maanantai 18. toukokuuta 2015

Jäsenen voi erottaa

Laadin tässä junamatkalla eräälle ulkomaiselle osuustoiminnalliselle ryhmälle uusia jäsenyyteen ja hallintoon liittyviä käytänteitä. Tai siis viimeistelen niitä. Silmiinpistävä asia kyseisen maan nykyisissä laista nousevissa käytänteissä on jäsenen erottamiseen liittyvien syiden huolellinen esiin nostaminen. Huomasin kirjoittaneeni asiasta kirjassani hyvin pitkälle samoilla linjoilla. Meillä Suomessa asiasta käydään kuitenkin melko vähän keskustelua. Milloinkohan erottamismahdollisuutta on käytetty viimeksi?

Maailmalta löytyy lakeja, joiden mukaan osuuskunnan jäsen voidaan erottaa millä tahansa perustellulla syyllä. Sama vaikuttaa pätevän myös meillä Suomessa. Ilman erityisiä perusteita jäsen voidaan erottaa muun muassa seuraavissa tapauksissa. Ensimmäinen tapaus on se, jossa jäsen rikkoo lakia taikka osuuskunnan sääntöjä. Toinen tapaus on se, jossa jäsen rikkoo esimerkiksi osuuskunnan kokouksen tai edustajiston kokouksen antamaa suoraa ohjetta. Esimerkiksi tarkoituksella pimittää päätöksenteon kannalta olennaisia tietoja tai väärinkäyttää osuuskunnan kokouksen tai edustajiston kokouksen antamaa luottamustehtävää. Kolmas tapaus on se, jossa jäsen aiheuttaa vakavaa vahinkoa osuuskunnan maineelle tai jäsenten edulle.

Jäsenen erottaminen on kova toimenpide. Mahdollisuus on kuitenkin olemassa juuri siksi, että sen kautta voidaan varjella osuustoimintaa epäeettisiltä kikkailijoilta. Sitäkin on tapahtuu, että yksittäiset jäsenet ottavat osuuskunnan työkaluksi omien intressiensä ajamiseen. Tällaisissa tapauksissa jäsenen erottaminen voi olla paikallaan. Jos epäeettisesti toimivat tahot ovat päässeet ujuttautumaan osuuskunnan hallintoon, voi heidän erottamisensa olla tarkaiseva askel osuuskunnan kestävän kehityksen ja sen maineen turvaamiseksi.

Kylläpäs tuli tällä kertaa synkkää asiaa. Maailma ei kuitenkaan aina ole kaunis paikka, joten hyvä on nämäkin keinot pitää työkalupakissa ja tarvittaessa käyttää niitä määrätietoisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti