torstai 29. tammikuuta 2015

Nyt taisi loppua S-etukortin kyseleminen!

Pyysin reilu vuosi sitten blogissani, että osuuskauppojen henkilökunta ei enää kysyisi: Onko S-etukorttia? Vihdoin taitaa koittaa se odotettu hetki, että minulta kysytään "Oletko omistaja?". Näin minut saa uskomaan tuore Youtube -pätkä, johon suosittelen tutustumaan!

Olen lisäksi puhunut sen puolesta, että osuuskaupat nostaisivat viestinnässään esiin sen, että ne ovat itse asiassa suomalaisten perheiden omistamia yrityksiä. Yhdessä osuuskauppaan kootut taloudelliset, sosiaaliset ja inhimilliset voimavarat tuottavat omistajaperheille yksityistä hyvää yli sukupolvien - tietenkin osallistumisen suhteessa. Yhteisestä yrityksestä myös huolehditaan yhdessä. Mainitsemassani Youtube -pätkässä on mukavasti mukana näitäkin elementtejä. Ehkäpä yhteistoiminnan rooli niin resurssien kuin etujen synnyttämisessä - jäsenten kesken ja yli sukupolvien - eivät käy pätkästä ilmi. Mutta eihän kaikkea voi yhteen pätkään sisällyttää.

On mielenkiintoista seurata kuinka viestinnälliset uudistukset vaikuttavat omistajuuskokemukseen niin tiedollisesti kuin tunnetasolla. Toki osuustoiminnallisen omistajuuden toiminnallinen ja osallistava ulottuvuus vaativat vielä konkretisoimista asiakasomistajia puhuttelevalla tavalla. Joka tapauksessa tämä Youtube -pätkä on ehkä parasta mitä S-viestintä on saanut aikaan. Onnittelut siis siitä! Tämä ja monet muut merkit viittaavat siihen, että S-ryhmän ylimmässä johdossa ollaan viemässä osuuskauppoja yritysmuodon juurille - näkyvästi ihmisten yhteisöksi. Asiakasomistaja kiittää! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti