Eipä ollut Huuhkajafaneilla eilenkään paljon juhlimista. Unkari kävi hakemassa kolme pistettä Olympiastadionilta. Pelin jälkeisissä analyyseissä korostettiin jälleen kerran maamme jalkapallon mahdollisia rakenteellisia ongelmia.
Itse en jalkapalloseurojen toiminnasta ja organisoinnista Suomessa tai maailmalla paljon tiedä, mutta paljon olen monenlaista valittelua kuullut. Eilisen matsin jälkeen kiinnostuin hieman selvittämään miltä kuvio näyttää tilastojen valossa ja löytyisikö kenties kuulemieni tarinoiden pohjalta syntyneille hypoteeseille tukea.
Tyypillinen kuulemani tarina kertoo, että jalkapalloseurojen ja usein muidenkin seurojen "vastuuhenkilöiden" tärkein syy olla mukana toiminnassa on se tyydytys, jonka titteli tuo. Mukana ei siis olla lajin ja urheilun hyväksi, vaan sen sulan vuoksi, jonka seuran hallintotehtävät tuovat omaan hattuun. Upeita poikkeuksia tietenkin löytyy paljon. Tyypillisesti pienilläkin paikkakunnilla on kuitenkin suuri määrä erilaisia seuroja ja jalkapallossakin useita seuroja jopa samalla paikkakunnalla. Pahimmillaan nämä eivät kykene mihinkään kunnolliseen yhteistyöhön, vaan resursseja hukataan typeriin päällekkäisyyksiin ja siiloutumiseen.
Tilastojen mukaan Suomen 127 000 jalkapalloilijaa potkii 1000 seurassa. Suurissa jalkapallomaissa seuroja ei välttämättä ole enempää, vaan jopa vähemmän, vaikka jalkapalloilijoiden määrä on Suomeen verrattuna useita kymmeniä kertoja suurempi. Suoraviivaisesti voisi ajatella, että 100 seuraa olisi sekin Suomessa ylimitoitettu määrä.
Mielenkiintoinen havainto maailmalta on myös se, että monet Seurat eivät ole vain jalkapalloseuroja. Ne voivat olla esimerkiksi palloilun ja joukkuelajien yleisseuroja. Näissä mahdollistuu erilaisten kyvykkyyksien kehittäminen yhdessä, resurssien tehokas käyttö sekä vipuvoiman hankkiminen resursseja keskittämällä. Näin siis sellaisissakin kaupungeissa, joissa resurssit ovat jo lähtökohtaisesti samaa luokkaa kuin meillä Suomessa kaikilla jalkapalloseuroilla yhteenlaskettuna.
Herää kysymys kuinka meillä on Suomessa varaa tällaiseen. Ehkäpä jalkapallon alennustila ilmentääkin suomalaista yhteiskuntaa yleensä. Emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa ellemme tee rajuja rakenteellisia uudistuksia ja nosta kulloistakin toimintaa, sen tehokkuutta ja vaikuttavuutta uudistusten ytimeen. Valta-asemat eivät voi olla itseisarvo. Yhteistyöllä olisi saavutettavissa niin paljon enemmän - myös todellista vaikuttavuutta.
Maakunta voisi hyvinkin olla väestömääriä ajatellen sopivan kokoinen monenkinlaista organisoitumista ajatellen. Olisi mielenkiintoista nähdä mitä esimerkiksi Etelä-Karjalassa tapahtuisi jalkapallorintamalla, jos kaikki nykyiset seurat yhdistyisivät toimintaa ammattimaisesti pyörittäväksi organisaatioksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti