lauantai 27. kesäkuuta 2015

Insinööri on sankari


INFRAn joukkorahoituskampanja on ollut nyt muutaman päivän käynnissä. Loisteen taitava start-up-tiimi on saanut pelistä ja kampanjamateriaaleista paljon hyvää palautetta.

Eräs tekniikan alan ihminen kirjoitti sähköpostiin seuraavasti. ”Olen tosi vaikuttunut teidän Infra-peliprojektistanne ja toivon, että moni muukin vaikuttuu ja osallistuu pelin rahoitukseen. Onhan tämä nyt aivan ennennäkemättömän tyylikäs ja kiinnostava tapa tuoda esiin infran ja insinööriosaamisen merkitystä.

Pelialalla toimiva henkilö puolestaan onnitteli pelistä ja kampanjasta sekä kertoi odottavansa innolla "mitä kaikkea pelissä on tarjolla!". Hän myös toivoi pelille median huomiota ja suomalaisten tukea, jotta ”tästäkin maasta saataisiin ulos muutakin kuin vihaisia lintuja”.

Peli ja yrityksen visionäärinen toimitusjohtaja Oskari Samiola ovat itse asiassa alkaneet jo saada huomiota mediassa. Esimerkiksi Digitoday luonnehti INFRAa osuvasti insinöörin märäksi uneksi. Hämeen Sanomat nosti puolestaan esiin pelin sisällön lisäksi sen yhteiskunnallisesti kiehtovat ja valistavat ulottuvuudet.

Jos sinä et vielä ole tutustunut peliin, se kannattaa tehdä heti. Klikkaat vain Indiegogo ja olet kampanjasivulla. Jos olet jo tutustunut sivuun, sinun kannattaa tutustua pian uudelleen. Tiimi työstää päivityksiä parhaillaan.

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Suomi tarvitsee psykologista omistajuutta

Meillä tutkijoilla on nykyisin käteviä työkaluja apunamme. Esimerkiksi Google Scholar -ilmoitukset auttavat näkemään mihin tutkimustietoamme käytetään. Tänä aamuna sähköpostiin kolahti ilmoitus, jonka mukaan kollektiivista psykologista omistajuutta koskeva teoriointimme muutaman vuoden taka on nyt otettu käyttöön susien pelastamiseksi. Aihetta koskeva julkaisu löytyy täältä.

Julkaisussa todetaan, että "psykologinen omistajuus voisi muuttaa ihmisten, erityisesti reviirillä toimivien metsästäjien ja kylien, suhdetta suteen ja sen läsnäoloon”. Psykologinen omistajuus synnyttää nimittäin sisäistä vastuuntuntoa kohteeseen, jonka yksilö tai yhteisö tuntee omakseen. Se saa ihmisen antamaan tarvittavan lisäpanoksen huolehtiakseen kohteen tarpeista.

Susi -raportin sanoma pätee yhteiskunnassa laajemminkin. Psykologisessa omistajuudessa on eräs hyvä puoli verrattuna lakien ja sääntelyn tuomaan ohjaukseen. Omistajuutta tuntevat ihmiset huolehtivat yhteisistä resursseista ilman erityistä valvontaa ja poikkeuksista langetettavia sanktioita. Jaetut omistajuuden tunteet ovat omiaan ratkomaan resurssien yhteishallintaan liittyviä ongelmia. Yhteisestä tuleekin tunteiden tasolla yksityistä ja parhaimmillaan kullekin sopivasta roolista käsin.

Suomi on saatava nousuun ja pian. Eräs keino sisäisten kannustinten luomiseen ja sääntelyn purkamisesta syntyvän aukon täyttämiseen on kansalaisten, kuntalaisten ja ylipäätään erilaisten yhteisöjen jäsenten psykologisen omistajuuden vahvistaminen. Resepti on periaatteessa yksinkertainen. Lisätään ensinnäkin läpinäkyvyyttä ja ihmisten mahdollisuuksia ymmärtää yhteisiä asioita ja toiseksi tarjotaan ihmisille mahdollisuuksia vaikuttaa ja kantaa kortensa kekoon. Informaatioaikakaudella tämä on helpommin tehty kuin koskaan.

Politikointi ja eri tahojen ristiriitaiset strategiat ovat kaikkien organisaatioiden riesa. Psykologisen omistajuuden pohjalta syntyvät ihmisten, yhteisöjen ja erilaisten kohteiden väliset suhteet ovat omiaan syrjäyttämään poliittisia ja taloudellisia vastakkainasetteluita. Varsinkin silloin, kun yhteisön omistajuuden tunteet ovat jaettuja.

Suomi on meidän, minun ja sinun. Pitäkäämme hyvää huolta siitä, sen infrastruktuurista, sosiaalisista rakenteista, järjestelmistä, kulttuurista, tietotaidosta ja luonnosta. Pidetään siitä huolta silloinkin, kun kukaan ei näe.  

 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

INFRA: Kaikki hajoaa osiin!

Yhdysvaltoja uhkaa vakava sisäinen kriisi, joka perustuu yhtäältä julkisten infrastruktuuri-investointien pitkäaikaiseen alimitoitukseen ja toisaalta investointien tai rakentamisen yhteydessä tapahtuneisiin väärinkäytöksiin. Infrastruktuurin rappeutuminen ja sitä seuraava talouden vakava taantuma uhkaa myös monia muita teollisuusmaita. Meillä Suomessakin puhutaan tievelasta aiempaa voimakkaimmin äänenpainoin. Erilaiset dokumentit varoittelevat siitä mitä voi tapahtua, jos infrastruktuuriin liittyviä tarpeita ei tunnisteta tai tunnusteta.

Yrityksemme, suomalainen PC:lle ja Mac:lle pelejä tekevä Loiste Interactice Oy, on tarttunut tähän haasteeseen. Valmistelemme peliä nimeltä INFRA, joka avartaa näkemään niin toisten kuin pelaajan itsensä tekemien valintojen seuraukset. Peli on saanut alkunsa infrastruktuurin rappeumaa käsittelevästä dokumentista. Se osoittaa, että historialla on väliä ja toisaalta jokaisella dramaattisella infrastruktuurin rappeumaan liittyvällä tapahtumalla on oma tarinansa. Rappeuman taustojen selvittäminen voi paljastaa välinpitämättömyyttä tai mielenkiintoisia strategisia ja valtapoliittisia asetelmia.

INFRA:ssa pelaajaa ei aliarvosteta. Hänet asetetaan insinööritutkijan saappaisiin ja tälle tarjotaan niin elämyksiä kuin älyllisiä haasteita. Grafiikkaan, ääniin, musiikkiin ja ylipäätään tunnelmaan ja sen vaihtelevuuteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Verraten suuren painoarvon saa myös pikku hiljaa pelaajalle avautuva tarina. En kerro tästä enempää, vaan haastan jokaisen uppoutumaan tarinaan pelin kautta itse.

Ennen kuin kukaan pääsee peliä pelaamaan, tarvitsemme kuitenkin apua. Arvokas pelimoottorilisenssi, pelin viimeistelyyn liittyvät kustannukset ja markkinointi kaipaavat rahoitusta. Aloitamme tänään joukkorahoituskampanjan, jonka tavoitteena on kerätä heinäkuun loppuun mennessä globaalisti vähintään 70 000 dollaria näihin tarpeisiin. Pääset Indiegogo -kampanjasivulle
tästä
. Toimimme tietenkin Suomen lain mukaan, joten vastikkeetonta rahaa emme ota vastaan. Arvomme eivät myöskään salli yhteisön hyväksikäyttöä tai rahastamista. Pakettiemme hinnat liikkuvat 10 ja 150 dollarin välillä ja kaikkiaan kampanjamme luo jo itsessään arvoa tukijoillemme ja INFRAn tuleville pelaajille. Tarjoamme myös mahdollisuutta ehdottaa ihan omaa vastinetta.

Pelin traileriin voit tutustua täällä. Jos haluat olla mukana tekemässä tietokonepelien historiaa tai muutoin vain tukea hankettamme, voit tehdä sen sekä rahallisesti että sosiaalisen median avulla. Osta siis sinulle sopiva paketti kampanjasivulta ja jaa tietoa kampanjastamme omassa verkostossasi. Suosittelen myös seuraamaan kampanjaa, sillä laitamme jakoon uutta materiaalia joka viikko.


Pelin pääasiallinen kohderyhmä ovat aikuisemmat pelaajat. Peliä voi kuitenkin suositella myös lapsille ja nuorille, sillä peli ei ole väkivaltainen. Lapsille pelin tarina ei välttämättä kokonaisuudessaan aukea, mutta tunnelma ja ongelmanratkaisut ovat syy pelata. Omat lapseni ovat pelanneet eri kehitysversioita ja fiilis on ollut katossa!

Milloin peli on valmis? Jos kampanja sujuu hyvin, peli on ostettavissa Steam -verkkokaupasta viimeistään lokakuussa. Peli kannattaa tietenkin ostaa nyt ennakkoon halvemmalla ja samalla nopeuttaa pelin valmistumista!

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Perhenäkökulma on omistajastrategisesti tärkeä

Maatalouden puitteissa rakentuneen osuustoiminnan tarkoituksena on ollut tuottajien kytkeminen maailman markkinoihin osuustoimintayritystensä avulla. Osuustoiminta on toisin sanoen ollut tuottajille paitsi riskienhallintaväline myös ikkuna kansainvälisyyteen.

Erään Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan historian saatossa käynyt niin, että markkinatalouden ja teollisen ajan bisnesorganisaatioiden ajattelu on tullut määrittämään osuuskuntien liiketoiminnan lisäksi myös jäsensuhdetta. Ulospäin tämä on näkynyt sitoutumisen heikkenemisenä. Tältä pohjalta maatalouden osuuskuntien ja muiden osuustoimintayritysten on tulkittu noudattavan jäsensuhteissaan osakeyhtiöiden toimintalogiikkaa.

Kenties suurin ongelma markkinalähtöisen ja teollisen ajan bisnesajattelun tunkeutumisessa jäsensuhteisiin on se, että tuottajien perhearvot ja perheille ominaiset kysymykset koskien sukupolven- tai omistajavaihdoksia tai kasvua eivät ole nousseet osuuskuntien omistajastrategioiden ytimeen. Tähän ottaa kiinni muun muassa JCOMissa loppuvuodesta julkaistava perheiden välisen osuustoiminnan erikoisnumero.


Edellä mainittu omistajastrategiaan liittyvä aukko on johtanut siihen, että tilat eivät löydä jatkajaa, jäsenmäärät hupenevat ja riskit lisääntyvät. Tuottaja- ja yrittäjäperheille tyypillinen ja tarpeellinen monialaisuus ei heijastu osuuskuntiin saakka, eivätkä osuuskunnat välttämättä tue jatkuvuuden kannalta tärkeää tilojen monialaistumista. Tie on vienyt monissa osuuskunnissa kohti yhtiöittämistä ja ainakin jossain määrin osuustoimintaan liittyvien vahvuuksien ja kilpailuetujen kaventumista.

Tieto on kaiken uudistamisen perusta. Siksi rohkaisisin tuottajaosuuskuntia ja muitakin perheomistuksen pohjalta ponnistavia yhteenliittymiä analysoimaan perhetuottajuuden, -yrittäjyyden ja -omistajuuden sekä osuustoiminnan rajapintaa sekä investoimaan esiin nouseviin kysymyksiin vastaavaan tutkimukseen. Tällaisella tutkimuksella olisi merkittävä vaikutus osuuskuntien ja niiden omistajayhteisöjen keskeisten riskien hallinnan haasteisen selättämiseen sekä uusien kilpailuetujen synnyttämiseen.  

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Suomifutiksen rakenteelliset ongelmat

Eipä ollut Huuhkajafaneilla eilenkään paljon juhlimista. Unkari kävi hakemassa kolme pistettä Olympiastadionilta. Pelin jälkeisissä analyyseissä korostettiin jälleen kerran maamme jalkapallon mahdollisia rakenteellisia ongelmia.

Itse en jalkapalloseurojen toiminnasta ja organisoinnista Suomessa tai maailmalla paljon tiedä, mutta paljon olen monenlaista valittelua kuullut. Eilisen matsin jälkeen kiinnostuin hieman selvittämään miltä kuvio näyttää tilastojen valossa ja löytyisikö kenties kuulemieni tarinoiden pohjalta syntyneille hypoteeseille tukea.

Tyypillinen kuulemani tarina kertoo, että jalkapalloseurojen ja usein muidenkin seurojen "vastuuhenkilöiden" tärkein syy olla mukana toiminnassa on se tyydytys, jonka titteli tuo. Mukana ei siis olla lajin ja urheilun hyväksi, vaan sen sulan vuoksi, jonka seuran hallintotehtävät tuovat omaan hattuun. Upeita poikkeuksia tietenkin löytyy paljon. Tyypillisesti pienilläkin paikkakunnilla on kuitenkin suuri määrä erilaisia seuroja ja jalkapallossakin useita seuroja jopa samalla paikkakunnalla. Pahimmillaan nämä eivät kykene mihinkään kunnolliseen yhteistyöhön, vaan resursseja hukataan typeriin päällekkäisyyksiin ja siiloutumiseen.

Tilastojen mukaan Suomen 127 000 jalkapalloilijaa potkii 1000 seurassa. Suurissa jalkapallomaissa seuroja ei välttämättä ole enempää, vaan jopa vähemmän, vaikka jalkapalloilijoiden määrä on Suomeen verrattuna useita kymmeniä kertoja suurempi. Suoraviivaisesti voisi ajatella, että 100 seuraa olisi sekin Suomessa ylimitoitettu määrä.

Mielenkiintoinen havainto maailmalta on myös se, että monet Seurat eivät ole vain jalkapalloseuroja. Ne voivat olla esimerkiksi palloilun ja joukkuelajien yleisseuroja. Näissä mahdollistuu erilaisten kyvykkyyksien kehittäminen yhdessä, resurssien tehokas käyttö sekä vipuvoiman hankkiminen resursseja keskittämällä. Näin siis sellaisissakin kaupungeissa, joissa resurssit ovat jo lähtökohtaisesti samaa luokkaa kuin meillä Suomessa kaikilla jalkapalloseuroilla yhteenlaskettuna.

Herää kysymys kuinka meillä on Suomessa varaa tällaiseen. Ehkäpä jalkapallon alennustila ilmentääkin suomalaista yhteiskuntaa yleensä. Emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa ellemme tee rajuja rakenteellisia uudistuksia ja nosta kulloistakin toimintaa, sen tehokkuutta ja vaikuttavuutta uudistusten ytimeen. Valta-asemat eivät voi olla itseisarvo. Yhteistyöllä olisi saavutettavissa niin paljon enemmän - myös todellista vaikuttavuutta.

Maakunta voisi hyvinkin olla väestömääriä ajatellen sopivan kokoinen monenkinlaista organisoitumista ajatellen. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä esimerkiksi Etelä-Karjalassa tapahtuisi jalkapallorintamalla, jos kaikki nykyiset seurat yhdistyisivät toimintaa ammattimaisesti pyörittäväksi organisaatioksi.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Osuustoiminta LUTin ja HYn kumppanuuden keskiössä

Osuustoimintatutkimusta tekemällä on perinteisesti ollut vaikeaa saada oikeutusta missään yliopistossa. Kaksi suomalaista maailman kärkeen tähyilevää yliopistoa päätti toisin. Tänään julkistetussa Helsingin yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston strategisessa kumppanuudessa osuustoiminta on kirjaimellisesti mukana (ks. tiedote vaikkapa täältä).

Kumppanuus osuu sikäli osuvaan saumaan, että osuustoimintatutkimuksella on nostetta paitsi maailmalla myös meillä Suomessa. Maamme uudelle hallitukselle voi vain todeta, että nyt kannattaa laittaa erityisiä panoksia osuustoimintatutkimuksen ja -opetuksen vahvistamiseen Suomessa. Meillä on mahdollisuus ottaa paikka osakeyhtiön rinnalla toisen merkittävän omistusinnovaation johtavana asiantuntijamaana maailmassa. Ja mikä tärkeintä, tuo asiantuntemus voi olla ratkaisevassa roolissa nostettaessa maata uuteen nousuun!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Kolmen päivän työviikko ja kolmen kuukauden kesäloma

En malta ottamatta kiinni Alex Stubbin aloittamaan ja viime aikoina aktiivisena velloneeseen keskusteluun yliopistoprofessorien työ- ja loma-ajoista. Jokainen yliopisto ja ohjelma on toki omanlaisensa ja yksilöidenkin välillä on vaihtelua, mutta väittäisin keskustelun olevan pääosin avian väärillä urilla. Oman kokemukseni ja käsitykseni mukaan yliopistojen professorit joutuvat Suomessa erittäin koville verrattuna kollegoihinsa muissa maissa.

Stubb vertasi jenkkeihin. Omien yhteistyökumppanieni kautta olen oppinut, että jenkkiproffan ei usein tarvitse hankkia rahoitusta. Dekaani vastaa siitä. Suomessa proffien ajasta merkittävä osa kuluu rahoitushakemusten valmisteluun ja hankkeiden hallinnointiin. Jenkeissä opetus rajoittuu yleensä ydinosaamisalueelle ja ryhmät ovat pieniä. Suomessa kurssien kirjo on usein laajempi ja yhdellä proffalla on enemmän opetettavaa. Tutkimuksen saralla vaatimustasot niin määrällisesti kuin laadullisesti ovat nousseet verraten korkeiksi. Monen jenkkiläisen mielestä Suomessa melkolailla mahdottomiksi. Huiput toki julkaisevat jenkeissäkin paljon, mutta minimivaatimus ansiotasonsa säilyttämiseksi on usein verraten vaatimaton. Suomessa proffille kuuluu myös paljon yliopistohallintoa, eikä proffilla ole assistentteja käytössään samaan tapaan kuin jenkeissä. Jenkeissä on myös tyypillistä, että professuuri on painottunut joko opetukseen, tutkimukseen tai hallintoon. Meillä proffat tekevät kaikkea ja usein joka osa-alueella samanlaisia määriä kuin jenkkikollegansa kyseiselle osa-alueelle erikoistuneena.

Stubb sanoi, että proffat lomailevat kesä-, heinä- ja elokuun. Tämä on kyllä täysin huuhaata. Itse pidin vuonna 2014 toisen kesälomani pariin vuosikymmeneen - viisi viikkoa, joiden aikana tein kuitenkin satunnaisesti töitä seitsemän kokonaista työpäivää. Tänään on otsikoitu proffien työviikon olevan kolme päivää. En mene siihen miksi maanantait ja perjantait ovat kovin usein tyhjiä opetuksesta. Nostaisin kuitenkin esiin sen, että proffat eivät ole työajan kannalta katsottuna ensisijaisesti opettajia. Opetus näyttelee itse asiassa hyvin kapeaa roolia kokonaistyöajassa, joka esimerkiksi itselläni on professuuriin liittyvissä tehtävissä noin 1900-2000 tuntia vuodessa. Siinä on muutama sata ylimääräistä tuntia ihan ilmaiseksi. Olkoon sitten vaikka talkoohommina tai osana yhteiskuntasopimusta.

Opetusohjelmien suunnittelu ja johtaminen, opinnäytetöiden ohjaaminen, oma tutkimus, tutkimushankkeiden johtaminen, rahoituksen hankkiminen, tutkimustuloksista raportoiminen, yliopistoverkostojen johtoryhmät, yhteiskunnalliset asiantuntijatehtävät, mediassa esiintyminen, yhteistyökumppanien tai järjestöjen tutkimustoimikunnat, säätiöiden asiantuntijatehtävät, tiedeorganisaatioiden luottamustehtävät kotimaassa ja kansainvälisesti, tiedelehtien arviointitehtävät ja toimitukselliset tehtävät ja niin edelleen ovat osa yliopistojen professorien arkea - josta Stubbit ja kumppanit eivät valitettavasti tiedä mitään. Juuri kesällä on sattuneesta syystä paljon konferensseja ja loppu aika menee pitkälti tutkimukseen. Monet jättävät myös heinäkuun lomailut väliin siksi, että juuri tuolloin he saavat keskittyä täysillä siihen mitä varten yliopistohommiin lähtivät - eli tutkimukseen. Mitä tulee "kolme päiväiseen työviikkoon" todettakoon, että maanantait ja perjantait ovat muodostuneet opetuspäivien keskittymisen ansiosta hyviksi päiviä tutkijoiden edellä mainittuihin tehtäviin liittyville tapaamisille tai Skype -puheluille.

Eli jospa annettaisiin yliopistoväen itse organisoida toimintansa sen mukaan mikä parhaiten välittömille sidosryhmille sopii. Professoreilla pitää olla riittävästi päiviä liikkumiseen yliopiston ulkopuolella tai tieto ei välity, eikä yhteiskunta kehity. Opiskelijoilla tulee puolestaan olla mahdollisuus kasvaa ja kehittyä sekä soveltaa oppimaansa. Minä en ainakaan usko sellaiseen yhteiskuntaan, jossa proffat sidotaan viideksi päiväksi viikossa kampuksille ja työelämään siirtyvät opiskelijat omaavat vain muodollista koulutusta ilman mitään elämänkokemusta ja käsitystä siitä keitä ovat ja mitä todella elämältä haluavat.

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Osuuskuntien ei pitäisi ärsyttää

Suomalaisen Työn Liitto kertoi eilen selvittäneensä, mitkä asiat ärsyttävät suomalaisia yritystoiminnassa eniten (lue juttu täältä). Eniten ärsyttävien asioiden listaa lukiessani saan todeta, että osuustoiminnan periaatteiden toteuttamisen pitäisi tehdä osuuskunnista vähiten ärsyttäviä yrityksiä. Jopa suorastaan siedettäviäJ

Eniten ihmisiä ärsyttää avoimuuden puute ja tietojen pimittäminen. Osuustoiminnan periaatteet korostavat läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja informaation tarjoamista. Toisaalta juuri näiden periaatteiden vuoksi osuuskunnissa havaittu avoimuuden puute ja tietojen pimittäminen ärsyttävät yritysmallia tuntevia normaaliakin enemmän.

Toinen ärsytyksen aihe on välinpitämättömyys työntekijöistä. Työosuuskunnissa tämä olisi varsin erikoista. Asiakasomisteisissa osuuskunnissakin työntekijät ovat erityisessä roolissa toimivia asiakasomistajia. Tuottajaosuuskuntiakin osuustoimintamalli kannustaa välittämään työntekijöistään. Yhteistoiminta ja win-win-win tilanteiden rakentaminen, kuuluvat osuustoiminnan ytimeen.

Kolmas suomalaisia ärsyttävä asia on veronkierto. Osuustoimintaa harjoittaa tyypillisesti tietyn paikallisuuden tai aluetalouden puitteissa organisoitunut omistajayhteisö. Alueen elinvoimaisuus on sille tärkeää, joten verokarhuakin halutaan ruokkia. Osuustoimintamalli kannustaa sekin huomioimaan toiminnan kokonaishyötyä, alueellinen verokertymä mukaan lukien. Veroja eri tarvitse kiertää voittojen maksimoimiseksi.

Voiton tavoittelu ärsyttääkin suomalaisia. Tämä lienee tarkoittavan nimenomaan voiton maksimointiin liittyviä ilmiöitä ja kovia arvoja, jotka nousivat esiin omana ärsytyksen aiheenaan. Osuustoimintakin pyrkii luomaan omistajilleen arvoa lisäämällä tehokkuutta tuote- ja palvelumarkkinoilla. Osuustoimintaan liittyy kuitenkin myös muita arvoja.

Kyselyssä ärsytyksen kärkisyiksi nousivat myös epävarmuus, YT-neuvottelut ja irtisanomiset. Jos osuuskunnat noudattavat sidosryhmiä osallistavan ja muutosorientoituneen organisaation periaatteita, on niillä kaukonäköisyyttä ja joustavuutta, joiden ansiosta epävarmuutta, YT-neuvotteluita ja irtisanomisia on vähemmän. Laaja omistuspohja tarjoaa laajan tarttumapinnan yhteiskuntaan ja kärsivällinen omistajayhteisö toisaalta mahdollisuuksia pitkäjänteiseen suunnitteluun.

Osuuskuntien osuustoiminnallisuutta voisikin mitata sillä kuinka paljon ärsytystä ne aiheuttavat. Matalat ärsyyntymislukemat kertovat todennäköisesti siitä, että osuuskunnat ovat onnistuneet toimimaan yritysmallin periaatteiden mukaisesti.

Ärsyttääkö osuuskuntasi sinua?