perjantai 30. tammikuuta 2015

Omistamisen ja hallitustyön viikko

Tällä viikolla ovat tekemisiäni leimanneet vahvasti yritysten omistamiseen ja hallitustyöhön liittyvät kysymykset. Viikko on ollut tässä suhteessa antoisa, mutta myös hiuksia harmaava.

Maanantaina olin suunnittelemassa omistamisen osaamisen kehittämiseen yhteiskunnassamme tähtäävää yliopistojen välistä tutkimushanketta. Kyseisessä suunnittelutilaisuudessa vaikutti olevan vahva yhteinen käsitys siitä, että omistamisen osaamista ei Suomessa laajalti ole ja se lopulta näkyy myös hallitustyöskentelyn heikkoutena.

Tiistaina ja keskiviikkona kävin poliitikkojen ja edunvalvontaorganisaatioiden edustajien kanssa keskustelua Valtioneuvoston kanslian omistajuutta ja omistajaohjausta käsittelevästä raportista ja siihen liittyvistä typeryyksistä. Näissä keskusteluissa oli puolestaan läsnä sen tiedostaminen, että eihän meillä edes oivalleta mitä omistajuus todella on - yritysten ja koko talouden myötävaikuttavana voimana. Kovin usein omistajuuskäsitykset redusoituvat sijoittamiseen ja sijoitusten tuomiin oikeuksiin.

Keskiviikko-iltana olin Loiste Interactive Oy:n yhtiökokouksessa. Kyseessä on melko tuore pelialan start-up-yritys, johon lähdin mukaan bisnesenkelinä. Kokoukseen valmistautuessani pohdin niin kokemuksiani kuin tutkimuksiamme koskien PK-yritysten hallitustyötä. Olin hyvilläni siitä, että meillä on itseltään paljon vaativa ja osaava ydintiimi ja lisäksi vielä yrittäjyydestä ja omistamisesta kokemusta omaava omistajajoukko. Valinta yhtiön hallitukseen tarkoittaa, että pääsen antamaan monipuolisen osaamiseni yrityksen käyttöön.

Torstaina aamupäivällä katsoin tulevaisuuteen suunnitellessamme Taloudellisen yhteistoiminnan tutkimuksen seuran johtoryhmässä loppuvuoteen sijoittuvaa yleisöseminaaria "Monimuotoinen markkinatalous ja omistajuuden monenlaiset kasvot". Kyseiselle seminaarille on jo nyt suuret odotukset. Iltapäivästä katse oli jo vähän lähempänä. Ensin huomio oli ensi viikon HLJ-akatemiassa, jossa puhun erityisesti hallituksen ja omistajien välisestä vuoropuhelusta. Myöhemmin keskityin erääseen osuuskuntien hallituksille annettavaan valmennukseen, jossa olen yritykseni kautta mukana. Valmennussuunnittelussa nousi jälleen esiin kuinka voimakkaasti hallitustyön osaaminen eri osuuskuntien välillä vaihtelee. Liiketoimintatason strategiatyön osalta löytyy valitettavasti tapauksia, joissa hallitus ei itse asiassa sparraa toimivaa johtoa tai varsinaisesti päätä strategioista. Monet hallitukset toisaalta jättävät osan liiketoiminta-alueista strategiatyössään kokonaan käsittelemättä. Kenties suurin haaste liittyy lopulta yritysmuotoon liittyvään osaamiseen. Osuustoimintamalliin liittyviä vahvuuksia ei syvällisesti oivalleta, eikä täten kyetä hyödyntämään kilpailukentillä. Kaiken taustalla on se, että omistajat (monissa tapauksissa siis käytännössä hallintoneuvostot) eivät hoida omaa rooliaan kokonaisuudessa. Ilahduttavaa on toisaalta se, että hallitustyön kehittämiseen vaikuttaa olevan nyt monin paikoin aitoa innostusta. Se lupaa hyvää tulevaisuuden kannalta.

Tänään kävin sitten vielä keskustelua erään yrityksen hallituksen puheenjohtajan kanssa Keski-Suomen PK-yritysten hallitustyön tasosta. Pääviesti oli, että hallitus nähdään usein lähinnä muodollisena - siis pakollisena pahana - ei yrityksen menestystekijänä. Voi itse asiassa olla, että kukaan ei yrityksessä pohdi strategiaa saati tee strategioita koskevia päätöksiä.

Suomen ja kaikkien erilaisten yritysten tulevaisuuteen kannalta olisi toivottavaa, että omistajat todella aktivoituisivat, kehittäisivät omistamisen osaamistaan ja tuottaisivat täten (1) nimitys- ja palkitsemisjärjestelmien kautta hallituksille vahvoja, sopivia ja sitoutuneita jäseniä, (2) omistajastrategiansa kautta tarkoituksenmukaisia fokuksia, raameja ja taustoituksia sekä (3) loisivat antamansa huomion, tuen ja valvonnan kautta painetta ja mahdollisuuksia sille, että hallitustyö tehdään kunnolla. Lisäksi olisi toivottavaa, että hallitukset tosiaankin laittaisivat hihat heilumaan ja saisivat vastaavasti reilun korvauksen ja tunnustuksen yrityksen, sen sidosryhmien ja koko yhteiskunnan eteen tekemästään työstä.

Poliitikoillekin voisi vihjata, että omistamisen ja hallitustyöskentelyn osaamisen kehittäminen on konkreettinen ja kriittinen kehittämisalue, johon huomiota kiinnittämällä saadaan yritykset menestymään ja tuottamaan monimuotoista hyvinvointia yhteiskuntaan. Tämä on varmasti vähintään yhtä tärkeä kehittämisalue kuin verotus ja erilaiset työllistämiseen liittyvät helpotukset ja joustot. Siihen siis huomiota ja paukkuja niin äänestäjät vielä kiittävät!

torstai 29. tammikuuta 2015

Nyt taisi loppua S-etukortin kyseleminen!

Pyysin reilu vuosi sitten blogissani, että osuuskauppojen henkilökunta ei enää kysyisi: Onko S-etukorttia? Vihdoin taitaa koittaa se odotettu hetki, että minulta kysytään "Oletko omistaja?". Näin minut saa uskomaan tuore Youtube -pätkä, johon suosittelen tutustumaan!

Olen lisäksi puhunut sen puolesta, että osuuskaupat nostaisivat viestinnässään esiin sen, että ne ovat itse asiassa suomalaisten perheiden omistamia yrityksiä. Yhdessä osuuskauppaan kootut taloudelliset, sosiaaliset ja inhimilliset voimavarat tuottavat omistajaperheille yksityistä hyvää yli sukupolvien - tietenkin osallistumisen suhteessa. Yhteisestä yrityksestä myös huolehditaan yhdessä. Mainitsemassani Youtube -pätkässä on mukavasti mukana näitäkin elementtejä. Ehkäpä yhteistoiminnan rooli niin resurssien kuin etujen synnyttämisessä - jäsenten kesken ja yli sukupolvien - eivät käy pätkästä ilmi. Mutta eihän kaikkea voi yhteen pätkään sisällyttää.

On mielenkiintoista seurata kuinka viestinnälliset uudistukset vaikuttavat omistajuuskokemukseen niin tiedollisesti kuin tunnetasolla. Toki osuustoiminnallisen omistajuuden toiminnallinen ja osallistava ulottuvuus vaativat vielä konkretisoimista asiakasomistajia puhuttelevalla tavalla. Joka tapauksessa tämä Youtube -pätkä on ehkä parasta mitä S-viestintä on saanut aikaan. Onnittelut siis siitä! Tämä ja monet muut merkit viittaavat siihen, että S-ryhmän ylimmässä johdossa ollaan viemässä osuuskauppoja yritysmuodon juurille - näkyvästi ihmisten yhteisöksi. Asiakasomistaja kiittää! 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Hallituspalkkioiden nostot voisi perustella paremmin

Useat pörssiyhtiöt ovat viime päivinä ilmoittaneet kaaveilevansa hallituspalkkioiden nostoa. Aikeita on perusteltu lähinnä tutkimuksella, jonka mukaan meikäläiset pörssiyhtiöiden hallitukset ovat jääneet palkkioiden osalta jälkeen yleisestä kehityksestä. Tämä on ihan perusteltu lähtökohta palkkioista käytävälle keskustelulle ja voi riittää vakuuttamaan yhtiökokouksen, mutta ei välttämättä suurta yleisöä.

Jos toimisin itse jonkin kohun ytimessä olevan yhtiön palkitsemisvaliokunnassa, olisin teettänyt yhtiölle palkkioiden nostoa perustelevan viestintästrategian, joka ottaa huomioon yleiset käsitykset hallitustyöstä, hallitustyön vastuut ja vaatimukset, sekä hallituksen jäsenten näkökulman.

Yleisillä käsityksillä viittaan siihen, että meillä Suomessa on tyypillistä nähdä hallitus pakollisena pahana ja hallituspaikat itsessään joidenkin intressiryhmien jäsenilleen osoittamina palkkioina. Tätä taustaa vasten koko keskustelu hallituspalkkioista vaikuttaa monen korvaan älyttömältä. Eivätkö kokouspalkkiot riittäisi!

Kaivattaisiin siis perusteellista keskustelua hallitustyöhön liittyvistä lain mukaan erittäin merkittävistä vastuista ja ennen kaikkea hallitustyön kovista vaatimuksista. Tämä keskustelu olisi itse asiassa yleishyödyllistä. Voisi jopa ajatella, että hallitustyössä mahdollisesti edelläkävijöitä olevat pörssiyhtiöt toimivat yhteiskuntavastuullisesti, kun ne nostavat asian yhteiskunnalliselle agendalle ja vaatiessaan hallituksiltaan enemmän myös nostavat hallitustyöstä maksettavia palkkioita.

Olisi itse asiassa omistajien tehtävä puolustaa ja perustella hallituspalkkioita. Jos omistajat tai heidän edustajansa eivät näin tee, voidaan kysyä ovatko he osaavia omistajia. Omistajien on nimittäin huolehdittava siitä, että yhtiöllä on hallituksessa on kussakin ajassa paras mahdollinen kombinaatio sitoutunutta osaamista. Tämä yksinkertaisesti maksaa rahaa, sillä parhaille osaajille maksetaan muuallakin.

Esimerkiksi nyt esillä olleet vuosipalkkiot (about 60-80 000eur) voivat näyttää tavallisen palkan saajan näkökulmasta suurilta, mutta ne voivat olla vastuisiin ja uhrauksiin nähden jopa pieniä hallituksiin haluttujen osaajien näkökulmasta. Kuvittele itsesi hallitustyön huippuosaajaksi, jolle maksetaan vaikkapa valmennuspuolella muutama tonni päivältä. Pörssiyhtiön hallitustyö veisi sinulta normaalisti vähintään 4-5 päivää kuukaudessa ja isompien operaatioiden tai kriisitilanteiden aikaan helposti jopa kolmanneksen siitä ajasta, joka sinulla on allokoitavaksi omiin bisneksiisi. 6-7 tuhatta euroa kuukaudessa ei tällöin vaikuta kovin houkuttelevalta - voi itse asiassa hyvinkin olla, että hallituspaikan vastaanottaminen tarkoittaa merkittävää tiputusta verrattuna vaihtoehtoisiin ansioihin. Hallituspaikkoja vastaan ottavat henkilöt tekevät siis merkittävässä määrin talkootöitä yhtiön, omistajien ja yhteiskunnan hyväksi.

Kun kerran yleisessä keskustelussa hallituspalkkioita suhteutetaan palkansaajien saamiin palkkioihin, otetaanpa tähänkin palkansaajien ja hallitusten välinen vertailu. Suurten pörssiyhtiöiden päällikkö- ja johtoryhmätasolla tehty (operatiivinen) virhe saattaa maksaa yhtiölle, omistajille ja yhteiskunnalle pahimmillaan jonkun miljoonan. Hallitustasolla tehty (strateginen) virhe voi maksaa yhtiölle sen olemassaolon ja omistajille sekä muille sidosryhmille (koko yhteiskunnalle) miljardeja - pahimmillaan kaataa koko joukon yrityksiä ja jättää työttämäksi lähes kokonaisia kaupunkeja. Onnistumisten osalta vaikutukset voivat olla toiseen suuntaan samaa luokkaa. Eikö siis osaavasta ja uhrautuvasta hallitustyöstä kannata maksaa?

Palkkiokeskustelut ovat kyllä oivallinen paikka populismiin - varsinkin politiikkaan kytkeytyvien valtionyhtiöiden osalta. Toisaalta ne ovat paikka osoittaa omistamisen osaamista ja vastuullisuutta. Mielenkiinnolla seuraan mihinkä kategoriaan kukin taho itsensä tässä vyyhdissä asemoi.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Valtioneuvoston kanslia: lopetetaan osuuskunnat!

Valtioneuvoston kansliasta on tullut kaikessa hiljaisuudessa raportti 5/2014, joka käsittelee omistusta, omistajaohjausta ja määräysvaltaa suomalaisissa suuryrityksissä. Tiivistelmässä ja johtopäätöksissä on silmiinpistävän jyrkkä politiikkaohjeistus, jonka pääviesti on seuraava: osuuskunnille ei ole enää nykyisin käyttöä, joten valtion tulisi tukea niiden muuttamista pörssiyhtiöiksi!

Sinänsä raportissa esitetään mielestäni ihan tarpeellisia näkökulmia ja ratkaisuja taloutemme ongelmiin - hyvin samanlaisia, joita olen itse täällä blogissakin viljellyt muun muassa aktiiviseen omistajuuteen, yksityiseen pääomansijoittamiseen ja erityisesti kansalaisten sijoitustoimintaan liittyen. Osuustoiminta näyttelee raportissa sivuroolia ja käsittely on itse asiassa melko kapeakatseista. On siis melko erikoista, että juuri osuuskuntiin liittyen on esitetty niinkin voimakkaat johtopäätökset. Kenenköhän intressejä tämä oikein palvelee?

Jos kirjoittajat noteeraisivat esimerkiksi innovaatioiden yhteiskehittelyn ja tiedon käyttöön liittyvien oikeuksien kasvaan roolin eri markkinoilla sekä näihin liittyen inhimillisen pääoman ja sosiaalisen pääoman korostuvan merkityksen arvonluonnissa ja sen organisoinnoissa, saattaisivat osuuskuntia koskevat johtopäätökset ja johtopäätökset ylipäätään olla hyvin erilaisia. Tässä raportissa pysytään melko vahvasti rahoituksen ja rahoitusmarkkinoiden näkökulmassa. Informaatioaikakauden palveluyhteiskunnassa olennaista toiminnalliseen sidokseen kytkeytyvää omistajuutta ja hallintoa ei kyetä tai edes pyritä ymmärtämään - vaikka nimenomaan pelkistä sijoittajaintresseistä rakentuvien yritysten ongelmat raportissa tunnistetaankin.

Tämä raportti on jälleen yksi osoitus siitä, että osuuskuntien ja keskinäisten vakuutusyhtiöiden ei kannata jäädä laakereilleen lepäämään. Sen sijaan niiden kannattaa aktiivisesti tukea osuustoiminnan tutkimusta yliopistoissa. Kun malli saa tuekseen tutkimusta, jonka kautta sen olemassa olo vähintäänkin oikeutetaan, on mallin poliittisen tappamisen riski pienempi. Osuustoimintayritysten hallituksille voi ihan aiheesta huomauttaa, että nyt puhutaan aivan eri mittaluokan uhkista ja riskeistä kuin mihin hallitukset tyypillisesti joutuvat hallitustyössään varautumaan.

Osuustoiminnalla on merkittävä rooli Suomen taloudessa ja sosiaalisessa edistyksessä. Kuvitelkaa mitä se tekisi tavallisille suomalaisille kuluttajille, työntekijöille ja elinkeinonharjoittajille, jos heidän hallitsemansa yritystoiminta siirtyisi sijoittajien käsiin. Se olisi suuri puhallus - jollaisia on nähty muun muassa neuvostovallan murtuessa Venäjällä ja kaiketi Suomessakin esimerkiksi joidenkin puhelinyhtiöiden tapauksessa. Puhalluksella viittaan siihen, että harvat pelurit rikastuvat merkittävissä uudelleenjärjestelyissä suurten massojen kustannuksella. Suuren puhalluksen jälkeen muuttuisivat nykyisten osuustoimintayritysten strategiat hyvin toisen näköisiksi. Ruoan hinta ei taatusti ainakaan laskisi. Ja pian loppuisivat niin pienet maatilat kuin haja-asutusalueiden vähittäiskauppa.

Taloudellisen yhteistoiminnan tutkimuksen seura ei tule olemaan tämän politiikkaohjeistuksen osalta hiljaa. Odotamme kuitenkin oikeaa hetkeä kannanotoille. Sellaisia tullaan näkemään todennäköisesti tilaisuuksissa, joissa käsitellään omistajuutta suomalaisen yhteiskunnan dynamona. Tällaista tilaisuutta puuhataan myös seuran toimesta. Tietenkin tulemme ottamaan kantaa myös lehtien palstoilla.

Lopuksi täytyy erästä TV-mainosta ikään kuin lainaten kysyä: Mistä näitä raportteja oikein tulee?

torstai 15. tammikuuta 2015

Osuustoiminta on läpitunkeva strateginen valinta

On yhtäältä osuuskuntia ja toisaalta osuustoimintaa. Näillä ei välttämättä ole mitään tekemistä keskenään. Osuustoiminnallisesti eksyksissä olevan osuuskunnan ylin johto voi kuitenkin tehdä hyvin perustavan laatuisen valinnan ja ottaa osuustoiminnan kilpailuetua tuottavaksi ohjenuorakseen.

Tuo valintakaan ei toisaalta suoraan tarkoita, että osuuskunta ryhtyisi toteuttamaan osuustoiminnan ideoita. Usein se edellyttää merkittävää muutosta ylimmän johdon, henkilöstön ja jäsentenkin ajattelutavoissa, arvoissa ja asenteissa. Tämä puolestaan edellyttää merkittäviä koulutus- ja markkinointiponnistuksia sekä valmiutta tehdä uudistusta tukevia henkilövaihdoksia kaikilla päätöksenteon tasoilla.

Ei siis ole ihme, että tahtoa ja rohkeutta ryhtyä moiseen muutokseen ei aina ole. Aina on helpompaa pitää kiinni tutuista ja turvallisista ajattelu- ja toimintatavoista. Siksi olikin varsin mukavaa nauttia tänään New Yorkissa lounasta sellaisten osuuskuntajohtajien seurassa, jotka eivät ole eksyksissä ja näkevät osuustoiminnan käyttämättömän potentiaalin.

Minulta pyydettiin apua muun muassa ryhmän jäsenosuuskuntien käytänteiden määrittelyyn sellaisiksi, että ne edistäisivät olennaisella tavalla jäsenarvoa kaikissa sen ulottuvuuksissa. Jatkotyönä tulisi sitten muun muassa rakenteiden, järjestelmien ja prosessien kokonaisvaltainen osuustoiminnallistaminen. Oli innostavaa nähdä, että tällä porukalla on ainakin lähtötilanteessa valmiuksia merkittäviin uudistuksiin ja aivan uudenlaisiin strategisiin avauksiin.

Jälleen siis uusi yhteistyösuhde, joka voi tuottaa paitsi merkittävää arvoa kumppanille myös iloa konsultille!

Vieläkö lisäydinvoimaa tarvitaan?

Yleisradio uutisoi, että esimerkiksi Kiinalle tulee kannattavaksi siirtyä kokonaan uusiutuvaan energiaan 5-10 vuoden sisällä. Näin siksi, että auringosta ja tuulesta tulee halvimpia energiamuotoja. Uutinen perustuu muuten LUTin tutkimuksiin.

Trendi on ollut jo jonkin aikaa melko selvästi nähtävissä. Uusiutuvan energian tuotantoa ja varastoimista tukeva teknologia kehittyy vauhdilla ja toisaalta volyymien kasvaessa teknologian käyttöönottoon liittyvät kustannukset painuvat vääjäämättä alaspäin.

Tätä taustaa vasten herää kysymys ovatko keskitettyä energiantuotantoa edustavat ydinvoimaratkaisut enää edes taloudellisesti järkeviä ydinvoimaloiden vuosikymmenten mittaiset takaisinmaksuajat ja niiden lopullisiin kustannuksiin liittyvät epävarmuustekijät huomioiden.

On hyvä, että yhteiskuntamme on edes jossain määrin hereillä murroksessa. Ainakin oman sähkön tuotantoon kaavaillaan parhaillaan helpotuksia. Tämä tukee hajautettujen ratkaisujen syntymistä ja täten kiihdyttää trendiä myös meillä Suomessa.

Voiko meille käydä niin, että kotitaloudet, julkisorganisaatiot, pienyritykset, jne. tuottavat suhteellisen pian kuluttamansa sähkön itse? Riittäisikö nykyinen tuotantokapasiteettimme kattamaan suuryritysten ja siis ennen kaikkea jäljellä olevan teollisuuden tarpeet? Minä en siis todellakaan tiedä, minä kysyn. Jos joku on tämän uskottavasti laskenut, otan mielelläni tiedon vastaan.

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Ahdistunut asiakaskokemus

Laura Santasalo kirjoitti eilen Kauppalehdessä, että yritysten ylin johto on unohtanut asiakkaat. He luulevat palvelevansa asiakkaita, mutta asiakkaat itse ovat toista mieltä.

Lauran juttua lukiessani pohdin mitä minulle tulee mieleen sanasta asiakaskokemus. Päällimmäisenä mielessä pyörivät sanat ahdasmielisyys, sokeus, käyttämätön potentiaali ja vaatimattomuus.

Santasalo on oikeassa siinä, että vain riittävän laaja näkemys voi auttaa ymmärtämään asiakaskokemusta ja johtamaan sen tekijöitä menestystä tuottavalla tavalla. Kuinka tuota näkemystä saataisiin lavennettua?

Tajunnan räjäyttäminen ja estävien toimintamallien murtaminen vaativat, että jokainen johtaja ja henkilöstön jäsen pohtii niin henkilökohtaisia kuin kontekstialisia rajoitteitaan ja pyrkii systemaattisesti niistä eroon. On siis iskettävä niihin normeihin, jotka sitovat ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme. Mitä haluaisin, mutta en voi tehdä johtajana tai asiakaspalvelijana? Miksi koen näin?

Suuria osuuskuntia voi haastaa kysymällä ovatko ne liian byrokraattisia tekemään mitään järisyttävää tällä rintamalla. Jos vastaus on kyllä, se tarkoittaa etulyöntiasemaa pienille ja joustavammille toimijoille.

Asiakaskokemus tulee merkitsemään kuluttajamarkkinoilla vielä aivan uudella tavalla, kenties jo lähitulevaisuudessa. Tarkoitan siis sitä, että siitä ei vain puhuta, vaan se nousee myös toiminnan ja tunteiden tasolla aidosti monen kilpailun ytimeen - ja joissain tapauksissa tekee kilpailun täysin turhaksi. On mielenkiintoista nähdä mitkä toimijat liikkuvat ensin ja ketkä lopulta menestyvät.

torstai 8. tammikuuta 2015

Pari piirua yksilönvastuun suuntaan

Istun Hiltonin aulassa aloittelemassa työpäivääni. En voi olla kuulematta, kun pari hotellin työntekijää keskustelee tulevaisuutensa turvaamisen keinoista. Yksi on sijoittanut rahojaan johonkin ammattiryhmärahastoon ja toinen on tehnyt suoria pörssisijoituksia. Konservatiivisemman strategian valinnut kertoo, että koko muu vastuualueen jenki ihailee suoria sijoituksia tekevää ja tämän menestystä sijoittamisessa: "joku päivä sinun on opetettava meitä, paljastettava salaisuutesi".

Meillä Suomessa et todennäköisesti kuulisi samanlaista keskustelua ruohonjuuritason henkilöstön parissa. Ehkä pitäisi. Ei sillä, etteikö nykyisiäkin kollektiivisia järjestelyitä tuettaisi myös jatkossa. Mutta rinnalle olisi hyvä rakentaa aiempaa vahvempi kotitalouksien oma varallisuuspuskuri, jota ihmiset itse hallitsevat ja käyttävät omien akuuttienkin tarpeidensa mukaan.

Olen tästä jo moneen kertaan meuhkannut. Instituutioiden, kuten eläkeyhtiöt, on hajautettava sijoituksiaan - ja valvojien mielestä mielellään siten, että merkittävä osa sijoituksista kohdistuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kotitaloudet voivat itse sijoittaa minne haluavat. Kotitalouksien aktivoituminen sijoittajina voisi olla maalle oikea win-win-win tilanne, jossa niin kotitaloudet kuin yritykset ja tätä kautta koko yhteiskunta voittavat. Erityisen arvokasta olisi sijoitusten kohdistaminen nimenomaan kotimaisiin yrityksiin.

Nyt ei siis muuta kuin sijoittamisen kulttuuria luomaan! Sellainen rakentuu meidän kaikkien jokapäiväisistä teosta ja puheista. Jos sinulla ei ole arvo-osuustiliä, avaa sellainen ja aloita sijoittaminen. Jos sinulla on asuntolaina, pienennä lyhennystäsi 100 euroa kuukaudessa ja käytä se jatkossa sijoittamiseen. Siitä se lähtee. Mitä Roope Ankka sanoikaan?

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Positiivisia tunnelmia New Yorkissa

Vaimoni ja minä olemme parhaillaan kaksistaan yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla New Yorkissa. Tuijottelimme jetlagin ansiosta jo viiden aikaan aamulla katsausta vuoden 2015 talousnäkymiin ja oli ilo kuulla, että täältä katsottuna Eurooppaa koskevat ennusteet eivät olleet täysin murheellisia.

Huomasin ennen kaikkea sen kuinka yksimielisiä asiantuntijat olivat siitä, että Euroopan vahvuus on ollut nimenomaan muutaman vuosikymmenen aikana tapahtuneessa yhdentymisessä niin taloudellisella kuin poliittisella rintamalla. Asiantuntijat palauttivat jälleen kerran katselijoiden mieliin aikanaan Euroopan Yhteisön ja sittemmin Unionin tarkoituksen rauhan ylläpitäjänä ja mahdollisten jännitteiden lievittäjänä. Toisaalta ylistettiin "kokeilua" onnistuneena talouskehityksen kannalta. Väitettiin, ettei Eurooppa olisi ikinä saavuttanut niitä taloudellisiä päämääriä mihin on nyt päästy, jos ei nykyisen kaltaista yhdentymistä olisi tapahtunut muun muassa Euron muodossa.

Täällä vaikuttaa riittävän uskoa niin jäsenmaiden sitoutumiseen sekä keskinäiseen solidaarisuuteen ja vastuullisuuteen kuin eurooppalaisten finanssialan keskeisissä tehtävissä toimivien taitoihin. Samanlaista positiivisuutta todistaisi mielellään myös vanhalla mantereella.



tiistai 6. tammikuuta 2015

Unohdetaan puheet työajasta ja eläkeiästä

Työaika, eläkeikä, työura, jne. joutavat pian käsitteinä romukoppaan – tai jos ei ihan sinne niin ainakin niiden painoarvon voi ennustaa heikkenevän tulevaisuuden yhteiskunnassa. Näin siksi, että työn ja muun elämän välinen raja hämärtyy, lineaarisuus pirstoutuu ja jokainen yksilö sekä ryhmä myötävaikuttavat yhteisiin asioihin vaihtelevin panoksin eri organisaatioissa.

Otan nyt esimerkiksi itseni. Olen tutkija, opettaja, toimittaja, kirjailija, kannanottaja, sparraaja, valmentaja, konsultti, hallintohenkilö, bisnesenkeli ja sijoittaja. Noin 2800 tunnin vuotuisesta työskentelystä ja yrittämisestä (kyllä, se on tippunut vuosien varrella tälle tasolle), jota teen kalenteria ja kellonaikaa tuijottamatta, noin 2000 tuntia menee professuurin puitteissa tutkimukseen, opetukseen, tiedelehtien toimitukseen, akateemisiin hallintotehtäviin sekä kannanottoihin (todettakoon muuten, että professorin vuotuinen virallinen työaika on 1600 tuntia). Noin 400 tuntia menee valmennukseen ja konsultointiin ja 400 tuntia elinkeinoelämän hallintotehtäviin, bisnesenkelitoimintaan ja sijoittamiseen.

Uskon, että tulevaisuudessa yhä useampi ainakin meistä asiantuntijatyötä tekevistä jakaa aikaansa lukuisten erilaisten, mutta toisiinsa liittyvien ja toisiaan tukevien roolien ja tehtävien kesken, jotka voivat kytkeytyä hyvin erilaisten ja eri paikallisuuksissa toimiviin organisaatioihin ja löyhiin verkostoihin sopimusten ja yhä useammin luottamuksen pohjalta. Tällöin yksilön ja yhteisön identiteetti ja asema yhteiskunnassa eivät määrity tietyn tehtävän tai roolin kautta, vaan tätä on haettava abstraktiotasoa nostamalla. Perinteisistä suoraviivaisista ja yksinkertaisista asetelmista irtautuminen edellyttää muutosta paitsi toiminta- ja ajattelutavoissa myös sääntely-ympäristössä.

Optimistina näen, että uusi työ ja yrittäjyys kaventavat työssä olevien ja työttömiksi, työkyvyttömiksi tai eläkkeelle tuomittujen välistä kuilua, eli toisin sanoen rakentavat siltaa näiden välille. Tämä tukee entistä joustavampaa ja monipuolisempaa osallistua yhteiskunnan toimintaan eri elämänvaiheissa ja vähentää täten syrjäytymisriskiä ja monia muita ongelmia.   

torstai 1. tammikuuta 2015

Raison d´être, ethos ja pathos

Olen viime aikoina pitänyt ääntä koskien henkisen rikkauden roolia yhteiskunnassa. OT-proffana ajatukseni kääntyvät myös osuustoiminnan suuntaan. Kun mietimme miltä eri kannoilta meidän tulisi ymmärtää osuustoimintaa voidaksemme saada sen puhuttelemaan ihmisiä nykyistä syvällisemmin, saatamme monessa osuuskunnassa huomata olevamme varsin pitkän polun päässä.

Niin sanottu osuustoiminnallinen herääminen on niin yhteiskunnassa yleensä kuin osuuskunnissakin vasta lähtötelineissä. Orastava huomio on kiinnittynyt lähinnä toiminnan tarkoitukseen, arvoihin ja perusoletuksiin sekä siihen kuinka osuustoiminta ideoiden tasolla eroaa näiden kannalta osakeyhtiömallin ideoista.

Seuraava iso teema olisi niiden sääntöjen, moraalien ja eettisten koodien pohdiskelu, jotka tekevät osuustoiminnasta ainutlaatuisin toimintamallin. Periaatteessa sääntömuutosprosessit ja hallintotapakoodien laatimiset olisivat paikka tälle pohdiskelulle. Pelkään kuitenkin ettei härkää todella tartuta sarvista kovinkaan monessa osuuskunnassa. Mistä johtuukaan? Pitäisikö hakea teurastaja paikalle, jotta Ethos –härkä saadaan pilkottua pureskeltaviksi palasiksi?

Kolmas merkittävä teema liittyy organisaatioestetiikkaan. Hieman karrikoiden väittäisin, että osuuskunta on jäsenilleen olemassa vasta, jos he tuntevat jotain sitä kohtaan. Kysymys siis kuuluu: millaisia tunteita ja kokemuksia osuuskunnat herättävät jäsenissään ja muissa sidosryhmissä? Estetiikalla on toki arvo sinänsä, mutta osuuskunnille sillä olisi myös merkittävä välineellinen arvo. Mitä pienempiä ovat eri markkinatoimijoiden väliset erot teknistaloudellisessa mielessä, sitä useammin kilpailuedut ja -haitat ratkeavat juuri tällä kokemuksellisuuden näyttämöllä. Jos toisaalta suuret kilpailijat lyövät osuuskunnat teknistaloudellisessa pelissä, voi kokemuksellisuus olla keino erottautua ja itse asiassa irtautua koko pelistä. Kuinka hyvin tämä ymmärretään? Ollaanko tähän valmiita merkittävästi panostamaan?

Me tutkijat otamme tästä kyllä koppia. Entä osuuskunnat?

Yhteistoiminnan vuosi 2015

Vuotta on takana vasta hieman yli 10 tuntia, joten on hyvä pohtia mitä vuosi tuo tullessaan. Henkilökohtaisella, organisatorisella ja yhteiskunnallisella tasolla vuosi pitänee sisällään kaiken näköistä, toivottavasti itse kullekin enemmän mielekkäitä kuin epämieluisia asioita ja kokemuksia. Nyt keskityn yhteiskunnalliseen tasoon ja teen sen hyvin lyhyesti.

Ennen kaikkea toivon, että vuosi 2015 muistettaisiin tulevaisuudessa yhteistoiminnan teemasta - yhteistoiminnan noususta kaiken tekemisen keskiöön. Afrikassa on kuulemma sanonta, jonka mukaan liikkumalla yksin etenet nopeasti, mutta liikkumalla yhdessä pääset pitkälle. Otetaan siis Afrikasta oppia. Suomi kaipaa nyt kaikilla tasoilla tiivistä yhteistoimintaa eri toimijoiden kesken. Toivon siis, että mikään yhteiskunnallinen taho ei pyri pikavoittoihin sooloilemalla, vaan kestäviin muutoksiin ja parannuksiin aidossa yhteistoiminnan hengessä.

Yhteiskunnallisen strategian ytimessä olkoot siis sanat "toiminta" ja "yhdessä". Toiminta viittaa siihen, että jahkailu ja pysähtyneisyyden aika päättyvät. Merkittäviä päätöksiä tehdään ja uudistuksia viedään määrätietoisesti eteenpäin, vaikka sitten erilaisten kokeiluiden kautta. Yhdessä viittaa siihen, että tekeminen perustuu sopuisaan ja keskinäisesti kannustavaan ilmapiiriin, jossa myös kunnioitetaan ihmisten ja yhteistöjen erilaisuutta. Kyllä, yhdessä ei tarkoita heikkojen hiljentämistä tai erilaisuuksien karsimista, vaan kaikkien mukaan ottamista ja erilaisuudesta ammentamista.

Ensimmäinen koetinkivi on kevään eduskuntavaalit. Seuraan mielenkiinnolla sitä kuinka eri puolueet lähestyvät yhteiskunnallisia ongelmia, millaisissa toimenpiteissä on pääpaino ja kuinka hyvin kansalaisia kyetään puhuttelemaan. Toivottavasti näemme rohkeita avauksia itsensä likoon laittavilta ja aikeensa ymmärrettävästi ilmaisevilta kansanjohtajilta. Varovainen ympäripyöreys olkoon taakse jäänyttä poliittista puhetta. Suomalaisia johdetaan edestä, kunnioittavasti osallistaen.

Hyvää Uutta Vuotta 2015!