Aamun Etelä-Saimaa kirjoittaa, että yhä useampi ryhtyy isona yrittäjäksi. Juttu nosti mieleeni kaiken sen mitä olen aivan viime päivinä kuullut yrittäjien suusta. En käynyt tarkastelemaan faktoja, mutta eipä tuo yrittäjyys kovin ruusuiselta vaikuta ajatellen yhteiskunnan yrittäjyydelle luomia antikannustimia.
Ensimmäinen huomio liittyy siihen, että kovin moni yrittäjä kokee olevansa verojen tai veroluontoisten maksujen osalta palkansaajaa heikommassa asemassa. Toinen huomio liittyy yrittäjien lomiin ja sairaspoissaoloihin. Miksi kukaan ei ole pyrkinyt luomaan järjestelmää, joka tarjoaisi myös yrittäjille mahdollisuuden levähtää ja sairastaa? Ilman tätä mahdollisuutta ei kukaan jaksa kehittää yritystään ja työllistää. Entä miksei yrittäjiä oteta neuvottelupöytään, kun yhteiskunnan tulevaisuudesta sovitaan?
Oli niin tai näin, ei yrittäjyys niin edisty, että yrittäjä on palkansaajaan nähden reilusti heikommassa asemassa. Onko yrittäminen jotain niin ihanaa, että siitä pitää maksaa muille? Onko yrittäminen yhteiskunnan kannalta kuin tupakointia niin, että tarvitaan haittaveroja sen ehkäiseksi? Onko yrittäjän status jotain minkä perusteella voidaan sysätä syrjään päätöksenteosta?
Yrittäjän asemasta suhteessa palkansaajaan on käytävä avointa keskustelua. Yhteistoiminnallinen ja kannustava yhteiskunta olisi sellainen, jossa itsensä ja mahdollisesti muitakin työllistäviä ihmisiä palkitaan toimeliaisuudesta ja vastuun kantamisesta. Tämä tarkoittaa niin taloudellisia etuja kuin paikkaa neuvottelupöydissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti