Niin sanottu osuustoiminnallinen herääminen on niin yhteiskunnassa yleensä kuin osuuskunnissakin vasta lähtötelineissä. Orastava huomio on kiinnittynyt lähinnä toiminnan tarkoitukseen, arvoihin ja perusoletuksiin sekä siihen kuinka osuustoiminta ideoiden tasolla eroaa näiden kannalta osakeyhtiömallin ideoista.
Seuraava iso teema olisi niiden sääntöjen, moraalien ja eettisten koodien pohdiskelu, jotka tekevät osuustoiminnasta ainutlaatuisin toimintamallin. Periaatteessa sääntömuutosprosessit ja hallintotapakoodien laatimiset olisivat paikka tälle pohdiskelulle. Pelkään kuitenkin ettei härkää todella tartuta sarvista kovinkaan monessa osuuskunnassa. Mistä johtuukaan? Pitäisikö hakea teurastaja paikalle, jotta Ethos –härkä saadaan pilkottua pureskeltaviksi palasiksi?
Kolmas merkittävä teema liittyy organisaatioestetiikkaan. Hieman karrikoiden väittäisin, että osuuskunta on jäsenilleen olemassa vasta, jos he tuntevat jotain sitä kohtaan. Kysymys siis kuuluu: millaisia tunteita ja kokemuksia osuuskunnat herättävät jäsenissään ja muissa sidosryhmissä? Estetiikalla on toki arvo sinänsä, mutta osuuskunnille sillä olisi myös merkittävä välineellinen arvo. Mitä pienempiä ovat eri markkinatoimijoiden väliset erot teknistaloudellisessa mielessä, sitä useammin kilpailuedut ja -haitat ratkeavat juuri tällä kokemuksellisuuden näyttämöllä. Jos toisaalta suuret kilpailijat lyövät osuuskunnat teknistaloudellisessa pelissä, voi kokemuksellisuus olla keino erottautua ja itse asiassa irtautua koko pelistä. Kuinka hyvin tämä ymmärretään? Ollaanko tähän valmiita merkittävästi panostamaan?
Me tutkijat otamme tästä kyllä koppia. Entä osuuskunnat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti