Helsingin Sanomat kertoo Maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän pohtivan muun muassa suomalaisten tuotteiden nimisuojausta. Tässä Italia ja Ranska ovat vieneet perinteisesti kärkisijat.
Tällainen pohdinta kannattaa. Vielä tärkeämpää on määrätietoinen toteuttaminen - riittävän kunnianhimoisin tavoittein. Suomalaisen ruoan lisäarvotekijät on kaivettava ennakkoluulottomasti esiin ja hyödynnettävä markkinoinnissa. Hesarin jutun mukaan yksin nimisuoja nostaa tuotteen hintaa merkittävästi.
Suomalaisten ruokaketjun toimijoiden olisi tärkeää asettua samalle puolelle pöytää. Kaikki voittavat, jos keksimme yhdessä millaisista erilaistavista laatutekijöistä kuluttajat ovat valmiita maksamaan ja kuinka paljon. Vain näin voimme pitää kiinni kotimaisesta ruoan tuotannosta ja jopa merkittävästi vahvistaa työllisyyttä alalla, jonka olemme usein itse tuominneet vaikeaksi maantieteelliset tekijät huomioiden. Entäpä, jos nimenomaan ilmastomme, maaperämme ja tuotantotapamme ovat vahvuuksia informaatioajan kilpailussa? Eli aikana, jolloin laadulliset tekijät kyetään läpivalaisemaan.
Osuustoiminta voisi olla tässä lisäarvon luomisessa merkittävänä apuna. Merkittävä osa suomalaisista kuluttajista on organisoinut hankintojaan osuustoiminnan kautta. Vastaavasti suuri osa tuottajista käyttää osuustoimintaa kytkeäkseen tilansa markkinoihin. Jos nämä tahot - osuustoimintayritystensä välityksellä - löytävät toisensa lisäarvoa luovan erilaistamisen puitteissa.
Vuoropuhelu olisi tärkeää. Sen ytimessä voisi olla esimerkiksi kysymys siitä mitä lisäarvotekijöitä suomalaiseen ruokaan tosiasiallisesti liittyy, miten näistä tulisi kertoa ja mitä kanavia pitkin. Ja mihin suuntaan tuottajien kannattaisi tuotantoaan suunnata, jotta kuluttajien kokema ja täten tuottajienkin saama arvo olisi mahdollisimman korkea.
Suomalaisen ruoan puolustaminen hinnalla ei ole kestävä ratkaisu. Ainutlaatuisuuksien päälle rakentaminen sen sijaan on - myös kotimarkkinoiden ulkopuolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti