, jos johtamistutkimuksen tarjoama älyllinen voima otetaan käyttöön laajalti, jatkuvasti syventäen ja laajentaen? Uskon, että tapahtuu erittäin paljon hyviä asioita.


Älkäämme siis keskittykö vain rakenteisiin, vaan myös varsinaiseen toimintaan. Tarkoituksenmukaisten rakenteiden luominen on toki osa johtamista, mutta siihen kuuluu paljon muutakin. Johtamisoppineet, lava on teidän!






torstai 5. marraskuuta 2015

OT-proffa Aamu-TV.ssä

Tänään oli aikainen herätys. Kävelin kuuden aikaan aamulla Yleisradion TV-studiolle meikattavaksi ja nauttimaan kahvia.


Oli siellä studiolla toki muutakin tehtävää. Juteltiin nimittäin Kalervo Kummolan kanssa mm. suomalaisen juoniorituotannon tilasta sekä jääkiekkojuniorien varusteiden hinnoista ja mahdollisuuksista painaa niitä alaspäin seurojen yhteishankinnoilla - siis siten, että suuri joukko seuroja hankkii yhdessä. Toimittajalle Rautakansleri lupasi haastattelussaan paljastaa räväyttävän uuden avauksen - nimittäin nuuskan kiellon.



En minä tietenkään vain aamukahvilla käynyt, vaikka hyvin voisin käydäkin - sen verran mielenkiintoista väkeä studiolla pyörii. Tosin niin sitä pyörii joka puolella. Jotenkin ihmeellisesti olen onnistunut solouttautumaan mielenkiintoisten ihmisten pariin.




Varsinaisen TV-keskustelun löydät aiheineen ainakin toistaiseksi täältä.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Ryhdyn PTT:n toimitusjohtajaksi



Hyvä blogin lukija. Saat tänään lukea roolini täydentymisestä. Aloitan nimittäin 1.1.2016 Pellervon Taloustutkimuksen (PTT) toimitusjohtajana. PTT:n tiedote ja muita aiheeseen liittyviä juttuja löydät alta.

S
äilytän professuurini Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa, mutta se jatkuu tietenkin osa-aikaisena. Vastaan lähinnä osuustoimintayritysten johtamiseen liittyvän tutkimuksen ohjaamisesta sekä JCOM –tiedelehden päätoimittajan tehtävistä. OT-proffa blogiakin jatkan, mutta jatkossa se keskittynee erityisesti osuustoimintaan ja yliopistonäkökulmaan. Muut keskustelut siirrän suunnitelmani mukaan PTT:n yhteyteen.

P
TT:llä on ollut pitkään tärkeä rooli kansantalouden kannalta tärkeän tiedon tuottajana. Tavoitteenani on johdattaa PTT:n osaavaa henkilökuntaa kohti aiempaakin monipuolisempaa talouden murroksia ja suhdannekäänteitä ennakoivaa ajattelua ja tutkimusta. Erilaiset kumppanuudet nousevat tämän tavoitteen osalta keskeisiksi. Pyrin toisaalta vahvistamaan markkinatalouden monimuotoisuuteen liittyvää ymmärrystä. Tähän kuuluvat yrittäjyyden ja omistajuuden vaihtelevat muodot ja lähtökohdat. Perheet organisoitumisen perusyksikkönä ovat osuustoiminnankin taustalla - joko suoraan kotitalouksina taikka tilojen tai muiden yritysten kautta.
PTT:n alaan kuuluvat kansantalouden yleiset kysymykset ja erityisesti biotalouden mahdollisuudet ja maaseutumme vahvuudet näiden mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Matkailuun – biotalouden osana – liittyy siihenkin huikeita mahdollisuuksia.

Ottamalla aiempaakin tukevamman roolin olennaisissa tiedon luomisen, levittämisen ja soveltamisen prosesseissa PTT voi palvella koko Suomen taloudellisen ja henkisenkin hyvinvoinnin säilymistä, ylläpitoa ja edistymistä. Tällaisen upeaa tarkoitusta toteuttavan organisaation johtaminen on mahdollisuus, johon oli suorastaan pakko tarttua.


Maananatain linkkejä:

PTT:n tiedote
Kauppalehden juttu

Talouselämän juttu
Maaseudun Tulevaisuuden juttu
Taloussanomien juttu
Turun Sanomien juttu
Metsälehden juttu


Tiistain linkkejä:
Kauppalehden toinen juttu

lauantai 31. lokakuuta 2015

Ministeri Grahn-Laasosen kirjeestä lyhyesti

Opetusministerin avoin kirje on herättänyt paljon keskustelua ja närää. Kirjettä on analysoitu monen toimesta. Sisältöjä on arvosteltu. Perusteiden perään on kyselty. Sen retoriikkaa on pidetty sekavana.
Itseäni kirjeessä häiritsee lähinnä se, että tiedemaailman todellisuudet vaikuttavat olevan kirjeen perusteella ministerille jokseenkin vieraita. Moni on jo ministeriä tämän johdosta ronskistikin valistanut. Itse tyydyn nostamaan esiin pari huomiota.

Oman kokemukseni perusteella, joka on tietenkin alakohtaista ja muutenkin rajoittunutta, suomalaisen yliopiston tutkimushenkilökunnalle on sälytetty verraten paljon opetusta ja hallintoa. Kansainväliseksi huippututkimukseksi laskettavan tutkimuksen tekemiseen on vain harvalla aikaa. Välillä vaikuttaa, että esimerkiksi professorin kokonaistyömäärä on vaikkapa jenkkikollegoihin nähden moninkertainen. Tutkimusorientoitunut kollega lähinnä tutkii ja mahdollisesti vähän opettaa. Suomalainen tutkimusorientoitunut professori tutkii, mutta tyypillisesti myös opettaa, ohjaa graduja, hankkii rahoitusta ja palvelee yhteiskuntaa. Tähän todellisuuteen leikkaukset ovat lähinnä kuolinisku tieteelle ja sen myötä maallemme informaatioaikakauden menestyjänä ja sivistyjänä. Siksi kirjeen herättämät rajut reaktiot eivät yllätä.

Ministerin kysymykset yliopistoille ovat paljon puhuvia. Niiden taustalla on ilmeisesti käsitys, jonka mukaan yliopistot ovat omilla aloillaan itsessään tieteellisesti vaikuttavia. Siis irrallisina yksiköinä. Tosiasiassa vaikuttavuus syntyy yksittäisten tutkijoiden ja tutkijaryhmien välisessä maantieteellisiä rajoja tuntemattomassa vuoropuhelussa. Tieteellisessä keskustelussa, johon osallistutaan yhtä hyvin Lappeenrannasta, Helsingistä, Minnesotasta, Tokiosta ja Bogotasta. Tässä kuviossa myös suomalaisia yliopistoja huomattavasti paremmin resursoidut yliopistot tarvitsevat toisia - tutkijoiden ja yliopistojen verkostoja.

On totta, että vaikuttavuus vaatii kriittistä massaa. Olennaisinta on kuitenkin kansainvälinen massa kuin suomalainen tai paikkakuntalainen. Poisvalitsemalla hajautuneesta yliopistoverkostosta yksikin työryhmä, jopa yksittäinen tutkija, saatetaan leikata kriittinen linkki paikallisten tai kansallisten tietämystarpeiden ja kansainvälisen tiedeyhteisön väliltä. Jos todella halutaan kehittää, eikä vain leikata, on analysoitava perusteellisemmin suomalaisten yliopistoihmisten verkottumista erilaisiin tiedeyhteisöihin. Tällöin on päästettävä irti muodollisista sosiaalisista rakenteista sekä fyysisistä rakenteista ja huomioitava suomalaistutkijoiden aidot vuorovaikutus- ja yhteistyösuhteet ympäri maailman.

tiistai 27. lokakuuta 2015

Yltääkö Slush Pellervon saavutuksiin?

Slushilla ja Pellervo-Seuralla on paljon yhteistä. Kumpikin perustettiin generoimaan uutta yritystoimintaa pimeään pohjolaan loskan ja niukkuuden keskelle. Perustajien usko uuteen toimintatapaan oli kummankin tapauksessa vahva.

Pellervolaisen ihmeen alkamisesta on aikaa yli 100 vuotta, mutta se elää edelleen. Kuten Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen eilen kirjoitti, Gebhardilla riittäisi ihmettelemistä. Osuustoimintamalli teki markkinoilla verettömän ja kestävän vallankumouksen.

1900-luvun alun OT-buumissa syntyi pari tuhatta uutta yritystä, joista merkittävä osa elää ja voi hyvin edelleen. Fuusioita on nähty ja yrityskauppojakin, mutta osuustoimintayritykset ovat joka tapauksessa tyypillisesti omien alojensa markkinajohtajia ja maamme suurimpia yrityksiä.

Slushilla on siis Pellervon saavutuksiin vielä pitkä matka. Toisaalta Pellervolla voi olla Slushista myös opittavaa. Uusi OT-buumi on ovella. Nyt olisi aika laittaa alulle OT-yritystapahtuma, jossa juhlittaisiin parhaita uusia jäsenarvoa luovia toimintatapoja ja tuotaisiin yhteen vielä syntymättömien OT-yritysten jäseniä - kuluttajia, tuottajia, yrittäjiä, jne. Toki tätä voidaan tehdä virtuaalisestikin, mutta Slush osoittaa, että ihmiset ovat valmiita matkustamaan vaikka Piilaaksosta marraskuiseen Helsinkiin yhteisiä elämyksiä varten.

Osuustoiminnassa ihmistä pidetään nimenomaan ihmeellisenä. Yhdessä ihmiset kykenevät ihmeellisiin saavutuksiin. Tapahtuman nimeksi sopisi siis vaikkapa Miracle of March - where value is co-created. Mistä voin ostaa lipun?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

OT-proffasta stadilainen

Viikko alkaa olla päätöksessään. Erityistä tässä viikossa on ollut se, että olen perheineni muuttanut kirjat ja kodin Lappeenrannasta Helsinkiin. Muuttoa tehtiin useampi päivä ja nyt olemme jo alkaneet asettua paikoillemme. Uusi koti on viihtyisä ja perheellä on kaikkiaan hyvä fiilis, eli ei huono alku stadilaisuudelle.


Naapurin S-market ja pari Prismaa ovat jo tulleet tutuiksi. Meidät on myös osuuskaupan johdon puolesta toivotettu tervetulleiksi HOK-Elannon asiakasomistajiksi. Teknisesti vaihto Eekoon asiakasomistajista stadin omaan lafkaan ei rahastokorotukseen liittyvän keskeytyksen vuoksi juuri nyt onnistu, joten vielä on viikko odoteltava.


Kenties blogin lukija jo pohtii, että unohtuuko OT-proffalta nyt Kehä III:n ulkopuolinen Suomi. Voin vakuuttaa, että ei unohdu. Itse asiassa yksi muuton motivaatioista liittyi siihen, että täältä pääkaupunkiseudulta käsin voin toimia aiempaa vaikuttavammin ja kätevämmin tärkeinä pitämieni päämäärien hyväksi.


Suomalaisten - koko maan ja sen kaikkien kansalaisten - hyvinvointi sekä monimuotoinen yrittäjyys ja omistajuus hyvinvoinnin generoijina ovat siis jatkossakin keskeinen osa päivittäistä työtäni. Tämä pätee niin OT-professuuriin kuin muihin rooleihini, joiden kautta toimin nyt ja tulevaisuudessa.



perjantai 9. lokakuuta 2015

Jokaisen yrityksen on laadittava uskottava digivisio!

Osakesäästäjien keskusliitto ry on tarttunut erittäin tärkeään aiheeseen. Se haastaa erityisesti pörssiyritykset laatimaan ja viestimään osakkeenomistajille yrityksen digivision. Tämä on tärkeä like, sillä digivision olemassaolo voi ratkaista suhteellisen lyhyelläkin aikavälillä sen jatkaako yritys olemassaoloaan digimaailmassa vai ei. Kyseessä on siis suorastaan omistajien oikeuksiin liittyvä asia.

Vielä digivision olemassaoloa tärkeämpi asia on tietenkin sen sisältö. Haastankin paitsi pörssiyhtiöt myös muut yritykset laatimaan uskottavan digivision. Paras digivisio palkittaneen julkisesti noteeratun osakeyhtiön tapauksessa vihrein numeroin. Olennaista on tietysti se, että pitkällä tähtäimellä palkinnon saavat osakkeenomistajien ohella yhtiön kaikki sidosryhmät. Heikkolaatuisen digivision omaavan yrityksen kohtalona on yrityskaupan kohteeksi joutuminen tai konkurssi.

Yksi askel digivision laadinnassa on sen syvällinen ymmärtäminen mitä digitalisaatio tarkoittaa yrityksen välittömässä tehtäväkentässä ja tärkeimmissä sidosryhmäsuhteissa. Nyt ei auta yleisten makrotrendien epämääräinen listailu hallituksen kokoushuoneessa. On todella päästävä kiinni digin kanssa naimisissa oleviin muutosajureihin ja näiden synnyttämiin mahdollisuuksiin ja uhkiin oman yrityksen kannalta.



tiistai 6. lokakuuta 2015

Herätkää asiakasomisteisten osuuskuntien hallitukset!

Olin tänään key note -puhujana Customer Advocates on Board -hankkeen tilaisuudessa. Aiheena oli "Asiakasarvo hallitustyön ytimeen".

Tarinoin alkuun lyhyestí siitä kuinka olen itse löytänyt neljä polkua taloudellisen vaihdannan tuolle puolen. Ensimmäisenä polkuna psykologinen omistajuus, joka on kulkenut henkilöstönäkökulman kautta yrityksen ja asiakkaiden väliseen suhteeseen. Oman toimintani seurauksena niin tieteen kentillä kuin jossaiin määrin myös yritysten varsinaisessa toiminnassa. Tarjotessaan valtuuttamisen kautta kuluttajille mahdollisuuden tuntea yrityksen tuotteet, palvelut, brändit, yksiköt tai koko yritys omakseen voi yritys tarjota merkittäviä psykologisia palkkioita, eli tunnearvoa.

Toinen polku liittyy markkinoilla aina tärkeään informaatioon. Yritys voi luoda asiakkaille arvoa varmistamalla information tarjoamisen ja valistuksen keinoin, että asiakas ymmärtää kuinka voi parhaiten käyttää hyväkseen yritystä, sen tuotteita ja palveluita. Tämä edellyttää arvoketjun ymmärtämistä nimenomaan asiakkaan näkökulmasta - aina kuluttajasta alkaen. Varsinkin palveluiden osalta on olennaista, että palveluprosessiin, sen laatuun ja vaikuttavuuteen liittyvää inhimillistä pääomaa ei kehitetä vain yrityksen puolella, vaan myös asiakkaiden puolella. Kaikkihan tietävät, että palvelut kulutetaan tuotettaessa. Tangoon tarvitaan kaksi.

Jos kuluttajien valtuuttaminen ja valistus ovat tulleet tielleni ennen kaikkea osuustoiminnan kautta, niin on kolmaskin polku. Se liittyy paikallisuuteen. Juuri paikallisuuden tutkimus johdatteli ymmärtämään sitä millaista arvoa kuluttajille voi syntyä siitä, että he pääsevät yhteisönä määrittelemään tuotteissa ja palveluissa sekä koko yrityksen toiminnassa esiintyviä arvoja. Tästä syntyy sosiaalista pääomaa, joka tarkoittaa lisääntyvää tuttuutta, samastumista ja luottamusta. Nämä toimivat mielekkään ja pitkäjänteisen asiakassuhteen perustana.

Neljäs polku voidan sekin kytkeä osuustoimintaan, mutta sen olen kohdannut etupäässä organisaatioteorian kautta ja sovelluskohteena on toistaiseksi ollut pikemminkin pelialan yrityksemme Loiste kuin osuustoimintayritykset. Tuotteet voivat itsessään olla elämyksellisiä ja hyödyntää hahmoja, värejä, ääniä, tarinoita ja niin edelleen - ihan vaikka systemaattisesti erilaisia taidemuotoja hyödyntäen. Nämä voidaan kuitenkin tuoda myös kuluttajasuhdetta määrittäväksi tekijäksi - rikastamaan sitä kuinka yritys on palvelun käyttäjien kanssa tekemisissä.

Puheenvuoroni toinen teema liittyi siihen millaisissa olosuhteissa ja miksi juuri nyt asiakasarvo on nousemassa hallitusten agendalle. Lähdin liikkeelle listatuista perheyrityksistä, joissa olen ymmärtänyt nimenomaan osaavan perheomistajan pitävän yllä ylimmän johdon yrittäjyytta päämäärätietoiseksi omistajuudeksi kutsumassani prosessissa. Olennaista tässä yrittäjyydessä on nimenomaan se, että ylin johto pitää fokuksen tuote- ja palvelumarkkinoilla, asiakkaissaan, pyrkien tunnistamaan uusia mahdollisuuksia arvonluontiin ja kehittämällä organisaatiota pitkäjänteisesti juuri näihin uusiin mahdollisuuksiin tarttumista varten. Juuri tältä pohjalta syntyy listattujen perheyhtiöiden muita listayhtiöitä parempi menestys. Pikku hiljaa ovat toki muutkin tahot alkaneet tätä sijoittajille tulevan arvon ja asiakasarvon yhteyttä käsittää. Jopa taloustieteilijät ovat alkaneet puhuta kvartaalitalouden opillisesta kriisistä. Se voi nostaa asiakasarvon huomion keskipisteeseen myös muiden yritysten hallituksissa. Toivoa sopii, että hallitus on itse aloitteellinen - puheenjohtajansa johdolla. Aloitteen tekijänä voi kuitenkin toimia myös toimiva johto. Myynnillistä johtajuutta painottavat johtajat joko saavat tai odottavat tulevaisuudessa saavansa hallitukselta selkänojaa. Asiakaskeskeisyys voi tällöin muokata asioita myös symbolisella tasolla. Asiakaskokemuksta tärkeänä pitävät yritykset voivat esimerkiksi muuttaa myyntijohtajan tittelin asiakaskokemuksen johtajaksi. Jos asia ei muuten etene, digitalisaatio voi puskea hallituksia oikeaan suuntaan. Ne eivät yksinkertaisesti voi jättää asiakaskokemusta, siihen liittyviä trendejä, näihin kytkeytyvää ymmärrystä ja strategista näkemystä syrjään työskentelystään. Suomessa tätä vaatii kansallinenkin menestys. Laatu niin teknisesti kuin suhteidenkin osalta on ainut valtti, joka meillä on käsissämme.

Kolmas teemani liittyi esteisiin, joita näen asiakasarvon nousemisessa hallitusten agendalle. Ensimmäinen on insinöörimäinen näkemys yrittäjyydestä. Se korostaa tietyn tuotteen kehittämistä ja sitten sen myymistä jollekin tuotetta tarvitsevalle. Tuotelähtöisestä ja -keskeisestä ajattelusta on pitkä matka asiakaslähtöiseen ja -keskeiseen ajatteluun ja varsinkin kokonaisvaltaiseen sellaiseen. Asiakaskokemuksesta lähtevä ja eri markkinaosapuolten välisistä suhteista (tai niiden puutteista) mahdollisuuksia tunnistava ja mahdollisuuksia luova yrittäjyys on harvinaista. Jos yrittäjyys ei näin synny ja kasva, on tällainen orientaatio harvinainen suurissakin yrityksissä. Tuote- ja palvelumarkkinoille huomiota suuntaava hallitus myös joidenkin mielestä pyllistää hyvälle hallinnolle ja riskienhallinnalle. Nämä ovat usein lähinnä byrokratiaa ja kirstun vartiointia. Vähemmän huomiota saa todellinen riskienhallinta, eli muutoksessa eläminen ja investoinnit tulevaisuuden asiakasarvoon. Tähän soppaan voi vielä toimiva johto laittaa oman lusikkansa. Se saattaa sanoa asiantuntijallekin, että näpit irti. Kilpailustrategiat kuuluvat meille, ei hallitukselle. Heikon hallituksen tapauksessa tämä voi tietysti olla yrityksen onni. Oikeaoppisesti kuvio menee kuitenkin niin, että toimiva johto valmistelee huolellisesti, hallitus vaatii korkeaa valmistelutasoa, rikastaa vaihtoehtoja omalla näkemyksellään, haastaa toimivan johdon ajatuksia ja päättää sitten hyvin harkittuaan mitä vaihtoehtoa toimiva johto lähtee toteuttamaan. Kuten todettua, ovat hallitukset erilaisia. Välillä hallitukset on koottu huonosti ja niissä on osaamispuutteita. Onkin siis myös nimeämisvaliokunnan tai -toimikunnan sekä valinnoista varsinaisesti päättävien vastuulla, että hallituksesta asiakaskokemukseen liittyvää näkemystä. Vaan tämäkään ei vielä riitä. Pahimillaan hallitukset eivät ymmärrä kollektiivista vastuuta ja sisäisen roolituksen tarkoitusta. Ideana nimittäin on, että kunkin erityisasiantuntijuuden omaava henkilö kehittää hallituksessa kollegoidensa osaamista, eikä pidä tuota itsellään ja käytännössä yksin päätä hallituksen puolesta omaan asiantuntijuuteensa liittyvistä asioista. Jos kaikki edellä mainittu on kunnossa, on vielä eras haaste. Asiakasarvo voi nousta hallituksen agendalle villityksenä. Asian suhteen ei olla tosissaan, eikä se näy resurssiallokaatioissa, seurantamittareissa tai palkitsemisjärjestelmissä. Tällöin voi yrityksen pää hieman vilkuilla asiakkaiden suuntaan, mutta yritys juoksee vielä vanhaan suuntaan.

Tilaisuuden osallistujat nostivat esiin mielenkiintoisen seikan. Alkaa olla hyvin monille selvää, että osuustoimintamalli istuu tähän aikaan kuin nakutettu. Sitä vaan haluttiin tietää, jopa hieman huvittuneena kyseltiin, miksi ihmeessä osuuskunnat eivät hyödynnä ainutlaatuisia yritysmuotoonsa liittyviä vahvuuksia esimerkiksi psykologisen, tiedollisen ja arvoyhteensopivuuteen liittyvän arvon luomiseksi. Sitähän minä olen itsekin ihmetellyt. Muuta en voi todeta kuin vireillä olevan tutkimushankkeemme hengessä, herätkää hallitukset!



torstai 1. lokakuuta 2015

Hintakorivertailut voivat heikentää markkinoiden toimintaa

Vähittäiskaupan markkinoiden toimivuudesta puhuttaessa hintokorivertailut nousevat vääjäämättä keskustelun ytimeen. Olennaisin kysymys on myytävien tuotteiden hinta. Valitettavasti tämä tuotteiden hinnan ympärillä pyörivä keskustelu jättää tehokkuuden varjoon muut markkinoiden toimintaan liittyvät ulottuvuudet. Tämä pahimmillaan heikentää markkinoiden toimivuutta. Hintakorivertailujen tekotapa voi toisaalta edistää tiettyjen kaupan toimijoiden asemaa suhteessa toisiin toimijoihin.

Toimivat markkinat ovat tehokkaita. Hintakorivertailut voivat olla osa tehokkuuden edistämistä tuomalla toimijoiden välisiä eroja esiin. Valitettavasti vertailut eivät välttämättä ole luotettavia siksi, että parhaasta tahdostakaan huolimatta vertailtavat tuotteet eivät välttämättä ole vertailukelpoisia. Voi siis syntyä näennäisedullisuutta, jota voidaan jopa systemaattisesti käyttää hyväksi kuluttajan ja vertailijan harhauttamiseksi. Kriittisetkin laatuerot voivat jäädä pimentoon.

Markkinoiden toiminnassa on tehokkuuden ohella tärkeää se, että tarjonta kohtaa kysynnän riittävän laajalti. Olennaista on siis valikoimalaajuus. Entäpä jos markkinoilla on - ja yleensä on - erilaisin strategioin toimivia yrityksiä? Tehdäänkö vertailukori kapeimman valikoiman omaavan toimijan intressien mukaisesti vai laajennetaanko koria tuoden vertailussa joidenkin toimijoiden valikoiman kapeus esiin? Kuluttajan suuntaan viestinä voi tällöin olla esimerkiksi se, että tietyn kapean joukon tuotteita saa kyllä edullisesti, mutta kuluttajan tarpeita ei laajemmin huomioida.

Markkinoilla on aina tietty maantieteellinen ulottuvuus. Jos yritysten tehtävä on tuottaa tuotteet ja palvelut tehokkaasti ja tarpeet kohdaten, voidaan kysyä kenen näkökulmasta. Markkinan käsitettä seuraten puhuisin kuluttajien tapauksessa paikallisuuden kautta. Tällöin olennaiseksi ei tule vain tuotteen tai palvelun välitön hinta. Olennaista on myös se mitä yritys tarjoaa sille seutukunnalle, joka kyseistä maantieteellistä markkinaa asuttaa. Tässä mennään esimerkiksi työllisyyden ja verokertymän alueelle. Ovatko alihankkijat, toimittajat ja tuottajat samasta yhteisöstä? Myös ylijäämänjako tulisi ottaa huomioon.

Tarpeiden kohtaaminen puolestaan haastaa taloudellisten tekijöiden ylivallan markkinoiden toimivuutta arvioitaessa. Entäpä kuluttajien saama valistus, joka auttaa heitä tekemään itsensä kannalta parempia valintoja? Entäpä yrityksen arvot ja toiminta suhteessa muihin sidosryhmiin? Entäpä kuluttajakokemuksen esteettinen ulottuvuus? Entäpä mahdolliset palveluun liittyvät psykologiset palkkiot?

Vertailtavuus ei ole helppo vaatimus. Markkinoiden toiminnan edistämisessä ei kuitenkaan auta leikkiä, että hinta ja varsinkaan välitön hinta olisi ainut kriteeri. Ja mitä tulee kuluttajiin, he ovat älyllisiä olentoja. He voivat oppia ajattelemaan asioista toisin. Älkäämme kuvitelko, että yleiset mantrat ovat koko totuus ja lopullinen totuus, johon on vain mukauduttava.



keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hyvä kolumni Eeva Sederholm!

Maakuntalehti Etelä-Saimaan toimituksen päällikkö Eeva Sederholm kirjoittaa tänään kolumnissaan maakunnan kannalta tärkeästä aiheesta. Hänen esittämänsä huomiot ja rohkaisut ovat niin tärkeitä, että on ihan pakko ottaa juttuun kiinni blogissa.

Eeva nostaa esiin useammankin pointin, jotka on sisäistettävä maakunnassa pian. Näitä ovat julkilausuttujen tavoitteiden mittaluokka sekä suhtautuminen mokaamiseen ja yhteistyöhön.

Kuten olen lukuisia kertoja tässä blogissa todennut, Suomella ja Saimaan rantojen asukkailla on maailma auki. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja meiltä löytyy osaajia moneen lähtöön näiden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi. Vaan miksi seisomme tumput suorina?

Eeva pitää ongelmana sitä, ettemme rohkene asettaa riittävän hulppeita tavoitteita. Olen samaa mieltä. Vaatimattomuutta pidetään hyveenä, vaikka se johtaisi merkittäviin hyvinvointitappioihin. Vaatimattomuus ei nimittäin johda sellaiseen menestykseen globaalissa taloudessa, joka ohjaisi kansainväliset rahavirrat Etelä-Karjalaan.

Suhtautuminen epäonnistumisiin on Eevan mielestä ajankohtaisiin tarpeisiin nähden pielessä. Tästäkin olen vahvasti samaa mieltä. Kuulin jo lapsena kuinka ympäristössäni viljeltiin ilmeisesti varsin itäsuomalaista viisautta: "On parasta olla yrittämättä mitään, sillä tällöin ei voi pettyä tai tulla nolatuksi". Ihmettelen vaan, mikä niissä epäonnistumisissa on niin hirvittävää, että niitä pitää välttää kuin ruttoa. Juuri yrityksen ja erehdyksen kauttahan me opimme. Nyt olisi aika kääntää kuvio niin päin, että yritteliäisyys ovat normi. 

Kolmas Eevan pointti on yhteistyö, joka ei todellakaan ole maakunnan nykyvahvuuksia. Juuri yhteistyön turvin voitaisiin kuitenkin tavoitella aiempaa suurempia saaliita ja matkata pitkällekin näiden saaliiden perässä. Keskinäinen tuki ja vastuu ovat keino jakaa riskejä. Tätä tarvitaan. Ehkäpä yhteistyön henkeä Etelä-Karjalassa auttaisi oivallus siitä, ettei nykyisin tarvitse tapella niukoista paikallisista resursseista. Yhteistyön turvin voidaan maakunnan tuotteita ja palveluita markkinoida mihin vain ja toisaalta tehdä maakunnasta houkutteleva matkailukohde - aivan eri mittakaavassa ja eri kohderyhmille kuin mihin on totuttu.

Unelmoikaamme isosti ja ääneen. Taputtakaamme niille, jotka yrittävät ja epäonnistuvat. Laittakaamme käsiä yhteen myös myös onnistujien kunniaksi. Ryhtykäämme oppimaan ja onnistumaan yhdessä.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Aikamme haastaa valtapuolueet ja ammattiyhdistysliikkeen

Lueskellessani hallituksen esityksistä ja seuratessani niin opposition kuin ammattiyhdistysjohtajien reaktioita olen alkanut pohtimaan tunnistaako väittely lainkaan ajan henkeä. Niin toimenpiteet kuin debatti henkivät niin voimakkaasti kapitalismin aikaa ja Marxin käsittelemiä konflikteja.

Olisikohan aika katsoa voimakkaammin eteenpäin. Se voi olla poliittisesti kovin vaikeaa, mutta yhden porukan poliittinen mahdottomuus on toisten poliittinen mahdollisuus. Jos ei kriisistä päästä muutoin ulos, ei ole vaikeaa ennustaa rajua rakennemuutosta. Ja se koskee nimenomaan perinteisiä puoluepoliittisia asetelmia sekä ammattiyhdistysliikkeen roolia.

Mielenkiintoisen esimerkin tarjoaa Islanti. Siellä piskuisen Piraattipuolueen ohjelma näyttäisi keskittyvän pitkälti informaatioaikakauden kysymyksiin. Puolue sai vuosi sitten 3 paikkaa 63 hengen parlamenttiin. Tuoreissa kannatusmittauksissa puoletta kannattaa peräti 32% kansasta. Ja puoluekenttä on myllääntynyt ilmeisesti laajemminkin.

Perinteisille puolueille ja ammattiyhdistysliikkeen voimahahmoille voi olla mahdotonta ajatella asetelmien täydellistä muuttumista. Tällöin tarvetta suurille suuntamuutoksille ei tarvita. Demarien alamäestä voisi tietysti vetää johtopäätöksiä.

On hyvin mielenkiintoista seurata mitkä meidän suurista puolueista onnistuvat ensimmäisenä todella tuomaan pöytään niitä eväitä, joilla mennään uuteen aikaan. Vai onnistuuko tässä kukaan? Mikäli ei onnistu, voi poliittisen kentän raju myllerrys olla tosiasia myös meillä Suomessa.

Mielessäni on päällimmäisenä pari asiaa, joista olisi hyvä lähteä liikkeelle. Ensin pitäisi ottaa digitalisaation tuoma murros tosissaan ja nähdä se ennen kaikkea suurena mahdollisuutena. Tähän liittyy paljon lainsäädäntötyötä. Toinen asia on keskittyminen rakenteiden sijasta toimintaan. Rakenteiden pikkuviilauksilla ei saavuteta mitään verrattuna alhaalta ylöspäin tehtävään toiminnan taitavaan ja intohimoiseen kehittämiseen. Kyse on siitä mitä tehdään ja miten. Jokainen yksilö ja organisaatio voi tehdä tässä oman osuutensa. Poliittisella tasolla on luotava katse tätä toimeliaisuutta edistäviin kannustimiin.

Huolimatta Venäjästä tai yleisestä tilanteesta, mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Ne on tunnistettava tai yhdessä luotava. Ja lopulta niihin on rohkeasti ja määrätietoisesti tartuttava. Jotta tämä toteutuisi, tarvitaan uskoa ja luottamusta herättävää sekä unelmointiin kannustavaa keskustelua. Ei räiskyvää vastakkainasettelua. Jospa kaikki keskityttäisiin siihen kuinka Suomi saadaan liikkeelle, pikemmin kuin siihen kuinka se pysäytetään.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Johtajat astukaa esiin

Yhteiskuntamme tilannetta pohtiessani olen huomannut kaipailevani erästä asiaa. Sitä, että keskustelu pyörisi enemmän tulevaisuuden mahdollisuuksien kuin menneisyydestä juontuvien ongelmien ympärillä. Kriisitunnelmaa ei varmaankaan tarvitse enää enempää lietsoa. Olisi aika katsoa vahvasti eteenpäin ja luoda uskoa siihen, että yhdessä voimme menestyä.

Meillä on paljon valtteja käsissämme pärjätäksemme kansakuntana informaatioajan kilpailussa. Näitä valtteja pitää käyttää ja myös investoida siihen, että onnistumme kytkemään vahvuutemme avautuviin mahdollisuuksiin. Leikkaamisen ja tinkimisen sijasta voisi puhua vaikkapa resurssien uudelleen kohdentamisesta siten, että kaikki voivat huomenna paremmin.

Johtajuutta ja tulevaisuudenuskon luomista tarvitaan nyt kaikilla tasoilla. Maan hallituksesta halki suurten organisaatioiden johtoportaiden aina ruohonjuuritasolle asti. Heitän haasteen. Kuka näkyvä johtaja ottaa asiakseen pitää oikein voimallisen uskoa luovan ja huomiota herättävän puheen omilleen?

perjantai 4. syyskuuta 2015

Datanhallintaosuuskunnat tulevat!

Elämme mielenkiintoista aikaa. Vuodesta 2002 alkaen olen ajatellut, että osuuskunnat ovat informaatioaikakauden organisoitumismuoto. Tieto ja luottamus ovat lisäarvon luomisen ytimessä.

Kuluneen vuoden aikana ja oikeastaan avian viime aikoina olen huomannut, että visioni jakaa yhä useampi. Ei vain upea tiimini LUTissa. Keskusteluissa eri tahojen kanssa visioni on tullut yhä konkreettisemmaksi. Henkilökohtaisen datan kriittisyys on avainroolissa oivalluksen kannalta.

Nyt ennustan, että datanhallintaosuuskunnat nousevat melko lyhyen ajan kuluessa eräänlaiseksi organisoitumisen perusyksiköksi. Jäsenillä on niissä oikeus itseään koskevaan tietoon ja mahdollisuus tutkia itseään (digitaalista identiteettiään) kyseistä tietoa hyödyntäen. He toisaalta määrittelevät demokraattisesti kuinka tietoa hallitaan ja käytetään arvonluonnissa heitä itseään varten. Kyseisillä osuuskunnilla on avainrooli jäsenten suhteissa kolmansiin osapuoliin - mitä nämä sitten uudessa ajassa ovatkin.

Murros on suuri ja merkitsee huomattavaa merkkipaalua siirtyessämme kapitalismista tietoyhteiskuntaan. Tuo siirtymä on edelleen paljolti kesken muun muassa siksi, ettei datan omistukseen ja hallintaan liittyvää ongelmaa ole ratkaistu. Tuottavuusloikka tästä ilmeisesti seuraa - mutta millä "rahalla" mitattuna?   

Onnittelut OP:lle!

Minulla oli tällä viikolla ilo ja kunnia osallistua Tampereen yliopistolla järjestettyyn Johtamissymposiumiin niin puhujana kuin kuulijanakin. Yksi erityisistä ilon aiheista oli Tampereen OP:n 90-vuotisjuhla. OP-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhisen puheenvuoro oli selkeästi osuustoiminnallisin ylimmän johdon puheenvuoro, jota olen tähän mennessä kuullut. Kriittinenkin korva saattoi kuulla, että asioista puhutaan sisäistetysti, eikä päälleliimatusti. Tätä lisää!

Osuuskunnilla on yleisesti vielä pitkä tie kuljettevanaan osuustoiminnan ydinideoiden toteutumiseksi hallinnossa, johdossa ja varsinaisessa toiminnassa. Suunta on kuitenkin monin paikoin hyvä. Ja kuten olen niin usein todennut, digitalisaatio tulee mahdollistamaan huomattavan loikan osuustoiminnan toteuttamisessa. Tämä loikka otetaan sitä nopeammin, mitä nopeammin osuuskuntien päätöksentekijät oivaltavat kolmen sanan tiiviin yhteyden. Näitä sanoja ovat digitalisaatio, osuustoiminta ja kilpailuetu.

perjantai 28. elokuuta 2015

Suomalainen voi olla digiajan voittaja

Digitalisaatio murtaa rakenteita ja toimintatapoja ennen näkemättömällä tavalla. Yksi organisaation perinteisistä rakenteista on markkinointiin ja myyntiin keskittynyt osasto. Sen tehtävänä on ollut esimerkiksi yrityksen ja sen tuotteiden ja palveluiden todellisten ominaisuuksien häivyttäminen luomalla kuluttajille houkuttelevia kangastuksia. Kovat myyntinaiset ja -miehet ovat onnistuneet harhauttamistoimissa hyvin ja kauppa on käynyt kuumana.

Kuten tässä ihan pari tekstiä sitten blogissani kirjoitin, eivät suomalaiset ole olleet myynnin ja markkinoinnin saralla kovin taitavia. Olemme kuitenkin olleet hyviä tekemään laadukkaita tuotteita. Yrityksemmekin ovat verraten "hyviä" ja maabrändikään ei ole ihan huonoimmasta päästä. Juuri nämä seikat voivat kääntyä vahvuuksiksi digiajan kilpailussa.

Diginatiivit, joiden lukumäärä ja rooli kuluttajamarkkinoilla kasvaa jatkuvasti, eivät enää osta perinteisiä markkinointiviestejä. He katsovat tekaistujen viestien taakse ja odottavat autenttisuutta, välittömyyttä ja osallisuutta. Digitaalisuus toisaalta tarjoaa yrityksille aiempaa paremmat mahdollisuudet välittää niin tuotteiden ja palveluiden kuin yrityksenkin ominaisuuksiin liittyvää informaatiota.

Digitalisaatio on näin ollen suuri mahdollisuus suomalaisille yrityksille ja näiden sidosryhmille. Mahdollisuuden hyödyntäminen edellyttää paitsi perinteistä tinkimättömyyttä laatutyössä myös rohkeaa ja nopeaa digitalisaation edistämistä - niin yritysten itsensä kuin koko yhteiskunnan toimesta. Yritysten osalta vaatidaan strategista nopeutta ja merkittäviä infrastruktuuri-investointeja. Yhteiskunnan osalta puolestaan pikaista digiajan ympäristöön sopivan lainsäädännön aikaansaamista.
Datan omistamiseen ja laajemmin tietopääomaan liittyvät omistusinnovaatiot eivät voi odottaa - huolimatta siitä, että osuuskuntamalli jo moneen ajan tarpeeseen vastaakin. Koulutuskin tulee uudistaa tai kasvatamme nuorisoa heille vieraaseen menneen ajan yhteiskuntaan.

Suomalainen voi siis olla digiajan voittaja. Meidän on kuitenkin toimittava nopeasti. Aikaa ei ole hukattavaksi.

OT-proffa Hesarissa: Osuuskunnat tuottamaan sosiaali- ja terveyspalveluita

Tänään oli se päivä, kun osallistuin SOTE-keskusteluun. Yhdessä Mauno Vanhalan kanssa visioimamme juttu löytyy täältä.

tiistai 25. elokuuta 2015

Uudistetaan seuraavaksi koulujen loma-ajat

Tänään on monin paikoin riemastuttu hallituksen esityksestä vapauttaa kaupan aukiolo sen nykyisistä rajoitteista - kumoamalla itse asiassa koko liikeaikalaki. Tämä on askel sääntelyn purkutalkoista, joilla voidaan tukea talouden kehitystä.

Toinen asia, jolla voitaisiin myös saada vireyttä aikaan olisi koulujen kesälomien siirtäminen Euroopan kanssa samaan aikaan. Tästä on puhuttu iät ja ajat. Nyt idea pitäisi vihdoin toteuttaa. Toisin kuin valitettavan moni suomalainen ajattelee, Suomella olisi nimittäin erinomaiset mahdollisuudet nousta merkittäväksi matkailumaaksi. Tähän liittyvien elinkeinojen kehittymistä voitaisiin tukea määrittelemällä opetuksen aloitus- ja lopetuspäivät siten, että kesäloma sijoittuu kaikkialla maassa juhannuksen ja elokuun lopun väliin.

Tämän vuoden kesäsäitä tarkastellessa on jälleen kerran tullut mieleen, että kovin moni lapsi ja nuori olisi muutoksesta mielissään. Parhaat kesäpäivät sijoittuivat jälleen kerran koulujen alkamisen jälkeiseen aikaan.

Loma-aikojen siirto ei tietenkään yksin ratkaise matkailun tulevaisuutta. Meidän on ymmärrettävä mitä matkailijat haluavat ja oivallettava, että me voimme sen heille tarjota. Saatavien kokemusten ainutlaatuisuus on paitsi ymmärrettävä itse myös osattava markkinoida matkailijoille. Tämä on kuitenkin täysin tehtävissä oleva asia. Jos ei muka itse osata, on maailma osaamista täynnä.

Toivottavasti luen pian hallituksen esityksestä, joka puuttuu tähän kansantaloudellisesti valitettavaan ja pitkäaikaiseen ongelmaan. Tahtova keksii keinot!

maanantai 24. elokuuta 2015

Suomiruoka on brändättävä yhteistyössä

Helsingin Sanomat kertoo Maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän pohtivan muun muassa suomalaisten tuotteiden nimisuojausta. Tässä Italia ja Ranska ovat vieneet perinteisesti kärkisijat.

Tällainen pohdinta kannattaa. Vielä tärkeämpää on määrätietoinen toteuttaminen - riittävän kunnianhimoisin tavoittein. Suomalaisen ruoan lisäarvotekijät on kaivettava ennakkoluulottomasti esiin ja hyödynnettävä markkinoinnissa. Hesarin jutun mukaan yksin nimisuoja nostaa tuotteen hintaa merkittävästi.

Suomalaisten ruokaketjun toimijoiden olisi tärkeää asettua samalle puolelle pöytää. Kaikki voittavat, jos keksimme yhdessä millaisista erilaistavista laatutekijöistä kuluttajat ovat valmiita maksamaan ja kuinka paljon. Vain näin voimme pitää kiinni kotimaisesta ruoan tuotannosta ja jopa merkittävästi vahvistaa työllisyyttä alalla, jonka olemme usein itse tuominneet vaikeaksi maantieteelliset tekijät huomioiden. Entäpä, jos nimenomaan ilmastomme, maaperämme ja tuotantotapamme ovat vahvuuksia informaatioajan kilpailussa? Eli aikana, jolloin laadulliset tekijät kyetään läpivalaisemaan.

Osuustoiminta voisi olla tässä lisäarvon luomisessa merkittävänä apuna. Merkittävä osa suomalaisista kuluttajista on organisoinut hankintojaan osuustoiminnan kautta. Vastaavasti suuri osa tuottajista käyttää osuustoimintaa kytkeäkseen tilansa markkinoihin. Jos nämä tahot - osuustoimintayritystensä välityksellä - löytävät toisensa lisäarvoa luovan erilaistamisen puitteissa.

Vuoropuhelu olisi tärkeää. Sen ytimessä voisi olla esimerkiksi kysymys siitä mitä lisäarvotekijöitä suomalaiseen ruokaan tosiasiallisesti liittyy, miten näistä tulisi kertoa ja mitä kanavia pitkin. Ja mihin suuntaan tuottajien kannattaisi tuotantoaan suunnata, jotta kuluttajien kokema ja täten tuottajienkin saama arvo olisi mahdollisimman korkea.

Suomalaisen ruoan puolustaminen hinnalla ei ole kestävä ratkaisu. Ainutlaatuisuuksien päälle rakentaminen sen sijaan on - myös kotimarkkinoiden ulkopuolella.

perjantai 21. elokuuta 2015

Ammattiyhdistysliikkeen rooli pitäisi määritellä uusiksi

Yhteiskuntasopimus kaatui - ainakin toistaiseksi. Kielisiköhän tämä siitä, etteivät maailman muutoksen tuulet ole vielä kantautuneet kaikkiin kabinetteihin?

1990-luvulla olin tekemissä erään tehtaan kanssa. Minulla oli mielestäni jonkinlainen käsitys siitä mitä yrityksen toimintaympäristössä tapahtui. Suuret asiakkaat, joista yritys oli vahvasti riippuvainen, painostivat siirtämään toimintoja muun muassa Kaukoitään. Omistaja taisteli parhaansa mukaan vastaan ja pyrki työllistämään paikallisia ihmisiä. Samaan aikaan pääluottamusmies pyrki mobilisoimaan väkeä "barrikadeille", vaikeuttaakseen omistajan ponnisteluita työyhteisön eteen. Tuolloin kyse oli siitä, että pääluottamusmies taisteli ideologian pohjalta luotua kuvaa vastaan.

Olemmeko me kansakuntana edelleen samassa tilanteessa? Onko luokkaristiriita edelleen keskeinen suhteita määrittävä tekijä? Itse sanoin edellä mainitulle tehtaan pääluottamusmiehelle, että eikö olisi parasta yhdessä keksiä kuinka saadaan pidettyä työpaikat siellä missä ne ovat. Entä, jos kerrankin oltaisiin samalla puolella pöytää?

Sittemmin tapasin erään englantilaisen pitkän linjan ammattiyhdistysjohtajan. Hän määritteli kutakuinkin seuraavasti. Pääluottamusmiehen (ja ammattiyhdistysliikkeen) tärkein tehtävä on auttaa yrityksen johtoa näkemään paremmin ja pidemmälle. Ja tukea henkilöstön valmiuksia toimia yrityksen pitkäjänteisen menestyksen hyväksi. Hänen kenties vaikuttavin väitteensä koskien vastuita oli seuraava. On pääluottamusmiehen (ja ammattiyhdistysliikkeen) vika, jos yritys joutuu irtisanomaan.

Englantilaismiehen ajatukset ovat kovia. Niistä voi kuitenkin löytyä ituja siihen kuinka meilläkin olisi hyvä asioista ajatella. Siirretään toiminnan painopiste proaktiivisuuteen ja suhtaudutaan jokainen yhteiseen menestykseen siten kuin olisimme siitä yksin vastuussa. Tältä pohjalta asioista on helpompi sopia. Ja tietenkin, jaetaan yhteistoiminnan edut vasta sitten, kun jaettava on ensin yhteisvoimin synnytetty.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Yrittäjyyden edistämisessä on paljon tehtävää

Aamun Etelä-Saimaa kirjoittaa, että yhä useampi ryhtyy isona yrittäjäksi. Juttu nosti mieleeni kaiken sen mitä olen aivan viime päivinä kuullut yrittäjien suusta. En käynyt tarkastelemaan faktoja, mutta eipä tuo yrittäjyys kovin ruusuiselta vaikuta ajatellen yhteiskunnan yrittäjyydelle luomia antikannustimia.

Ensimmäinen huomio liittyy siihen, että kovin moni yrittäjä kokee olevansa verojen tai veroluontoisten maksujen osalta palkansaajaa heikommassa asemassa. Toinen huomio liittyy yrittäjien lomiin ja sairaspoissaoloihin. Miksi kukaan ei ole pyrkinyt luomaan järjestelmää, joka tarjoaisi myös yrittäjille mahdollisuuden levähtää ja sairastaa? Ilman tätä mahdollisuutta ei kukaan jaksa kehittää yritystään ja työllistää. Entä miksei yrittäjiä oteta neuvottelupöytään, kun yhteiskunnan tulevaisuudesta sovitaan?

Oli niin tai näin, ei yrittäjyys niin edisty, että yrittäjä on palkansaajaan nähden reilusti heikommassa asemassa. Onko yrittäminen jotain niin ihanaa, että siitä pitää maksaa muille? Onko yrittäminen yhteiskunnan kannalta kuin tupakointia niin, että tarvitaan haittaveroja sen ehkäiseksi? Onko yrittäjän status jotain minkä perusteella voidaan sysätä syrjään päätöksenteosta?

Yrittäjän asemasta suhteessa palkansaajaan on käytävä avointa keskustelua. Yhteistoiminnallinen ja kannustava yhteiskunta olisi sellainen, jossa itsensä ja mahdollisesti muitakin työllistäviä ihmisiä palkitaan toimeliaisuudesta ja vastuun kantamisesta. Tämä tarkoittaa niin taloudellisia etuja kuin paikkaa neuvottelupöydissä.

tiistai 11. elokuuta 2015

Mitä osuustoiminta sanoo ihmisten erilaisuudesta?

Ihmisten ja ihmisryhmien välinen erilaisuus on ollut viime aikoina lukuisten keskustelupalstojen ja lehtijuttujen kuumimpia aiheita. Päätinkin näin ollen ottaa kiinni keskusteluun osuustoimintaopin näkökulmasta.

Oppeja ei ole aina helppoa elää todeksi jokapäiväisessä elämässä. Osuustoiminnan käsitys ihmisten erilaisuudesta on kuitenkin varsin selkeä. Se liittyy yhtäältä niin tahdonmuodostukseen kuin lisäarvoa synnyttävään yhteistoimintaan.

Tahdonmuodostuksessa lähdetään siitä, että ketään ei saa eikä tule jättää yhteisen tahdon muodostuksen ulkopuolelle. Esimerkiksi ikään, ihonväriin, etniseen taustaan, sukupuoleen tai muuhun tekijään katsomatta kaikkien omistajayhteisön jäsenten on saatava äänensä kuuluviin tasavertaisesti toisten jäsenten kanssa. Sovun demokratiassa kaikkia yksilöitä ja ryhmiä haastetetaan määrittelemään suhteitaan toisiinsa ennen kaikkea sen kautta mikä heitä yhdistää, eikä sen kautta mikä heitä erottaa. Erilaisuutta toisaalta kunnioitetaan ja siitä pyritään ottamaan opiksi.

Lisäarvon synnyttämisessä erilaisuus katsotaan voimavaraksi. Osuustoiminnan voima on siinä, että se sovittaa yhteen yksilöiden ja ryhmien vaihtelevia panoksia. Juuri erilaisuus luo pohjaa erikoistumiselle keskinäistä lisäarvoa synnyttävässä yhteistoiminnassa - niin liikeyrityksen kuin omistajayhteisön puitteissa.

Vaihtelevat arvot, asenteet ja ideat ruokkivat näkemyksellisyyttä, sivistystä, oppimista ja innovaatioita. Ne voivat ruokkia myös konflikteja, jotka parhaassa tapauksessa voimistavat jäsenten osallistumista ja motivaatiota. Aggressiiviseksi muuttuessaan konfliktin ilmapiiri voi toki muodostua osuustoiminnallekin tuhoisaksi. Juuri tämän välttämiseksi osuustoiminta opastaa ihmisiä avoimuuteen, rehellisyyteen ja keskinäiseen kunnioitukseen - jossa jäsen näkee kanssaihmiset ja itsensä yhtä arvokkaina yhteisön jäseninä. Tällöin voidaan pyrkiä rakentavaan keskusteluun, joka ei mene henkilökohtaisuuksiin tai ainakaan ratkaisevasti loukkaa ketään.

Huomionarvoista on sekin, että osuustoimintaoppi ohjaa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta uskon, toivon ja kärsivällisyyden kautta sen sijaan, että annettaisiin sijaa epäuskolle, pelolle ja kärsimättömyydelle.

Joidenkin mielestä osuustoiminta on yksi parhaimmista rauhanrakentamisen työkaluista. Jospa ottaisimme siitä oppia myös oman maamme sisällä.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

OP yksi maailman vahvimmista

Lomat on lusittu. Itse asiassa olen ollut takaisin töissä jo maanantaista lähtien. Vielä en ollut kuitenkaan ehtinyt kynään tarttua. Sen verran on kiirettä pitänyt muilla rintamilla.

Näin loman jälkeen on hyvä tarttua erääseen sen aikana tulleeseen merkittävää osuustoimintauutiseen. Bloombergin listauksessa kotoinen OP-ryhmä nousi mailman vahvimpien pankkien top 10:iin, ollen listan kahdeksas. Muutaman sijan ylempänä oli Desjardins, joka on kanadalainen osuuspankkiryhmä.

Olen jo osuuspankkiväkeä asiasta suullisesti onnitellut, mutta onneksi olkoon vielä kerran! Näinä vaikeina aikoina ei ole ihan helppoa olla vahva ja menestyä lukuisilla alan keskeisillä mittareilla mitattuna.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Insinööri on sankari


INFRAn joukkorahoituskampanja on ollut nyt muutaman päivän käynnissä. Loisteen taitava start-up-tiimi on saanut pelistä ja kampanjamateriaaleista paljon hyvää palautetta.

Eräs tekniikan alan ihminen kirjoitti sähköpostiin seuraavasti. ”Olen tosi vaikuttunut teidän Infra-peliprojektistanne ja toivon, että moni muukin vaikuttuu ja osallistuu pelin rahoitukseen. Onhan tämä nyt aivan ennennäkemättömän tyylikäs ja kiinnostava tapa tuoda esiin infran ja insinööriosaamisen merkitystä.

Pelialalla toimiva henkilö puolestaan onnitteli pelistä ja kampanjasta sekä kertoi odottavansa innolla "mitä kaikkea pelissä on tarjolla!". Hän myös toivoi pelille median huomiota ja suomalaisten tukea, jotta ”tästäkin maasta saataisiin ulos muutakin kuin vihaisia lintuja”.

Peli ja yrityksen visionäärinen toimitusjohtaja Oskari Samiola ovat itse asiassa alkaneet jo saada huomiota mediassa. Esimerkiksi Digitoday luonnehti INFRAa osuvasti insinöörin märäksi uneksi. Hämeen Sanomat nosti puolestaan esiin pelin sisällön lisäksi sen yhteiskunnallisesti kiehtovat ja valistavat ulottuvuudet.

Jos sinä et vielä ole tutustunut peliin, se kannattaa tehdä heti. Klikkaat vain Indiegogo ja olet kampanjasivulla. Jos olet jo tutustunut sivuun, sinun kannattaa tutustua pian uudelleen. Tiimi työstää päivityksiä parhaillaan.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Suomi tarvitsee psykologista omistajuutta

Meillä tutkijoilla on nykyisin käteviä työkaluja apunamme. Esimerkiksi Google Scholar -ilmoitukset auttavat näkemään mihin tutkimustietoamme käytetään. Tänä aamuna sähköpostiin kolahti ilmoitus, jonka mukaan kollektiivista psykologista omistajuutta koskeva teoriointimme muutaman vuoden taka on nyt otettu käyttöön susien pelastamiseksi. Aihetta koskeva julkaisu löytyy täältä.

Julkaisussa todetaan, että "psykologinen omistajuus voisi muuttaa ihmisten, erityisesti reviirillä toimivien metsästäjien ja kylien, suhdetta suteen ja sen läsnäoloon”. Psykologinen omistajuus synnyttää nimittäin sisäistä vastuuntuntoa kohteeseen, jonka yksilö tai yhteisö tuntee omakseen. Se saa ihmisen antamaan tarvittavan lisäpanoksen huolehtiakseen kohteen tarpeista.

Susi -raportin sanoma pätee yhteiskunnassa laajemminkin. Psykologisessa omistajuudessa on eräs hyvä puoli verrattuna lakien ja sääntelyn tuomaan ohjaukseen. Omistajuutta tuntevat ihmiset huolehtivat yhteisistä resursseista ilman erityistä valvontaa ja poikkeuksista langetettavia sanktioita. Jaetut omistajuuden tunteet ovat omiaan ratkomaan resurssien yhteishallintaan liittyviä ongelmia. Yhteisestä tuleekin tunteiden tasolla yksityistä ja parhaimmillaan kullekin sopivasta roolista käsin.

Suomi on saatava nousuun ja pian. Eräs keino sisäisten kannustinten luomiseen ja sääntelyn purkamisesta syntyvän aukon täyttämiseen on kansalaisten, kuntalaisten ja ylipäätään erilaisten yhteisöjen jäsenten psykologisen omistajuuden vahvistaminen. Resepti on periaatteessa yksinkertainen. Lisätään ensinnäkin läpinäkyvyyttä ja ihmisten mahdollisuuksia ymmärtää yhteisiä asioita ja toiseksi tarjotaan ihmisille mahdollisuuksia vaikuttaa ja kantaa kortensa kekoon. Informaatioaikakaudella tämä on helpommin tehty kuin koskaan.

Politikointi ja eri tahojen ristiriitaiset strategiat ovat kaikkien organisaatioiden riesa. Psykologisen omistajuuden pohjalta syntyvät ihmisten, yhteisöjen ja erilaisten kohteiden väliset suhteet ovat omiaan syrjäyttämään poliittisia ja taloudellisia vastakkainasetteluita. Varsinkin silloin, kun yhteisön omistajuuden tunteet ovat jaettuja.

Suomi on meidän, minun ja sinun. Pitäkäämme hyvää huolta siitä, sen infrastruktuurista, sosiaalisista rakenteista, järjestelmistä, kulttuurista, tietotaidosta ja luonnosta. Pidetään siitä huolta silloinkin, kun kukaan ei näe.  

 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

INFRA: Kaikki hajoaa osiin!

Yhdysvaltoja uhkaa vakava sisäinen kriisi, joka perustuu yhtäältä julkisten infrastruktuuri-investointien pitkäaikaiseen alimitoitukseen ja toisaalta investointien tai rakentamisen yhteydessä tapahtuneisiin väärinkäytöksiin. Infrastruktuurin rappeutuminen ja sitä seuraava talouden vakava taantuma uhkaa myös monia muita teollisuusmaita. Meillä Suomessakin puhutaan tievelasta aiempaa voimakkaimmin äänenpainoin. Erilaiset dokumentit varoittelevat siitä mitä voi tapahtua, jos infrastruktuuriin liittyviä tarpeita ei tunnisteta tai tunnusteta.

Yrityksemme, suomalainen PC:lle ja Mac:lle pelejä tekevä Loiste Interactice Oy, on tarttunut tähän haasteeseen. Valmistelemme peliä nimeltä INFRA, joka avartaa näkemään niin toisten kuin pelaajan itsensä tekemien valintojen seuraukset. Peli on saanut alkunsa infrastruktuurin rappeumaa käsittelevästä dokumentista. Se osoittaa, että historialla on väliä ja toisaalta jokaisella dramaattisella infrastruktuurin rappeumaan liittyvällä tapahtumalla on oma tarinansa. Rappeuman taustojen selvittäminen voi paljastaa välinpitämättömyyttä tai mielenkiintoisia strategisia ja valtapoliittisia asetelmia.

INFRA:ssa pelaajaa ei aliarvosteta. Hänet asetetaan insinööritutkijan saappaisiin ja tälle tarjotaan niin elämyksiä kuin älyllisiä haasteita. Grafiikkaan, ääniin, musiikkiin ja ylipäätään tunnelmaan ja sen vaihtelevuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Verraten suuren painoarvon saa myös pikku hiljaa pelaajalle avautuva tarina. En kerro tästä enempää, vaan haastan jokaisen uppoutumaan tarinaan pelin kautta itse.

Ennen kuin kukaan pääsee peliä pelaamaan, tarvitsemme kuitenkin apua. Arvokas pelimoottorilisenssi, pelin viimeistelyyn liittyvät kustannukset ja markkinointi kaipaavat rahoitusta. Aloitamme tänään joukkorahoituskampanjan, jonka tavoitteena on kerätä heinäkuun loppuun mennessä globaalisti vähintään 70 000 dollaria näihin tarpeisiin. Pääset Indiegogo -kampanjasivulle
tästä
. Toimimme tietenkin Suomen lain mukaan, joten vastikkeetonta rahaa emme ota vastaan. Arvomme eivät myöskään salli yhteisön hyväksikäyttöä tai rahastamista. Pakettiemme hinnat liikkuvat 10 ja 150 dollarin välillä ja kaikkiaan kampanjamme luo jo itsessään arvoa tukijoillemme ja INFRAn tuleville pelaajille. Tarjoamme myös mahdollisuutta ehdottaa ihan omaa vastinetta.

Pelin traileriin voit tutustua täällä. Jos haluat olla mukana tekemässä tietokonepelien historiaa tai muutoin vain tukea hankettamme, voit tehdä sen sekä rahallisesti että sosiaalisen median avulla. Osta siis sinulle sopiva paketti kampanjasivulta ja jaa tietoa kampanjastamme omassa verkostossasi. Suosittelen myös seuraamaan kampanjaa, sillä laitamme jakoon uutta materiaalia joka viikko.


Pelin pääasiallinen kohderyhmä ovat aikuisemmat pelaajat. Peliä voi kuitenkin suositella myös lapsille ja nuorille, sillä peli ei ole väkivaltainen. Lapsille pelin tarina ei välttämättä kokonaisuudessaan aukea, mutta tunnelma ja ongelmanratkaisut ovat syy pelata. Omat lapseni ovat pelanneet eri kehitysversioita ja fiilis on ollut katossa!

Milloin peli on valmis? Jos kampanja sujuu hyvin, peli on ostettavissa Steam -verkkokaupasta viimeistään lokakuussa. Peli kannattaa tietenkin ostaa nyt ennakkoon halvemmalla ja samalla nopeuttaa pelin valmistumista!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Perhenäkökulma on omistajastrategisesti tärkeä

Maatalouden puitteissa rakentuneen osuustoiminnan tarkoituksena on ollut tuottajien kytkeminen maailman markkinoihin osuustoimintayritystensä avulla. Osuustoiminta on toisin sanoen ollut tuottajille paitsi riskienhallintaväline myös ikkuna kansainvälisyyteen.

Erään Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan historian saatossa käynyt niin, että markkinatalouden ja teollisen ajan bisnesorganisaatioiden ajattelu on tullut määrittämään osuuskuntien liiketoiminnan lisäksi myös jäsensuhdetta. Ulospäin tämä on näkynyt sitoutumisen heikkenemisenä. Tältä pohjalta maatalouden osuuskuntien ja muiden osuustoimintayritysten on tulkittu noudattavan jäsensuhteissaan osakeyhtiöiden toimintalogiikkaa.

Kenties suurin ongelma markkinalähtöisen ja teollisen ajan bisnesajattelun tunkeutumisessa jäsensuhteisiin on se, että tuottajien perhearvot ja perheille ominaiset kysymykset koskien sukupolven- tai omistajavaihdoksia tai kasvua eivät ole nousseet osuuskuntien omistajastrategioiden ytimeen. Tähän ottaa kiinni muun muassa JCOMissa loppuvuodesta julkaistava perheiden välisen osuustoiminnan erikoisnumero.


Edellä mainittu omistajastrategiaan liittyvä aukko on johtanut siihen, että tilat eivät löydä jatkajaa, jäsenmäärät hupenevat ja riskit lisääntyvät. Tuottaja- ja yrittäjäperheille tyypillinen ja tarpeellinen monialaisuus ei heijastu osuuskuntiin saakka, eivätkä osuuskunnat välttämättä tue jatkuvuuden kannalta tärkeää tilojen monialaistumista. Tie on vienyt monissa osuuskunnissa kohti yhtiöittämistä ja ainakin jossain määrin osuustoimintaan liittyvien vahvuuksien ja kilpailuetujen kaventumista.

Tieto on kaiken uudistamisen perusta. Siksi rohkaisisin tuottajaosuuskuntia ja muitakin perheomistuksen pohjalta ponnistavia yhteenliittymiä analysoimaan perhetuottajuuden, -yrittäjyyden ja -omistajuuden sekä osuustoiminnan rajapintaa sekä investoimaan esiin nouseviin kysymyksiin vastaavaan tutkimukseen. Tällaisella tutkimuksella olisi merkittävä vaikutus osuuskuntien ja niiden omistajayhteisöjen keskeisten riskien hallinnan haasteisen selättämiseen sekä uusien kilpailuetujen synnyttämiseen.  

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Suomifutiksen rakenteelliset ongelmat

Eipä ollut Huuhkajafaneilla eilenkään paljon juhlimista. Unkari kävi hakemassa kolme pistettä Olympiastadionilta. Pelin jälkeisissä analyyseissä korostettiin jälleen kerran maamme jalkapallon mahdollisia rakenteellisia ongelmia.

Itse en jalkapalloseurojen toiminnasta ja organisoinnista Suomessa tai maailmalla paljon tiedä, mutta paljon olen monenlaista valittelua kuullut. Eilisen matsin jälkeen kiinnostuin hieman selvittämään miltä kuvio näyttää tilastojen valossa ja löytyisikö kenties kuulemieni tarinoiden pohjalta syntyneille hypoteeseille tukea.

Tyypillinen kuulemani tarina kertoo, että jalkapalloseurojen ja usein muidenkin seurojen "vastuuhenkilöiden" tärkein syy olla mukana toiminnassa on se tyydytys, jonka titteli tuo. Mukana ei siis olla lajin ja urheilun hyväksi, vaan sen sulan vuoksi, jonka seuran hallintotehtävät tuovat omaan hattuun. Upeita poikkeuksia tietenkin löytyy paljon. Tyypillisesti pienilläkin paikkakunnilla on kuitenkin suuri määrä erilaisia seuroja ja jalkapallossakin useita seuroja jopa samalla paikkakunnalla. Pahimmillaan nämä eivät kykene mihinkään kunnolliseen yhteistyöhön, vaan resursseja hukataan typeriin päällekkäisyyksiin ja siiloutumiseen.

Tilastojen mukaan Suomen 127 000 jalkapalloilijaa potkii 1000 seurassa. Suurissa jalkapallomaissa seuroja ei välttämättä ole enempää, vaan jopa vähemmän, vaikka jalkapalloilijoiden määrä on Suomeen verrattuna useita kymmeniä kertoja suurempi. Suoraviivaisesti voisi ajatella, että 100 seuraa olisi sekin Suomessa ylimitoitettu määrä.

Mielenkiintoinen havainto maailmalta on myös se, että monet Seurat eivät ole vain jalkapalloseuroja. Ne voivat olla esimerkiksi palloilun ja joukkuelajien yleisseuroja. Näissä mahdollistuu erilaisten kyvykkyyksien kehittäminen yhdessä, resurssien tehokas käyttö sekä vipuvoiman hankkiminen resursseja keskittämällä. Näin siis sellaisissakin kaupungeissa, joissa resurssit ovat jo lähtökohtaisesti samaa luokkaa kuin meillä Suomessa kaikilla jalkapalloseuroilla yhteenlaskettuna.

Herää kysymys kuinka meillä on Suomessa varaa tällaiseen. Ehkäpä jalkapallon alennustila ilmentääkin suomalaista yhteiskuntaa yleensä. Emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa ellemme tee rajuja rakenteellisia uudistuksia ja nosta kulloistakin toimintaa, sen tehokkuutta ja vaikuttavuutta uudistusten ytimeen. Valta-asemat eivät voi olla itseisarvo. Yhteistyöllä olisi saavutettavissa niin paljon enemmän - myös todellista vaikuttavuutta.

Maakunta voisi hyvinkin olla väestömääriä ajatellen sopivan kokoinen monenkinlaista organisoitumista ajatellen. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä esimerkiksi Etelä-Karjalassa tapahtuisi jalkapallorintamalla, jos kaikki nykyiset seurat yhdistyisivät toimintaa ammattimaisesti pyörittäväksi organisaatioksi.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Osuustoiminta LUTin ja HYn kumppanuuden keskiössä

Osuustoimintatutkimusta tekemällä on perinteisesti ollut vaikeaa saada oikeutusta missään yliopistossa. Kaksi suomalaista maailman kärkeen tähyilevää yliopistoa päätti toisin. Tänään julkistetussa Helsingin yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston strategisessa kumppanuudessa osuustoiminta on kirjaimellisesti mukana (ks. tiedote vaikkapa täältä).

Kumppanuus osuu sikäli osuvaan saumaan, että osuustoimintatutkimuksella on nostetta paitsi maailmalla myös meillä Suomessa. Maamme uudelle hallitukselle voi vain todeta, että nyt kannattaa laittaa erityisiä panoksia osuustoimintatutkimuksen ja -opetuksen vahvistamiseen Suomessa. Meillä on mahdollisuus ottaa paikka osakeyhtiön rinnalla toisen merkittävän omistusinnovaation johtavana asiantuntijamaana maailmassa. Ja mikä tärkeintä, tuo asiantuntemus voi olla ratkaisevassa roolissa nostettaessa maata uuteen nousuun!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kolmen päivän työviikko ja kolmen kuukauden kesäloma

En malta ottamatta kiinni Alex Stubbin aloittamaan ja viime aikoina aktiivisena velloneeseen keskusteluun yliopistoprofessorien työ- ja loma-ajoista. Jokainen yliopisto ja ohjelma on toki omanlaisensa ja yksilöidenkin välillä on vaihtelua, mutta väittäisin keskustelun olevan pääosin avian väärillä urilla. Oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan yliopistojen professorit joutuvat Suomessa erittäin koville verrattuna kollegoihinsa muissa maissa.

Stubb vertasi jenkkeihin. Omien yhteistyökumppanieni kautta olen oppinut, että jenkkiproffan ei usein tarvitse hankkia rahoitusta. Dekaani vastaa siitä. Suomessa proffien ajasta merkittävä osa kuluu rahoitushakemusten valmisteluun ja hankkeiden hallinnointiin. Jenkeissä opetus rajoittuu yleensä ydinosaamisalueelle ja ryhmät ovat pieniä. Suomessa kurssien kirjo on usein laajempi ja yhdellä proffalla on enemmän opetettavaa. Tutkimuksen saralla vaatimustasot niin määrällisesti kuin laadullisesti ovat nousseet verraten korkeiksi. Monen jenkkiläisen mielestä Suomessa melkolailla mahdottomiksi. Huiput toki julkaisevat jenkeissäkin paljon, mutta minimivaatimus ansiotasonsa säilyttämiseksi on usein verraten vaatimaton. Suomessa proffille kuuluu myös paljon yliopistohallintoa, eikä proffilla ole assistentteja käytössään samaan tapaan kuin jenkeissä. Jenkeissä on myös tyypillistä, että professuuri on painottunut joko opetukseen, tutkimukseen tai hallintoon. Meillä proffat tekevät kaikkea ja usein joka osa-alueella samanlaisia määriä kuin jenkkikollegansa kyseiselle osa-alueelle erikoistuneena.

Stubb sanoi, että proffat lomailevat kesä-, heinä- ja elokuun. Tämä on kyllä täysin huuhaata. Itse pidin vuonna 2014 toisen kesälomani pariin vuosikymmeneen - viisi viikkoa, joiden aikana tein kuitenkin satunnaisesti töitä seitsemän kokonaista työpäivää. Tänään on otsikoitu proffien työviikon olevan kolme päivää. En mene siihen miksi maanantait ja perjantait ovat kovin usein tyhjiä opetuksesta. Nostaisin kuitenkin esiin sen, että proffat eivät ole työajan kannalta katsottuna ensisijaisesti opettajia. Opetus näyttelee itse asiassa hyvin kapeaa roolia kokonaistyöajassa, joka esimerkiksi itselläni on professuuriin liittyvissä tehtävissä noin 1900-2000 tuntia vuodessa. Siinä on muutama sata ylimääräistä tuntia ihan ilmaiseksi. Olkoon sitten vaikka talkoohommina tai osana yhteiskuntasopimusta.

Opetusohjelmien suunnittelu ja johtaminen, opinnäytetöiden ohjaaminen, oma tutkimus, tutkimushankkeiden johtaminen, rahoituksen hankkiminen, tutkimustuloksista raportoiminen, yliopistoverkostojen johtoryhmät, yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät, mediassa esiintyminen, yhteistyökumppanien tai järjestöjen tutkimustoimikunnat, säätiöiden asiantuntijatehtävät, tiedeorganisaatioiden luottamustehtävät kotimaassa ja kansainvälisesti, tiedelehtien arviointitehtävät ja toimitukselliset tehtävät ja niin edelleen ovat osa yliopistojen professorien arkea - josta Stubbit ja kumppanit eivät valitettavasti tiedä mitään. Juuri kesällä on sattuneesta syystä paljon konferensseja ja loppu aika menee pitkälti tutkimukseen. Monet jättävät myös heinäkuun lomailut väliin siksi, että juuri tuolloin he saavat keskittyä täysillä siihen mitä varten yliopistohommiin lähtivät - eli tutkimukseen. Mitä tulee "kolme päiväiseen työviikkoon" todettakoon, että maanantait ja perjantait ovat muodostuneet opetuspäivien keskittymisen ansiosta hyviksi päiviä tutkijoiden edellä mainittuihin tehtäviin liittyville tapaamisille tai Skype -puheluille.

Eli jospa annettaisiin yliopistoväen itse organisoida toimintansa sen mukaan mikä parhaiten välittömille sidosryhmille sopii. Professoreilla pitää olla riittävästi päiviä liikkumiseen yliopiston ulkopuolella tai tieto ei välity, eikä yhteiskunta kehity. Opiskelijoilla tulee puolestaan olla mahdollisuus kasvaa ja kehittyä sekä soveltaa oppimaansa. Minä en ainakaan usko sellaiseen yhteiskuntaan, jossa proffat sidotaan viideksi päiväksi viikossa kampuksille ja työelämään siirtyvät opiskelijat omaavat vain muodollista koulutusta ilman mitään elämänkokemusta ja käsitystä siitä keitä ovat ja mitä todella elämältä haluavat.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Osuuskuntien ei pitäisi ärsyttää

Suomalaisen Työn Liitto kertoi eilen selvittäneensä, mitkä asiat ärsyttävät suomalaisia yritystoiminnassa eniten (lue juttu täältä). Eniten ärsyttävien asioiden listaa lukiessani saan todeta, että osuustoiminnan periaatteiden toteuttamisen pitäisi tehdä osuuskunnista vähiten ärsyttäviä yrityksiä. Jopa suorastaan siedettäviäJ

Eniten ihmisiä ärsyttää avoimuuden puute ja tietojen pimittäminen. Osuustoiminnan periaatteet korostavat läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja informaation tarjoamista. Toisaalta juuri näiden periaatteiden vuoksi osuuskunnissa havaittu avoimuuden puute ja tietojen pimittäminen ärsyttävät yritysmallia tuntevia normaaliakin enemmän.

Toinen ärsytyksen aihe on välinpitämättömyys työntekijöistä. Työosuuskunnissa tämä olisi varsin erikoista. Asiakasomisteisissa osuuskunnissakin työntekijät ovat erityisessä roolissa toimivia asiakasomistajia. Tuottajaosuuskuntiakin osuustoimintamalli kannustaa välittämään työntekijöistään. Yhteistoiminta ja win-win-win tilanteiden rakentaminen, kuuluvat osuustoiminnan ytimeen.

Kolmas suomalaisia ärsyttävä asia on veronkierto. Osuustoimintaa harjoittaa tyypillisesti tietyn paikallisuuden tai aluetalouden puitteissa organisoitunut omistajayhteisö. Alueen elinvoimaisuus on sille tärkeää, joten verokarhuakin halutaan ruokkia. Osuustoimintamalli kannustaa sekin huomioimaan toiminnan kokonaishyötyä, alueellinen verokertymä mukaan lukien. Veroja eri tarvitse kiertää voittojen maksimoimiseksi.

Voiton tavoittelu ärsyttääkin suomalaisia. Tämä lienee tarkoittavan nimenomaan voiton maksimointiin liittyviä ilmiöitä ja kovia arvoja, jotka nousivat esiin omana ärsytyksen aiheenaan. Osuustoimintakin pyrkii luomaan omistajilleen arvoa lisäämällä tehokkuutta tuote- ja palvelumarkkinoilla. Osuustoimintaan liittyy kuitenkin myös muita arvoja.

Kyselyssä ärsytyksen kärkisyiksi nousivat myös epävarmuus, YT-neuvottelut ja irtisanomiset. Jos osuuskunnat noudattavat sidosryhmiä osallistavan ja muutosorientoituneen organisaation periaatteita, on niillä kaukonäköisyyttä ja joustavuutta, joiden ansiosta epävarmuutta, YT-neuvotteluita ja irtisanomisia on vähemmän. Laaja omistuspohja tarjoaa laajan tarttumapinnan yhteiskuntaan ja kärsivällinen omistajayhteisö toisaalta mahdollisuuksia pitkäjänteiseen suunnitteluun.

Osuuskuntien osuustoiminnallisuutta voisikin mitata sillä kuinka paljon ärsytystä ne aiheuttavat. Matalat ärsyyntymislukemat kertovat todennäköisesti siitä, että osuuskunnat ovat onnistuneet toimimaan yritysmallin periaatteiden mukaisesti.

Ärsyttääkö osuuskuntasi sinua?

tiistai 26. toukokuuta 2015

Paikallisuudella on väliä - myös kaljamarkkinoilla!

Vierailin muutama viikko takaperin Madgeburgin yliopistossa Saksassa. Luennoin muun muassa yhden kokonaisen päivän teoriankehittämisestä ja ideoin yhteistyökumppanini prof. Marko Sarstedtin kanssa uusia tieteellisiä artikkeleita. Ehdimme kuitenkin tehdä paljon muutakin hauskaa.

Yksi reissun sivutuotos oli kaljatuoppien ääressä syntynyt blogi Omistajuustiede -sivustolle. Se kertoo paikallisuuden merkityksestä ja roolista - yllätys yllätys - kaljamarkkinoilla. Blogin voit lukea täältä. Onneksi alla oli vasta pari huurteista. Blogin aiheista ei nimittäin tällä iloisella kaksikolla ollut pulaa!

Todettakoon muuten, että tohtori Pasi Tuominen on tehnyt arvokasta tutkimusta tästä aiheesta - siis paikallisuudesta ja sen eri dimensioista osuustoiminnassa. Tiimimme onkin aikeissa jatkaa tämän aihepiirin tutkimusta - myös kaljamarkkinoiden ulkopuolella:)

maanantai 25. toukokuuta 2015

Asiakaskokemus hallitustyön ytimeen

Vietin leijonan osan viime viikosta Päättäjien Metsäakatemian maastojaksolla Etelä-Pohjanmaalla. Hieno kokemus kaikkiaan! Akatemia palvelitarkoitustaan, sillä kaikki osallistujat saivat varmasti paljon uutta ajateltavaa ja osallistujien kesken syntyi mukavaa yhteisöllisyyttäkin.

Maastojakson työpajatehtävänä oli Metsätalouden tutkimusstrategian painopistealueiden määrittely. Itse sain kunnian toimia kuluttajanäkökulmaa käsittelevän työryhmän puheenjohtajana. Työryhmässä ja ryhmätyön tuloksia esitellessäni oli hienoa huomata, että kuluttajien kokemusmaailma ja tähän liittyvät mahdollisuudet alkavat nousta yhä vahvemmin myös metsäsektorilla esiin strategiasta puhuttaessa. Näin tulee olla, sillä kuluttajien tarpeet ja tuotteisiin, palveluihin ja näitä tarjoaviin yrityksiin liittyvät kokemukset ovat lopulta koko arvoketjun saaman arvon perusta.

Itse olen puhunut asiasta pitkään. Olen myös haastanut hallituksia todella ymmärtämään markkinoita ja ennen kaikkea asiakaskokemusta kilpailuedun lähteenä. Valitettavan usein hallitusten huomio on muualla, eikä varsinkaan asiakaskokemuksen ja sen kannalta olennaisten asioiden analysointi ole välttämättä merkittävä kompetenssivaade hallituksia koottaessa.

Tätä taustaa vasten ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia tarpeita ajatellen otin erittäin innostuneesti vastaan tiedon siitä, että parivaljakko Tarja Ilvonen ja Tuija Koskimäki on nyt kumppaneineen ryhtynyt aktiivisesti asiaa edistämään. Customer Advocates on Board -projekti tähtää nimenomaan hallitustyöskentelyn kehittämiseen asiakaskokemuksen johtamisen kannalta. Tapasimme Tuijan kanssa tänäaamuna (tässä iloinen kuva aamulta) ja minun oli helppo lupautua neuvonantajan ja vieraskynäilijän rooliin. Onnea ja menestystä projektille!

maanantai 18. toukokuuta 2015

Jäsenen voi erottaa

Laadin tässä junamatkalla eräälle ulkomaiselle osuustoiminnalliselle ryhmälle uusia jäsenyyteen ja hallintoon liittyviä käytänteitä. Tai siis viimeistelen niitä. Silmiinpistävä asia kyseisen maan nykyisissä laista nousevissa käytänteissä on jäsenen erottamiseen liittyvien syiden huolellinen esiin nostaminen. Huomasin kirjoittaneeni asiasta kirjassani hyvin pitkälle samoilla linjoilla. Meillä Suomessa asiasta käydään kuitenkin melko vähän keskustelua. Milloinkohan erottamismahdollisuutta on käytetty viimeksi?

Maailmalta löytyy lakeja, joiden mukaan osuuskunnan jäsen voidaan erottaa millä tahansa perustellulla syyllä. Sama vaikuttaa pätevän myös meillä Suomessa. Ilman erityisiä perusteita jäsen voidaan erottaa muun muassa seuraavissa tapauksissa. Ensimmäinen tapaus on se, jossa jäsen rikkoo lakia taikka osuuskunnan sääntöjä. Toinen tapaus on se, jossa jäsen rikkoo esimerkiksi osuuskunnan kokouksen tai edustajiston kokouksen antamaa suoraa ohjetta. Esimerkiksi tarkoituksella pimittää päätöksenteon kannalta olennaisia tietoja tai väärinkäyttää osuuskunnan kokouksen tai edustajiston kokouksen antamaa luottamustehtävää. Kolmas tapaus on se, jossa jäsen aiheuttaa vakavaa vahinkoa osuuskunnan maineelle tai jäsenten edulle.

Jäsenen erottaminen on kova toimenpide. Mahdollisuus on kuitenkin olemassa juuri siksi, että sen kautta voidaan varjella osuustoimintaa epäeettisiltä kikkailijoilta. Sitäkin on tapahtuu, että yksittäiset jäsenet ottavat osuuskunnan työkaluksi omien intressiensä ajamiseen. Tällaisissa tapauksissa jäsenen erottaminen voi olla paikallaan. Jos epäeettisesti toimivat tahot ovat päässeet ujuttautumaan osuuskunnan hallintoon, voi heidän erottamisensa olla tarkaiseva askel osuuskunnan kestävän kehityksen ja sen maineen turvaamiseksi.

Kylläpäs tuli tällä kertaa synkkää asiaa. Maailma ei kuitenkaan aina ole kaunis paikka, joten hyvä on nämäkin keinot pitää työkalupakissa ja tarvittaessa käyttää niitä määrätietoisesti.

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kirjani: Osuustoiminnan menestystekijät ja vuorovaikutteinen johtaminen

Viimeiset kolme kuukautta pääsevät oman urani rankinpien joukkoon. Päivisin ovat normaalit työkiireet, joten illat ja viikonloput kuluivat liki täydellisesti kirjan kirjoittamiseen. Nyt kirja on kuitenkin ollut jo jonkin aikaa kustantajalla. Pohditaan lopullista nimeä, kansia, kirjan käytön helpottamista, jne. Eli hyvässä vaiheessa ollaan. Näillä näkymin kirja tulee ulos painosta elokuussa.

Kirjan sisältö on seuraava. Ensimmäinen pääluku käsittelee lähinnä osuustoiminnan asemaa markkinoilla ja yhteiskunnassa. Esittelen myös osakeyhtiömallia ja kerron syitä sille miksi osakeyhtiö dominoi kapitalistisia talouksia. Nostan katseen myös tekijöihin, joiden vuoksi osuustoimintamalli on tänään merkittävässä nosteessa markkinatalousmaissa. Teema on sikäli tärkeä, että se avaa nykyasetelmien taustaa ja auttaa ymmärtämään meneillään olevaa muutosta. Tämä voi puolestaan auttaa niin osuustoimintayrityksiä kuin niiden sidosryhmiä (esim. mediaa, poliitikkoja, virkamiehiä) ymmärtämään osuustoiminnan roolia ja tunnistamaan keinoja mallin käytön tukemiselle.

Toinen pääluku nostaa puolestaan esiin tieteellisen tietämyksen ja ylipäätään tiedon roolin osuustoiminnan aseman sekä sen edistämisen ja mallin kehittämisessä kannalta. Kuvaan tiedon luomisen, levittämisen ja käytön prosesseja, jotka ovat olennaisia osuustoiminnan edistämisen kannalta. Tämä on tärkeä teema siksi, että osuustoiminnan aseman ja mallin hyödyntämisen kannalta merkittävimmät mahdollisuudet ja haasteet liittyvät nimenomaan osuustoimintaa koskevaan tietämykseen. Tämä pääluku voi auttaa niin osuustoimintayrityksiä kuin erilaisia tutkimus-, koulutus- ja valmennusorganisaatioita (esim. yliopistoja, koulutus- ja kehittämiskeskuksia, johtamiskouluja) asemoimaan itseään oikein osuustoimintatiedon luomisen ja hyödyntämisen prosesseihin sekä tekemään päätöksiä juuri osuustoimintaa koskevan tietämyksen edistämistä ja hyödyntämistä koskeviin investointeihin.

Kolmas pääluku tarjoaakin sitten lukijalle nimenomaan osuustoimintatietoa. Se määrittelee osuustoimintaa mallin ydinideoiden kautta. Ne ovat menetelmiä, joiden kautta osuustoiminnan - liikeyrityksen ja sen omistajayhteisön - on havaittu ja uskotaan saavuttavan menestystä. Tämä pääluku avaa lukijalle osuustoiminnan rikkaan idearyppään, joka voi auttaa merkittävistä minkä tahansa yhteisön ja jäsenpohjaisen organisaation menestyksen rakentamisessa. Osuuskuntien ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden omistajayhteisöjen lisäksi tämän pääluvun lukemista voi suositella vaikkapa yhdistysten, ammattiyhdistysten, seurakuntien, urheiluseurojen, kulttuurijärjestöjen sekä perhe- ja sukuyritysten omistajayhteisöjen jäsenille.

Neljäs pääluku suhteuttaa osuustoimintaa kapitalististen talouksien liiketaloudellista ajattelua ja keskustelua isännöivään osakeyhtiömalliin ja ennen kaikkea sijoittajaomistajuudesta nouseviin ideoihin. Myös muut muodot, kuten perheyritykset, ja omistajat, kuten omistajaperheet, saavat osakseen huomiota. Niin sanottu hajaomistettu pörssiyhtiö on keskeinen vertailukohde siksi, että osuustoimintayrityksiä usein virheellisesti rinnastetaan näihin jäsenten pienen tasapäisen pääomapanoksen vuoksi. Toisaalta se on vertailukohtana siksi, että kauppatieteellisen koulutuksen saaneet ovat yleensä koulutuksen kautta sisäistäneet varsinkin pörssiyhtiöopit. Pääluvun keskeisin viesti on se, että markkinoita on monenlaisia, omistajuus voi kytkeytyä moniin eri markkinarooleihin ja tältä pohjalta yritysten ohjaus sekä toiminta eroavat toisistaan. Pääluvun tärkein oppi on se, että monimuotoinen markkinatalous ja omistajuuden monet kasvot ovat talouden voimavara ja kestävän edistyksen perusta.

Viidennessä pääluvussa jatkan osuustoiminnan suhteuttamista pörssiyhtiömalliin, mutta hieman erilaisessa paketissa. Fokuksessa ovat ennen kaikkea osuustoiminnallinen omistajuus ja omistajaohjaus. Pääluku esittelee omistajuutta toiminnallisena ilmiönä ja prosessina, johon liittyy ja josta syntyy niin yksilöiden kuin yhteisöjen tasolla monenlaisia aineellisia ja aineettomia pääomia. Nostan toisaalta esiin sen kuinka yleiset omistajuuskeskustelut etenevät monelta osin nimenomaan osuustoiminnallisen omistajuuden suuntaan - sellaisen, jossa toiminnallisuus, bisnesfokus, osaaminen ja tunneside ovat omistajuuden ytimessä. Luon myös katsauksen omistajayhteisöjen rooliin osuuskunnan tai keskinäisen yhtiön ohjaajina ja kehittäjinä niin työ- tai tuote- ja palvelumarkkinoiden kautta kuin demokratian kautta. Kuudennessa pääluvussa kiinnitän huomiota myös laajalti käytettyyn edustajistomalliin ja sen käytön edistämiseen. Viidennen ja kuudennen pääluvun lukemista voi suositella varsinkin osuuskuntien kokouksiin, keskinäisten vakuutusyhtiöiden yhtiökokouksiin tai edustajistomallia käyttävien yritysten edustajistokokouksiin osallistuville sekä näissä puhetta johtaville. Päälukuja voi suositella myös niille, jotka pohtivat edustuksellisen demokratian kehittämistä niin osuustoiminnan kuin vaikkapa julkisenkin sektorin puitteissa.

Seitsemäs pääluku nostaa esiin hallintoneuvoston roolin ja tehtävät sekä avaa sitä miksi hallintoneuvoston on osuustoiminnassa hyvinkin tärkeässä asemassa. Nostan jalustalle ennen kaikkea hallintoneuvoston roolin omistajastrategisena toimijana ja vastuunkantajana. Käsittelen hallintoneuvoston monipuolista tehtäväkenttää analysoinnin ja suunnittelun, organisoinnin ja valtuuttamisen, päätöksenteon ja vahvistamisen, valvonnan ja raportoinnin sekä huolellisen työskentelyn ja tukemisen kautta. Tätä päälukua voi suositella hallintoneuvostojen jäsenille ja puheenjohtajille, hallintoneuvoston jäsenyydestä tai puheenjohtajistoon kuulumisesta haaveileville sekä hallintoneuvostoon nimityksiä tekeville ja toimielimen toimintaa valvoville tahoille. Puheenjohtajan tehtävät saavat huomiota erikseenkin. Tietenkin pääluku sopii myös niille, jotka hallintoneuvostojen toimintaa kehittävät ja tehtäviin jäseniä kouluttavat.

Kahdeksas pääluku syventyy aina tärkeän hallituksen rooliin ja tehtäviin. Korostan ennen kaikkea hallituksen roolia osuuskunnan tai keskinäisen vakuutusyhtiön liiketoimintastrategisena toimijana ja vastuunkantajana. Käsittelen myös hallituksen monipuolista tehtäväkenttää analysoinnin ja suunnittelun, organisoinnin ja valtuuttamisen, päätöksenteon ja vahvistamisen, valvonnan ja raportoinnin sekä huolellisen työskentelyn ja tukemisen kautta. Tässä painotan ennen kaikkea huolellisten analyysien ja suunnittelun merkitystä koko tehtäväkentän kannalta. Myös hallituksen osalta puheenjohtajan rooli saa ansaitsemansa erityishuomion. Erityistä sisältöjen kannalta on liiketoimintastrategioiden perusteiden läpivalaiseminen nimenomaan osuustoiminnan kannalta. Monet osuustoimintamallin erot ja yhteydet suhteessa perinteisiin tai nykyisin nosteessa oleviin niin sanottuihin yleisiin oppeihin konkretisoituvat juuri täällä. Puheenjohtajan kohdalla tämä tarkoittaa ennen kaikkea tiimiajatuksen ja strategiatiimin johtamisen ideoita. Tämä pääluku sopii tietenkin hallitusten jäsenille ja puheenjohtajille. Se sopii myös hallitustehtäviin haluaville, hallituksen toimintaa valvoville ja kyseisiin tehtäviin jäseniä kouluttaville tahoille. On tietenkin tärkeää, että myös toimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsenet tiedostavat hallituksen roolin ja tehtävät oli näillä itsellään paikka hallituksessa tai ei.

Yhdeksäs pääluku esittelee toimitusjohtajan pääasialliset tehtävät sekä tämän roolin hallituksen ja osuustoimintaorganisaation välisenä linkkinä. Tehtäviä käsitellään yksikertaisen jaon kautta. Toimitusjohtaja on johtoryhmineen yhtäältä hallituksen työn tukija, valmistelija ja esittelijä. Toisaalta toimitusjohtaja on johtoryhmineen hallituksen päätösten toimeenpanija ja toimeenpanon johtaja osuustoimintayrityksessä. Korostan erityisesti toimitusjohtajan roolia hallitustyön tukijana ja roolitietoisuuden tärkeyttä, jotta hallituksen rooli ja tehtävät pysyvät nimenomaan hallituksella. Nostan lisäksi esiin toimitusjohtajan puheenjohtajatehtävät, joita tällä voi olla niin johdon puitteissa kuin hallituksessakin. Jälkimmäisessä tapauksessa puhutaan niin sanotusta kaksoisroolista, jossa liittyen toimitusjohtajalta edellytetään erityistä roolitietoutta. Tämä pääluku sopii toimitusjohtajalle ja johtoryhmän jäsenille sekä hallitukselle, joka on edellisiin välittömässä suhteessa. Se sopii myös hallintoneuvostolle - varsinkin, jos tämä on toimitusjohtajan nimittäjä ja valvoja.

Kirjan päättävässä kymmenennessä pääluvussa visioin lyhyesti sitä miltä näyttäisi osuustoiminnan ideoita hyödyntävä yhteistoiminnallinen yhteiskunta. Toisaalta nostan esiin mahdollisuuksia erilaisten osuuskuntien käyttöön yhteistoiminnallisen yhteiskunnan työkaluina esteitä murtavassa ja rajoja rikkovassa hyvinvoinnin edistämisessä. Tämä pääluku sopii osuustoiminnan kehittäjille, työllisyyden ja yrittäjyyden edistäjille, perheyritysten sukupolvenvaihdosten problematiikkaa pohtiville, yritystoiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden organisoijille, hajautettuja energiaratkaisuja miettiville, jne. Pääluku sopii myös säädösviidakon purkamista tai julkisen sektorin hallittua kaventamista pohtiville tahoille - vaikkapa tekeillä olevan maan hallitusohjelman toimenpiteitä suunnitteleville henkilöille.

Toivottavasti edellä esittämäni kuvaus raottaa sopivasti kirjan kantta ja herättää kiinnostuksen sen laajaan sisältöön. Helpotuksena todettakoon, että en lähtökohtaisesti ajattele lukijan tutustuvan koko kirjaan kerralla. Kyseessä on käsikirjamainen teos, johon kukin erilaisissa osuustoimintaan liittyvissä tehtävissä toimiva henkilö voi sukeltaa sisään eri kohdasta. Esimerkiksi edustajistovaaliehdokkaaksi ryhtyvä voi aloittaa vaikkapa lukemalla pääluvut kolme, viisi ja kuusi. Mielenkiinnon lisääntyessä ja tehtävien muuttuessa voi sitten laajentaa lukemisaluetta.